Alpo Rusi

Kaikki blogit puheenaiheesta Palkka

Nykypäivän maaorjat

Suomalaista ruokaa kehutaan maailmalla juuri nyt. Ja ihan syystä. Ravintoloiden ja keittiöpäälliköiden taso on viimeisten parin vuosikymmenen aikana noussut ihan maailman kärkeen. Ala on "kuuma".


Minä täällä savisen pellon laidalla heiluttelen kättäni

Työtä ja tuloja on jaettava Suomessa oikeudenmukaisemmin

Kuuden tunnin tehokas työaika päivässä eli 30 työtunnin työaika viikossa ja kansalaispalkka työpalkan tai eläkkeen päälle ovat tulevaisuutta länsimaissa.
 
Työtä ja tuloja on jaettava useampien ihmisten kesken jaksamisen ja terveyden, taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnan toimivuuden takia, mutta myös yhteiskuntarauhan säilyttämisen sekä väkivallan ja rikollisuuden ehkäisyn johdosta. Suomen ei tarvitse tehdä kaikkia samoja virheitä muiden länsimaiden perässä.
 

Kohta ei kannata olla kaksivuorotyössä

Normaalisti elävältä, tuntemaltani 35 vuotiaalta mieheltä, joka asuu vuokralla Helsingin Kalliossa, käyden kaksivuorotyössä 3 400 kuukausipalkalla, jää käteen 200 – 300 euroa kuukaudessa. Nyt mikä on siis vialla? Joku kuukausi se tyyppi jopa pikavippaa satasen pari, että pääsee yli maksuistaan tiliin.

 

Miten se näin menee? Palkasta verojen jälkeen vuokraan 850, ruokaan 550, vaatteet hygienia yms. 150, vakuutukset, harrastukset yms. 150, auto+matkustaminen 150 /kk jne. Eikä se vielä ryyppää, tai harrasta mitään erityisempää.

 

"Onhan se palkka jo aika hyvä"

 

Asia oli käsittelyssä alkukeväänä mutta halusin

 

nostaa asiaa vieläkin esille koska vuosien uurastus ja lupausten täyttyminen ei taaskaan toteutunut.

Mitä voimme seuraavassa neuvottelukierroksella tehdä?

Taustaa:

Joulukuussa 2017 Superin pj. Silja Paavola ja Tehyn pj. Millariikka Rytkönen jättivät neuvottelutavoitteet Kuntatyönantajalle.

Keskeisenä tavoitteena olivat selkeät palkankorotukset, lomarahaleikkausten korvaaminen sekä koulutettujen hoitajien oma sopimus.

Tulevaisuuden työelämä ja alustatalous

Päivän teemaksi voisi kutsua yleistä keskustelua tulevaisuuden työelämästä, robotisaatiosta ja alustataloudesta. Nämä eivät sinänsä ole asioina uusia, mutta teknologia näiden asioiden tiimoilta kehittyy nopeammin kuin ennen. Näistä asioista kirjoitan hieman ajatuksiani alustataloudesta, koska se huolestuttaa minua.

Ihmisten pitäisi tietää - pitäisikö? ...ja mitä?

Aina möläyttelen. Viimeksi Markku Huuskosta, jonka uskon tässä asiassa olevan samaa mieltä kuin minä olen. Ongelma on se, että media (lehdistö ym.) ei yleensä uskalla toimia siten kuin minä nyt toimin. Syy: minulla ei ole mitään menetettävää - siksi uskalsin Markkuakin ihan nimellä arvostella, enkä häntä onneksi nolannut, itseni ehkä nyt?

Mutta siis - katso kuva.

Tästä US saa vielä jutun, ehkä, mistä se riippuu?

No siitä kai, että kun minä lähetin Salon kaupungille sähköpostin:

Olenko palkkani ansainnut?

Verptiedot ovat taas tulleet julkisiksi, ja media niitä uutisoi. Minäkin voin mennä vaikka verotoimistoon ja tutkia siellä, että paljonko naapurini on saanut palkka- ja pääomatuloja, ja hyvä niin.

Tottakai voin tutkia myös vaikkapa työkaverini tulot - tai siis voisin jos minulla sellainen kaveri olisi.

Jotkut ovat sitä mieltä, että verotietojen julkisuus pitäisi poistaa. Jotkut pitävät tietojen julkisuutta hyvänä asiana, kuten minä.

Oikea tapa määritellä palkka sukupuolesta riippumatta

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen iski taas meitä miehiä sinne minne pitääkin. Hän siis totesi, että naiset ovat tänä vuonna tehneet töitä niin paljon, että voisivat loppuvuoden lomailla.

Mutta mitä Hanna Sarkkinen tietää - ja mieltää - epätasa-arvon syistä?

Tottakai Hän kansanedustajana, siis minuakin edustaessaan, kaiken tietään, ja oikein mieltää - joohan, eiks joo?

OIKEA TAPA?

Sosiaalisten Pisteiden Toivossa Naisten Kiinnostuksen Kohteista Valehdellaan

Vastine: http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243045-vasta-kriisissa-esii...

Aamulehti vetää ainakin hyvin. Tittelit vaihdetaan mutta silti juttuihin kelpaa positiivinen juttu naispiispasta ja negatiivinen juttu mies ampujasta.

Kyllä nämä feministien kielen uudelleenmäärittely jipot on jo niin nähty juttu maailmalla!

Tasa-arvo etenee - vai eteneekö?

Suomessa tasa-arvolla on perinteisesti tarkoitettu tasa-arvoa naisten ja miesten välillä. Muissa tapauksissa on ollut tapana enemmänkin puhua yhdenvertaisuudesta. Lähitulevaisuudessa käydään taas palkkaneuvotteluja ja voitaneen olettaa, että tasa-arvoasiat nousevat pakkaneuvotteluissa jossain määrin esiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä