Järkiavioliitto ”punamulta” vuonna 1937 ei estänyt talvisotaa
Presidentti P. E. Svinhufvud ei kaudellaan (1931-37) päästänyt sosialidemokraatteja hallitusvastuuseen, vaikka demokratian suurin uhka tuli oikealta. Radiopuheellaan Mäntsälän kapinan 2.3.1932 kukistanut vanha laillisuusmies oli taipumaton silti myös omiensa parissa.
Svinhufvud oli myös sisällissodan traumatisoima presidentti. Noustuaan presidentiksi hän piti sosialismia ja kommunistien hallitsemaa Neuvostoliittoa Suomen suurimpana turvallisuusuhkana, eikä havainnut natsi-Saksan uhkaa ajoissa. Itse asiassa hän ei kyennyt riittävästi erottamaan Adolf Hitlerin Saksaa siitä keisarillisesta Saksasta, jonka tukea hän piti ratkaisevana, että sisällissodassa 1918 valkoiset voittivat Venäjän bolshevikkien tuella aloitetun punakapinan.
Lokakuussa 1936 Suomeen muodostettiin maalaisliiton Kyösti Kallion neljäs, pieneksi kutistuneella edistyspuolueella vahvistettu hallitus. Sitä oli edeltänyt heinäkuun eduskuntavaalien jälkeen tehty yritys ”punamultahallituksen” muodostamiseksi. Vaaleissa SDP oli saanut 83 paikkaa, mikä olisi nykyoloissa varmuudella antanut puolueelle paalupaikan hallitusneuvotteluissa. Aika oli toinen. Svinhufvud esti punamultahallituksen tässä vaiheessa, mutta menetti samalla mahdollisuudet toiseen kauteen, kun Kallio valittiin hänen seuraajakseen 15.2.1937.
Kallion valinta teki hänen luottomiehestään ulkoministeri Rudolf Holstista vt. pääministerin. Uutta hallitusta ryhdyttiin muodostamaan presidentin johdolla. Hän toivoi seuraajakseen Suomen pankin pääjohtajaa Risto Rytiä, mutta tämän kieltäydyttyä esille nousi jo kaksi kertaa aiemmin pääministerinä toiminut edistyspuolueen A. K. Cajander. Kallio ei halunnut pääministeriksi sosialidemokraattia, jolloin kompromissina tulevan ”punamultahallituksen” johtoon nousi apupuoleen asemaan nousseen edistyksen Cajander. Ulkoministerinä jatkoi veteraanidiplomaatti Holsti presidentin toivomuksesta.
Kallio ei halunnut Cajanderia pääministeriksi, mutta sopeutui ajan oloon tämän tapaan hoitaa tehtävää ikäänkuin hallintoneuvoston puheenjohtajan otteella. Vastaavanlainen, poliittisten kiistojen sovittelijaksi roolinsa kokenut pääministeri oli vuosina 1987-1991 Harri Holkeri. Vuonna 1937 Cajander oli tavallaan samassa asemassa kuin Holkeri 50 vuotta myöhemmin. Oikeisto oli kannatusmenetysten ja IKL:n takia poliittisesti rampa. Cajander edusti koko oikeistoa keskustan ja vasemmiston hallituksessa. Maalaisliittoa ja sosialidemokraatteja ei yhdistänyt ideologia, toisin kuin punamultaa on myöhemmin pyritty kultivoimaan, vaan pragmatismi. Tämän vuoksi yhdistelmää on kuvattu järkiavioliitoksi.
Järkiavioliitto ei riittänyt estämään talvisotaa. Tähän vaikuttivat ulkopolitiikassa ja laajemmin turvallisuuspoliittisessa orientoitumisessa seuranneet virheet, etenkin Saksan vaikutuksen torjunnassa tehdyt virheet. Cajanderin hallituksen kokenut ulkoministeri Holsti joutui Saksan savustusoperaation uhriksi ja joutui eroamaan 16.11.1938. Eroa ei Cajanderin hallituksessa ymmärretty riittävästi yhdistää Saksan painostukseen, vaan selityksiksi keksittiin sekä palkkausjärjestelyt, terveysongelmat että lopulta täysin tuulesta temmattu väittämä, että veteraanidiplomaatti olisi tehnyt illallisilla Genevessä ”etikettivirheen” moittimalla Saksan valtakunnankansleria törkein sanakääntein kansainvälisen kuulijakunnan läsnäollessa.
Kallio menetti luottomiehensä, minkä seurauksena ulkoministeriksi noussut Helsingin Sanomien omistaja Eljas Erkko sai täyden vallan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Cajanderin hallitus oli tämän jälkeen ulkopoliittisesti epävarmoissa käsissä, kun myös presidentti Kallion heikentynyt terveys esti häntä osallistumasta enää vahvalla otteella asioiden hoitoon. Järkiavioliitto oli poliittinen kompromissi, mutta ulkopolitiikassa se oli ratkaisevalla hetkellä menettänyt kyvyn estää maan ajautumisen talvisotaan. Historiantutkimuksessa on kuitenkin johtavana narratiivina ollut uskomus, että talvisota oli välttämätön, jotta voitiin sitten aikanaan sopia.
Vuonna 2019 Suomen asema ja sisäpoliittiset olot eivät ole täysin erilaiset kuin vuonna 1937. Perussuomalaiset eivät ole vakiinnuttaneet asemaansa puoluekentässä, kuten aikanaan oli asian laita IKL:n kohdalla, vaan PS on eristänyt itsensä tavalla, joka mitätöi osittain sen parlamentaarisen roolin mahdollisena hallituskumppanina. Vai voidaanko perussuomalaisia verrata kesän 1936 sosialidemokraatteihin, kun puolue suurvoitosta huolimatta sai jäädä oppositioon presidentin valtaoikeuksien sanelemana? Täytyy silti muistaa, että tällöin SDP sai vielä 83 paikkaa. Nyt vasemmistoliitolla vahvistettuna paikkoja on SDP:llä 56, mutta PS on selvästi suurempi kuin IKL aikanaan. Presidentillä ei enää ole tietenkään Svinhufvudin aikaisia valtaoikeuksia, eikä nähtävästi haluakaan puuttua hallituksen muodostamiseen.
Vuonna 1937 kansainvälinen tilanne oli synkkä, eikä tilanne myöskään vuonna 2019 ole kovin lohdullinen. Sen lisäksi, että Venäjän agressiivinen ulkopolitiikka on aiheuttanut pelon ilmapiirin paluun Eurooppaan luo ilmastomuutos epävakautta. Sitä lisäävät Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen uhkaava kauppasota, Brexit sekä Lähi-idän kriisin ja etenkin Syrian sodan seurauksena jo Eurooppaan suuntautunut pakolaistulva. Suomen asema on näistä syistä aiempaa epävakaampi. Pakonomainen liturgia vakaudesta voi auttaa rauhoiteltaessa kansalaisia, mutta se on huono ohjenuora, kun muutosvoimat murtavat status quo’ta ja vakauden perusteita joka päivä. Suomen ongelma oli 1937 ennen muuta natsi-Saksa, mutta neuvosto-Venäjä oli se, jonka reaktioita olisi tullut seurata ja varata resursseja sen hoitamiseen yhtä lailla kuin etäisyyden ja yhteistyön muotoilemiseen Berliiniin. Lopulta politiikassa panostettiin yhteistyöhön Berliinin kanssa, jolloin ratkaisun löytyminen Saksaan reagoivaan neuvosto-Venäjään jäi karrelle. Holsti oli tästä varoittanut ja toiminut sen mukaisesti. Samalla tavoin oli harkinnut J.K. Paasikivi.
Punamulta ja sen uusin versio ”vihreä kansanrintama” on myös järkiavioliitto, eikä Suomi ole enää yksin kuten vuonna 1937. Historia ei toista itseään, mutta historia on läsnä vahvasti myös vuonna 2019. On suuri ongelma, jos politiikkaa tehdään ilman historiallista ymmärrystä, jolloin on aina vaarana, että historian opetuksista ei ole otettu opiksi. Ehkä nyt ollaan aiempaa viisaampia ja historiatietoisempia. Jää nähtäväksi.
On kuin sitä demokratiaa, tuntumallisen meiningin sijaan, jossa ollaan sidoksissa tekemiseen ja tulevaisuuteen.
Kun mennään omissa keskinäismeiningeissä, ympärillä voi tapahtua paljonkin, eikä paljoa tunnu missään.
Voiko vaikka näin tiivistää?
Ilmoita asiaton viesti
”Järkiavioliitto ”punamulta” vuonna 1937 ei estänyt talvisotaa”.
Mikä olisi estänyt?
Molotov-Ribbentrob sopimuksella Neuvostoliitto ja Saksa jakoivat etupiirinsä. Neuvostoliiton etupiiriksi tuli muun muassa osa Puolaa, Baltian maat ja Suomi.
Stalin otti mitä oli sovittu. Paitsi Suomen.
Tuntuu erikoiselle, että Suomi olisi voinut jotain kahden diktaattorin väliselle jaolle.
Mitä Puola olisi voinut tehdä? Entä Balttian maat? Olisiko ollut jokin ihme keino jolla olisi saatu Stalin luopumaan siitä mitä kaksi diktaattoria olivat sopineet Neuvostoliitolle kuuluvaksi.
Stalin haikaili ennen ensimmästä maailmansotaa olleita Venäjän rajoja (Kuten Putin nykyään). Tuskin häntä olisi minkäänlainen pienen Suomen hallitus saanut muuttamaan tavoitteitaan, joita tarjottiin hopealautasella?
Ilmoita asiaton viesti
”Suomen ongelma oli 1937 ennen muuta natsi-Saksa, mutta neuvosto-Venäjä oli se, jonka reaktioita olisi tullut seurata ja varata resursseja sen hoitamiseen yhtä lailla kuin etäisyyden ja yhteistyön muotoilemiseen Berliiniin. Lopulta politiikassa panostettiin yhteistyöhön Berliinin kanssa, jolloin ratkaisun löytyminen Saksaan reagoivaan neuvosto-Venäjään jäi karrelle. Holsti oli tästä varoittanut ja toiminut sen mukaisesti. Samalla tavoin oli harkinnut J.K. Paasikivi.”
Jokainen kryptinen lause yllä kaipaisi selvennystä tai vähintään lähdettä, josta sen merkityksiä voisi arvuutella – blogisti tuskin sitä lukijoilleen avaa.
Talvisodasta kai kuitenkin päätettiin Kremlissä eikä Helsingissä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikuttavien kentästä puhutaan, joka tapauksessa.
Jokainen, joka on tutustunut enemmän johonkin yhteisötyyppiseen, tietää, että ennenpitkää syntyy vaikuttavimmat tahot, ja ne, jotka elävät pienempää piiriä.
Millainen on vaikuttavimpien keskinäisyys, sen mukaista kokevat pienemmät. Jos pienemmät alisuoriutuvat kokonaisuudessa, ei ole kuin niitä isompia toimijoita, ja jos he ovat myös irti pienemmistä, niin jalkohin ne viimein päätyvät.
Demokraattinen juttu on kaikkien. Isommassakin yhteydessä on vain se demokratian odotus, joka voi pitää ison systeemin elettävänä.
Luonnonlain mukaisuuksia ei voi välttää. Ne eivät poistu valtion rajoilla. Ihmiset eivät lakkaa vaikuttamasta, ohi valtion rajojen, joten kun ulottuvuutta on laajemmalle, jollain tapaa, täytyy tasopainottavia elementtejä olla, ellei ulottuvuuskanavat ole kaikkille seesteisiä.
Yksinkertaista systeemipäättelyä.
Ilmoita asiaton viesti
Alpo Rusin voi nähdä kertovan siitä, mitä tarkoittaa, kun on ns pihalla, ohi vaikuttavien asioiden tietämyksestä, ja ymmärryksestä.
Yleisten ja laajasti vaikuttavien kulkujen tasalla olemisen suhteen onkin eroa. Suurinta on se, että mukana ollaan, vaikutuksia kokien, mutta vaikuttajuus on tähän nähden hyvin vähäistä, ja sen puute tosiaan korostuu, jos vaikuttavuutta odotetaan.
Päättäjien tietynalainen kyvyttömyys on tätä vasten oletusarvoisen totta. Vaikuttavuutta on, tosin tällainen taho harvemmin nykyään on samalla tapaa esillä, kuin diktatuureissa. Diktatuurille otollisissakin maissa, on kohtalo yleensä selvä, diktaattuuritahon tapauksessa.
Länsimaisittain, vaikuttajuutta ei varmasti enää ole houkuttelevaa sitoa selväpiirteiseen diktatuuriin. Sellaista voi ilmetä, kuten Trumpin tapauksessa, ja mieleen tulee muitakin selkeitä kyseenalaisuuksia, kuten Berlusconi. Noinkaan kauas tuskin tarvitsee mennä.
Selkeämpi ote, selkeästä diktatuurista poikkeavasti, on oma taiteenlajinsa. Tämä näkyy kytkentöjen häivyttämisenä. Vaikea ajatella muuta, onko edes teoriassa muuta vaihtoehtoa, ellei ajatella, että on hallintoa, joka on jokaiselle saman tien todettavissa passeliksi, ja kiinnipidetyksi.
Kun on hämäryyttä, ja otteen hakemisen puutetta, suhteessa tarvittuun, niin tällaisen esiintuominen on hassua, koska jos tietää, että oleelliset jutut ovat hämärässä, niin hallitsemattomuus hyvältä osinkin on mahdottomuus.
Viimeisin salapoliisityöhön liittyä keissi oli kuulla Olof Palmen murhasta. Näissä motiivitaustan selvittely on mahdotonta, mikäli sitä osuutta ei voi arvioida, johon Olof Palme liittyi, vallitsevassa kokonaisuudessa.
Jotkin selkeätkin asiat voivat jäädä helposti selvittämättä, koska kun resursseja on laittaa selvitykseen, ja samaa sumutukseen, niin rikkomisen helppous voittaa, rakentamisen.
Yksittäistapauksia suuremmat kuviot vaativat mahdollisuuden ymmärtää kokonaisuutta. Soveltava puoli yksityiskohtiinkin voi osoittautua mahdottomaksi, jos kokonaisuutta koskevaa tietoa ei ole.
Kokonaisuus, ja sen tietämys ovat siitä neutraaleja, ettei ketään yksittäistä tahoa erityisesti ole valikoituneena, negatiivisessa mielessä. Tämän tason asiankäyntiin liittyy myös helppo puoli, eikä niin paljoa esteellisyyttä.
Kun avoimuus vallitsee, voidaan tarvittaessa tarkentaa järkevästi yksityiskohtiinkin, jolloin kokonaisuuden kantava ja turvallisuutta lisäävä voima näkyy, eikä kontrollia tarvita samalla tapaa, eikä suojautumista, mikä joskus nähdään ei-niin-kivana.
Ilmoita asiaton viesti
Historiansa hyvin lukeneen Rusinkin on pakko myöntää, että nimenomaan maalaisliitto-keskustan toiminta ja olemassaolo ovat taanneet Suomelle sekä yhteiskuntarauhan että ulkopoliittista malttia. Presidenttivaltaisillakin vuosikymmenillä maa tarvitsi maalaisliittolaisia sillanrakentajia myös sisäpolitiikassa.
Yleinen hokema väittää, että maalaisliitto-keskusta olisi aikanaan esim. ollut täysin Kekkosen käskyläinen, mutta rohkenen epäillä. Talonpojat kun eivät niin vain kenenkään juristiplantun käskytettäviksi suostu. Hyvä tutkimusaihe vaikkapa Alpo Rusille.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä niitä vaikuttavuus-suuntia, selkeitä ”realiteettilinjoja”, on kahtaalla. On maassa ja elettävässä elämässä, ja on enemmän tästä irrallista.
Noista käytännön realiteeteistä, lyhyttä aikaväliä ajatellen, vaikuttaa jälkimmäinen paraikaa, eniten.
Irtiotto juurilta ei voi olla pitkäaikaista, ja nopea kasvu jo sinänsä on uhka. Tätä korosti myös Kekkonen. Asiaa ei voi olla helposti ymmärtämättä. Sopiva veto kuitenkin auttaa, turhiiin ymmärtämisiin.
Ilmoita asiaton viesti