Suomen ja Ruotsin löydettävä turvallisuuspoliittinen linja
Suomessa käytyä vähäistä Nato-keskustelua on sävyttänyt ikävä ilmapiiri, mutta ennen kaikkea historiallisen perspektiivin puuttuminen. Suomi ei kuulu liittokuntaan tällä viikolla 70-vuotisjuhliaan viettäneeseen liittokuntaan. Tätä on ihmetelty alan asiantuntijoiden piirissä, etenkin arvioitaessa maan historiaa ja geopoliittista sijaintia. Suomessa pitkää itärajaa on pidetty painavana Nato-jäsenyyden estävänä tekijänä.
Mutta syy Naton ulkopuolelle jättäytymiseen nousee historiasta, kylmän sodan kokemuksista, ei yksinomaan geopolitiikasta. Kylmän sodan aikana Nato-jäsenyys ei ollut mahdollista, koska Suomi oli solminut 6.4.1948 Neuvostoliiton kanssa sopimuksen ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta. Kyse ei ollut vapaaehtoisesta linjavalinnasta, vaan Kremlistä tulleesta ehdotuksesta, josta ei voitu kieltäytyä.
Sopimuksen viimeinen osa tarkoitti sotilaallista avun antamista, ensimmäinen osa ystävyyden syventämistä ja vahvistamista ja keskimmäinen osa ”luottamuksellista yhteistyötä”. Se edellytti, että suomalaiset neuvostosuhteiden hoitajat antautuivat hoitamaan näitä suhteita tiedustelun, KGB:n kanavia pitkin. Tämä sopimuskohta tulkittiin niin, että syntyi suomettumisen kulttuuri.
Diplomaattien on ollut helppo todistella, miten Suomi selviytyi kylmästä sodasta ilman Naton tukea. Eihän selviytymiseen tarvittu kuin Neuvostoliiton hajoaminen, jota ilman emme voi varmuudella sanoa, että suomettuminen oli menestystarina, eikä mikään historian ongelmajakso, jota tulisi yrittää selitellä parhain päin. Toisaalta mikäli Pohjois-Atlantin puolustusliittoa ei olisi perustettu 70 vuotta sitten, Suomen turvallisuuspoliittinen asema olisi heikentynyt merkittävästi. Nato perustettiin, jotta Yhdysvallat palaisi takaisin varmistamaan Länsi-Euroopan demokratioiden turvallisuuden. Tätä epäsuoraa Suomelle syntynyttä turvallisuustukea on aliarvioitu. Suomea auttoi samalla se, että mikäli Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen, Ruotsi olisi liittynyt Natoon. Maalla oli salainen sopimus Yhdysvaltojen turvatakuista,”dolda alliansen”.
Virallinen narratiivi lähtee siitä, että jos kerran oli mahdollista selviytyä kylmässä sodassa ilman Naton apua, miten olisi ollut selitettävissä, että Suomi hakeutuisi liittokuntaan kylmän sodan jälkeen? Selviytymistarinan uskottavuutta lisää myös se historiasta nouseva muistikuva, että talvisodastakin Suomi selvisi ilman vieraan apua. Tässäkin selitys ontuu, koska Stalin pelkäsi turhaksi osoittautuneen Suomen vastaisen sodan jatkumisen panevan liikkeelle suuremmat voimat, jotka olisivat uhanneet maan öljykenttiä Bakussa ja sodan rintaman avautumista Murmanskin vyöhykkeellä Iso-Britanniaa ja Ranskaa vastaan.
Kylmän sodan jälkeen Naton asema oli hetken täysin vaakalaudalla. Itse asiassa Bosnian sota – joka alkoi huhtikuussa 1992 – loi tilanteen, jossa Natoa tarvittiin, koska Euroopasta ei löytynyt kykyä ja tahtoa sotilaalliseen interventioon sodan lopettamiseksi. Nato teki ilmaiskuja heinä-elokuussa 1995, mikä johti Daytonin sopimukseen. Nato-vetoinen rauhanturvaoperaatio SFOR toi alueelle 60 000 sotilasta, missä Suomi oli mukana.
Suomen turvallisuuspolitiikassa siirryttiin puolueettomuudesta sotilaalliseen liittoutumattomuuteen jo vuonna 1992, kun maa haki EU:n jäsenyyttä. Muutos oli kirjattu hakemukseen. Samaan aikaan kansallista puolustusta vahvistettiin suurilla Hornet-hankinnoilla, mikä lähensi Suomea myös Yhdysvaltoihin. Virallinen turpo-linja rakennettiin viimeistään 1995 oletukselle, että aikanaan EU:sta tulee sotilasliitto ja ei tarvitse liittoutua, koska jäsenyys oli ratkaissut liittoutumisongelman. ”EU oli turvallisuuspoliittinen ratkaisu”, kun Natolle sälyttyi rauhanturva. Näin 1990-luvulla Natosta oli tullut rauhanturvajärjestö ja EU:n turvallisuusratkaisu tarkoitti integraation laajentumista ja syventämistä. Turvallisuusratkaisulla presidentti Mauno Koivisto tarkoitti, että Eurooppaan tulisi EU:n avulla ”pysyvä rauha”. Hän ei tarkoittanut, että EU:lla olisi armeija, joka puolustautuisi Venäjää vastaan.
Naton rauhankumppanuuteen liittyminen 1994 oli tätä pitkän aikavälin EU:n kehitysodotusta täydentävä rakenne. Vielä 1999 Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana Paavo Lipposen II hallitus oli jakautunut, koska puheenjohtajuus edellytti myös kiinteää Nato-yhteistyötä, sillä keväällä Suomen johdolla oli neuvoteltu Kosovon rauha. Naton pommitukset olivat pakottaneet Slobodan Milosevicin lopulta rauhan tekoon. Tämä näkyi etenkin suhtautumisessa EU:n ja Naton yhteistyön syventämiseen tähdänneen Länsi-Balkanin vakaussopimuksen käynnistäneen Sarajevon huippukokoukseen, miksei myös itse sopimukseenkin. Koivisto arvosteli katsomosta sekä pommituksia että Vakaussopimusta. Häntä säestivät vasemmisto laajemminkin ja osin vihreät.
Nato-keskustelu ajautui kuitenkin vikaraiteelle vuoden 1999 tapahtumien seurauksena. Samaan aikaan Lipposen II hallitus ponnisteli vakavien vakoiluongelmien kanssa, kun entisen itäblokin turvallisuuspalveluiden tiedostoja käsiteltiin Suojelupoliisissa. YLE:n MOT-ohjelma oli toukokuussa 2000 leimannut etenkin vasemmistopuolueita näistä aineistoista. Tapaukset liittyivät yhtä lukuunottamatta vuoden Stasin vuonna 1988 joulukuussa hoidettuihin kontakti- ja agenttioperaatioihin. Näihin lukeutuivat esimerkiksi Turussa vaikuttanut oikeustieteilijä ”Annikki”, Helsingin yliopiston matematiikan laitoksella ”Larsen”, SDP:n sisäpiirissä ”Melone” tai SAK:ssa ”Kati” ja ”Ter” ja VTT:ssä herkän teknologian välittäjä, ulkoministeriössä ”Lumi”, ”GEN” ja ”Phoenix” ja Tiitisen listalla olevat ministeriöläiset? Entä Armeijaa vakoilleet kymmenkunta suomalaista kontaktia, joista Itä-Saksan sotilastiedustelun arkistosta on löytynyt lista vuodelta 1987? Ja suomettuminen oli sitten menestystarina?
Vuonna 2019 nämäkin henkilöt ja monet muut ovat joidenkin tutkijoiden, eivät vain Supon tiedossa. Voidaan kysyä, miksi esitutkintatoimenpiteet heidän osaltaan keskeytettiin alkuunsa. Olisko täysi avoimuus ollut maalle ja asianomaisille oikeudenmukaisempi ratkaisu kuin piiloleikki ja harhautukset joidenkin avainpoliitikkojen maineen pelastamiseksi? Suomen hallituksen valitsema ratkaisu on ajan oloon täysin kestämätön, etenkin kun kyse on EU:n mallioppilaasta – ainakin omissa laskelmissa.
Venäjä-suhteet oli vuoden 2000 presidentinvaihdoksen jälkeen palautettu jälleen ”erityissuhteeksi”, eikä näin ollen enää ollut mahdollista käydä samaan aikaan keskustelua Suomen Nato-jäsenyydestä, mikä puolestaan oli alkanut Baltian maissa. Tuskin oli sattuma, että vuoden 2003 eduskuntavaalien alla johtava Nato-jäsenyyden vastustaja oli Vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakso. Hän tuli valituksi uudelleen eduskuntaan 2003 ja jatkoi eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana vuoteen 2011.
On vaikea torjua väitettä, että Venäjä ei olisi vaikuttanut Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelun käänteeseen 2000-luvun alkupuolella perinteisten tiedustelun kontaktiensa avulla. Venäjän tiedustelu oli palauttanut kylmän sodan vahvuuden jo viimeistään vuoteen 1995 mennessä. Todisteita tästä on riittävästi.
Krimin valtauksen jälkeen Naton rooli on jälleen painottunut puolustusliittona. Vuonna 2019 on käynyt selväksi, että EU ei ole kehittymässä sotilasliitoksi vielä vuosiin – jos koskaan – ja toisekseen Nato on vahvistunut ja laajentunut, vaikka samalla on joutunut arvioimaan strategiaansa ja velvoitteitaan uudelleen. Kokonaan toinen asia on, että EU:ssa tehdään lujasti töitä puolustusyhteistyön edistämiseksi. Suomi on aktiivisesti mukana näissä hankkeissa.
Suomen ja Ruotsin on tehtävä läheistä yhteistyötä siten, että ne etenevät turvallisuuspolitiikassa käsi kädessä. Ne ovat vuoden 2014 jälkeen sekä geopoliittisesti että laajemmin turvallisuuspoliittisesti samassa veneessä. Ruotsi on johdonmukaisesti torjunut sotilaallisen liittosopimuksen naapurinsa Suomen kanssa, mutta rakentanut yhtä johdonmukaisesti yhteistyötä niin Suomen kuin Naton ja etenkin Yhdysvaltojen kanssa. Suomen ja Ruotsin onkin löydettävä turvallisuuspoliittinen linja, joka lisää niiden omaa turvallisuutta ja Itämeren alueen vakautta. Mieluummin yhdessä kuin erikseen.
Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan ”Suomi ylläpitää mahdollisuutta hakea Naton jäsenyyttä”. Mikäli seuraavan pääministerin nimi on Antti Rinne, hän taisi käytännössä irtisanoa Sipilän kirjauksen MTV:n Asian ytimessä ohjelmassa 2.4. toteamalla, ”ettei Suomea ehkä edes nykytilanteessa hyväksyttäisi Naton jäseneksi”. Ei hän ole yksin tässä pohdinnassa. Mahdollisuus on olemassa, mikäli vaikkapa Turkki tai Puola löytäisivät omista syistään ongelmia Suomen jäsenyyden hyväksymiselle. Tämä tarkoittaisi, että asiasta olisi mahdollisesti sovittu Donald Trumpin ja Vladimir Putinin välillä Helsingissä Presidentinlinnassa heinäkuun 16. päivä 2018. Pelkkä epäilyskin on ongelma. Silti huippukokouksen isännyys oli Suomelle eduksi.
Turvallisuuspolitiikka voisi olla parlamentaarisen komitean tehtävä. Tällainen komitea loi nykyisen turvallisuuspolitiikan perusteet 1971, kun maanpuolustus nostettiin ulkopolitiikan rinnalle toiseksi pilariksi, mikä perusratkaisu on pitänyt – kutsutaan sitä millä nimellä hyvänsä. Komiteassa voitaisiin tehdä lopulta arviota myös siitä, mitä Nato-jäsenyys tarkoittaisi, kun Suomi suuntaa 2020-luvulle.
”Mikäli seuraavan pääministerin nimi on Antti Rinne, hän taisi käytännössä irtisanoa Sipilän kirjauksen MTV:n Asian ytimessä ohjelmassa 2.4. toteamalla, ”ettei Suomea ehkä edes nykytilanteessa hyväksyttäisi Naton jäseneksi”.”
Onkohan tässä asiassa jotakin painoarvoa Naton pääsihteerin, Jens Stoltenbergin näkemyksellä?
Hän totesi toissapäivänä Yhdysvaltain kongressin edessä:
And NATO’s door remains open.
This year the Republic of North Macedonia signed the accession protocol.
And with your support, North Macedonia will soon become the thirtieth member of our Alliance.
So, what started in 1949 with 12 members, has proven a powerful force for peace.
An Alliance that others strive to join.
Showing the historic success of NATO.
Puheesta ei syntynyt vaikutelmaa, että se olisi pidetty leikillään.
http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27340…
Mutta kun MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa kannanoton esittäjä oli sentään itse Antti Rinne, voiko nyt jonkin Jens Stoltenbergin näkemystä jossakin Yhdysvaltain kongressin erikoisistunnon puhujapöntössä kuitenkaan ihan Antti Rinteen asiantuntemukseen rinnastaa…?
Ilmoita asiaton viesti
Rinne kosiskelee laitavasemmistoa?
Ilmoita asiaton viesti
Mahdollisesti Rinne luulee kosiskelevansa laitavasemmistoa demareiden taakse, mutta todellisuudessa hän imeskelee demareita laitavasemmiston taakse.
Ilmoita asiaton viesti
Jos uskoisin suomettumisen olleen menestystarina, päättelisin Suomen olleen riippakivestään vapaana jo 70-vuotta lähentymistiellä matkalla kohti Nato-jäsenyyttä. Suomalaisille diplomaateille, toimittajille ja päättäjille ehdottaisin mietittäväksi vastausta kysymykseen, kuinka monta vuosikymmentä vielä lisää entisten jatkoksi oikein tarvitsette jäsenhakemuksen jättämiseen. Mitä tämä asia Venäjälle kuuluu, jos Suomi on siitä vapaa. Tai oikeammin, jos olette itse vapaa Venäjästä.
Vastuulliset päättäjät veisivät Suomen Natoon sivuilleen vilkuilematta, koska se on Suomen etu ja mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Natossa päätöksiä tehdään konsensusperiaatteella, toisin kuin YK:n turvallisuusneuvostossa.
Kansan mielipiteeseen on tarpeetonta vedota. Suomessa kansalaiset ovat aina seuranneet johtajiaan, eikä päin vastoin. Ja ’aina’ tarkoittaa aina.
Nato-jäsenyyden kannatus suomalaisten piirissä ei tule muuttumaan, koska kehitysvaiheessaan ensimmäisenä ihmisen aivot oppivat yhteiskunnan vallitsevan tilan, ajattelutavat ja asenteet. Sen jälkeen opituille ja omaksutuille asioille järkiperäiset virheellisetkin perustelut, vaikka niitä ei erikseen opetettaisi. Vuosisadasta toiseen. Kehitys ihmisellä menee niin päin, että ensin opitaan asiat ja vasta sen jälkeen järki, millä perustellaan järkiperäisesti opitut asiat. Ei ole kysymys uskomuksesta, vaan tiedosta.
Entinen maailmanvalta Britannia kantaa menneisyyden taakkaansa edelleen sitkeästi mukanaan, vaikka suurvalta-asema on ajat sitten mennyt. Edes toisessa maailmansodassa yksin pärjääminen ei heiltä luonnistunut. Kaikki muut tietävät sen, vaikka itse eivät tiedä. Ruotsalaiset eivät muuta mielipidettään, koska luulevat pärjäävänsä tulevaisuudessakin edelleen yksin, koska ovat aina pärjänneet. Kaikkein onnettomimpana kansana suomalaiset uskovat, että koska emme ole pärjänneet ikinä yksin, ainoa tapa turvata rauha itselle on olla turvaamatta itselle rauhaa ja liittoutuen aina vihollisensa kanssa. Kaikki muut tietävät oikeaksi ja järkeväksi tavaksi turvata rauha itselle on tehdä se yhdessä muiden läntisten demokraattisten ystävällismielisten maiden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus.
Niin kauan kuin Neuvostoliiton ajan eläneitä ihmisiä valitaan Suomessa luottamus- ja johtotehtäviin, se suurella todennäköisyydellä tarkoittaa suomettuneisuuden jatkumista. Harvassa ovat ne jotka osasivat ajatella Neuvostoliiton suuruuden aikoina omilla aivoillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Entä jos hakisimme jäsenyyttä ja Turkki torppasi? Mikä olisi asemaamme silloin?
Ilmoita asiaton viesti
Sama kuin ennenkin, olisimme ilman jäsenyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Entä jos kuuntelisimme Naton pääsihteerin Jens Stoltenberin hyvin selkeitä sanoja USA:n kongressissa muutama päivä sitten ja uskoisimme häntä. En ole kuullut omilta päättäjiltämme yhtä selkeää tekstiä mistään asiasta, kuin hänen sanoja ja lausuntoa puheessaan Naton valmiudesta (halusta) ottaa jäsenekseen uudet hakijat.
Miksi Turkin hylkäystä pitäisi pelätä, kun kaikin tavoin Suomen jäsenyys vahvistaa myös sen omaa turvallisuutta?
Ilmoita asiaton viesti
Tulee muistaa, että Suomella on Naton silmissä merkittäviä ominaisuuksia. Sellainen on mm. suuri ja hyvin koulutettu reservi sekä Suomen strateginen asema, josta Natollekin saattaisi tiukan paikan tullen olla hyöytyä.
Venäjällähän tasan tarkaa tiedetään mikä Suomen strateginen asema ja merkitys on. Se, että Suomi ei olisi Naton jäsen, ei poista Venäjän kenraalien silmistä Suomen asemaa. Päin vastoin. Jos Suomi ei ole Naton jäsen, niin Venäjän sotilasjohdon silmissä Suomi on entistä houkuttelevampi.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus jälleen Rusilta.
Pari kommenttia…
Oliko Suomi aidosti ”puolueeton” kylmän sodan aikana? Ainakin Suomi oli sotilaallisesti liittoutunut NL:n kanssa YYA -sopimuksen kautta.
Trumpin ja Putinin kokouksen isännöinti ei ollut Suomen etujen mukaista. Venäjä harkitusti antaa Suomelle aika ajoin tuollaisia täkyjä, jotka vahvistavat Suomen kuviteltua roolia idän ja lännen sillanrakentajana, millä taasen pyritään pitämään Suomi läntisen liittouman ja Venäjän välisellä harmaalla alueella.
Ilmoita asiaton viesti
Suomettumista parjataan samoin kuin aikanaan veteraaneja ”miksi menitte sotaan”.
Hyvinhän me itsenäisyytemme pidimme Saksa häviöstä huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Älä viitsi, vanha mies.
Suomettunut Suomi oli koiranoksennukseen verrattava ja maailmalla suurta sääliä herättävä aate joka edelleen pitää valtaa Suomessa. Sitä piti kritisoida ja edelleen pitää.
Veteraaneja taas haukkuivat suomettumisen ajan kommunistit jotka onneksi aika on hoitanut ja hoitaa kiihtyvällä vauhdilla.
Ilmoita asiaton viesti
Joo , näinä EU-aikoina meillä osa porukasta valittelee sitä kuinka Brysselistä kaikki määrätään. Nämä valittelijat eivät taida muistaa tai eivät halua muistaa sitä YYA-aikaa, jolloin hallitusneuvottelutkin hoituivat hyvin, kun Moskovasta kerrottiin ketkä ovat soveliaita Suomen hallituksen ministereiksi ja ketkä eivät ole soveliaita. Eikä kerran,vuonna 1974, tarvinnut kansan vaivautua presidentinvaaleihin äänestämään, kun edellisenä vuonna presidentti valittiin jatkoon poikkeuslailla, kun haluttiin varmistaa, että Neuvostoliitolle mieluinen mies jatkaa Suomen Tasavallan presidenttinä.
Muutenkin silloin YYA-aikaudella kaikessa Suomen sisäpolitiikassa aina kulttuuri- ja koulutuspolitiikkaa myöten piti ottaa huomioon, mitä Kremlissä oltiin Suomen sisäisistä asoioista mieltä.
Ja jos Suomessa ei aina osattu ymmärtää itänaapurin viestejä, niin ensimmäisenä varoituksena Moskova katkaisi kauppaneuvottelut kuin seinään. Sitten presidentti matkusti itänaapuriin ”lomamatkalle” ja ”sattumalta” tapasi siellä Neuvostoliiton ylintä johtoa. Mitä noissa tapaamisissa puhuttiin, sitä emme tiedä tänä päivänäkään. Niistä tapaamisista ei ainakaan Suomeen ole saatu kokouspöytäkirjoja. Mutta presidentin palattua ”lomamatkaltaan” niin katso, kauppaneuvottelut lähtivät taas käyntiin ja presidentti piti taas kansalle isällisen puhuttelun.
Ilmoita asiaton viesti
Ja ainahan ei presidentin tarvinnut touhuta idän miesten kanssa. Edelleen ehdokkaana oleva Väyrynen sai aikanaan KGB-Vladimirovin kanssa vehkeillessään presidentinvaaleihin ja idänkauppaan liittyen nuhteita perustuslakivaliokunnalta varomattomasta toiminnasta.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ja Ruotsi tuskin löytävät yhteistä turvallisuuspoliittista linjaa tiukassa paikassa. Ruotsi luottaa saavansa apua Venäjän ja Naton välisessä konfliktissa, koska sillä keskeinen asema Baltian puolustuksen takia. Suomi ei välttämättä apua saa ollenkaan, koska Suomen auttaminen voisi eurooppalaisten valtioiden mielestä syventää kriisiä. Mitkä olisivat kriisin seuraukset Suomelle: alueluovutuksia, Venäjän sotilastukikohtia Suomen Lapissa ja YYA2-sopimus?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän PS-puolue vahvasti politiikallaan petaa Suomelle samaa asemaa kuin Suomella oli yksin itänaapurin kyljessa vielä kolmekymmentä vuotta sitten. Leena Meri hehkutti tässä muutama kuukausi sitten MTV3:n iltauutisissa eduskunnan käytävällä, kuinka Brexit näyttää askelmerkit Suomelle. Dosentti Arto Luukkanen on keksinyt Fixitille salonkikelpoisen termin: Etäisyyden ottaminen EU:hun. Halla-aho julisti että Suomen ei tule liittyä Natoon.
Jos tuon PS-puolueen politiikan mukaan edettäisiin, niin ei olisi kuin ajan kysymys, kun Kremlistä tulisi pyyntö valtiojohdollemme keskustelemaan yhteisistä turvallisuus- ja puolustupoliittisista kysymyksistä. Toki myöskin aiheena olisi varmasti maittemme välisten suhteiden edelleen kehittäminen.
Ilmoita asiaton viesti
Just noin se olisi todennäköisintä,kuin kommentoija A.Lokkila asian tiivisti.Kriisin/sodan uhan ollessa päällä Ruotsi taas hakeutuisi HETI Setä Samulin leveän selän taakse”erityistakuineen”(tyyliin talvisota).Ja ilmoittasi Suomelle ystävälliseen sävyyn: ”Ädjö,olette omillanne,maidemme välillä ei ole puolustusliittoa,tiivis sotilaallinen yhteistyömme koskee/koski ainoastaan RAUHANAIKAA,lycka till!!
Ja A.Rinne EI onneksi koskaan tule olemaan mikään päättävä”oraakkeli” ohimennen heitettyine populistisine arvausleikkeineen Suomen mahdollisesta NATO-”kelpoisuudesta”…
Ilmoita asiaton viesti
”Ruotsi on johdonmukaisesti torjunut sotilaallisen liittosopimuksen naapurinsa Suomen kanssa, mutta rakentanut yhtä johdonmukaisesti yhteistyötä niin Suomen kuin Naton ja etenkin Yhdysvaltojen kanssa. Suomen ja Ruotsin onkin löydettävä turvallisuuspoliittinen linja, joka lisää niiden omaa turvallisuutta ja Itämeren alueen vakautta. Mieluummin yhdessä kuin erikseen.”
Kun tuota Ruotsin turvallisuus- ja puolustuspoliittista rakentelua on sivusta seurannut, niin en ole voinut välttyä siltä vaikutelmalta, että lahden takana on suunniteltu ”poimittavan rusinat pullasta”. Tokihan jokainen maa ajaa viime kädessä omaa kansallista etuaan, mutta…
Ruotsi tuntuu pyrkivän hakemaan turvatakuunsa suoraan Rapakon takaa USA:sta ohi Naton ja sen vastavuoroisuusvelvoitteiden. Tämä on tietenkin Ruotsin kannalta ymmärrettävää, koska Naton jäsenenä, karttaa kun katsoo, niin Ruotsi on geopoliittisesti merkittävässä asemassa niin Itämeren rantavaltiona kuin myös Itämeren vastarannalla oleviin Baltianmaihin ja Puolaan nähden. Naton jäsenenä Ruotsille saatettaisiin todennäköisesti ”nakittaa” tietyjä vastuita Itämeren itärannan suunnalla. Mutta kun Ruotsi ei liitykään Natoon, vaan tukeutuu suoraan USA:n turvatakuisiin, niin silloinhan Ruotsille ei näitä rasitteita tulisi ja sillä olisi kriisin aikanakin huomattavasti suurempi poliittinen pelivara.
Suomen ja Ruotsin rauhanajan sotilaallinen yhteistyö on toki kannatettavaa ja siitä molemmat maat varmasti hyötyvät. Tämä liittyy mm. yhteisten harjoitusten kautta saataviin kokemuksiin ja oppeihin sekä erilaisiin tietojen vaihtoihin. Mutta niin kuin täälläkin ja monessa muussakin foorumissa on todettu, Ruotsi on ilmoittanut selkeällä ruotsin kielellä, että Ruotsi ei tule sitoutumaan Suomen kanssa kahdenkeskiseen puolustussopimukseen. Tämän ovat useat Ruotsin hallitukset ja oppositiot selkeästi todenneet. Kummallista vaan on ollut, että sitä ei Suomessa ole haluttu nostaa esiin ennen kuin ihan viime vuosina. Vieläkin meillä hoetaan sitä ”Ruotsin ja Suomen välistä syvenevää puolustusyhteistyötä” niin kuin se ratkaisisi Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusheikkouden.
Ei voi välttyä siltäkään ajatukselta, että tuolla Ruotsin ja Suomen välisen puolustusyhteistyön syventämisen hokemisella halutaa suunnata kansan huomio pois siitä tällä hetkellä ainoasta todellisesta ja toimivasta puolustusyhteistyön muodosta, joka takaisi Suomen puolustukselle vahvan selkänojan.
Ilmoita asiaton viesti
Onko väärin tulkita niin, että Ruotsi valmistautuu tarvittaessa olemaan ”kuljetuslavetti” länsiavulle Suomeen. Ilman tätä tukea Ruotsilta, Suomella ei ole länsiapua. Mistään turvatakuista ei ole kysymys.
Milloin Suomessa voitaisiin alkaa puhumaan tästä kuin muistakin asioista siten kuin ne ovat, eikä niin kuin niiden haluttaisiin olevan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, historiasta meillä Talvisodan ajalta se kokemus, että Ruotsi eväsi Ranskan ja Englannin suunnitteleman joukkojen siirron Ruotsin kautta Suomeen. No sittenhän Ruotsi kyllä salli operaatio Barbarossaan liittyen Saksan joukkojen läpikulun Norjasta Ruotsin kautta Pohjois-Suomeen.
ks. Veikko Huuskan blogi, Ruotsi salli Saksalle kauttakulkuoikeuden – Juhannuskriisi 1941, 26.11.2014 , http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18089…
Kyllähän Suomi tarvitsee yhteydet länteen jo pelkästään taloutensa ylläpitämiseksi. Suomen viennistä ja tuonnista, yhteensä vuosittain n. 100 miljoonaa tonnia, tapahtuu laivoilla Itämerta pitkin. Sitä määrää ei voidan millään korvata maakuljetuksilla esimerkiksi Ruotsin kautta ( tai Helsinki – Tallinna tunnelin kautta). Maakuljetuskapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä. Suomen merikuljetusten kannalta Ruotsi on avainasemassa.
Mutta niin kauan, kuin Ruotsi ei sitoudu Naton kautta yhteiseen puolustukseen ja/tai Suomi pysyy Naton ulkopuolella, niin Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen asema on enemmän tai vähemmän epävarma.
Jos Ruotsi saisi turvallisuustakuunsa suoraan USA:sta ohi Naton, niin mikäänhän ei takaa sitä, että apua saataisiin Suomeen lännestä Ruotsin kautta, ellei sitten USA ilmoitaisi Ruotsille, että ”Sitä apua muuten annetaan Suomelle”. Mutta tällaisiin spekulaatioihin on turha ja vaarallista luottaa. Muutenkin on vaarallista rakentaa omaa turvallisuuttaan naapureiden kauniiden puheiden ja solidaarisuusjulistusten varaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Ruotsi tuntuu pyrkivän hakemaan turvatakuunsa suoraan Rapakon takaa USA:sta ohi Naton ja sen vastavuoroisuusvelvoitteiden.”
Onko tämä suorien turvatakuiden antaminen Naton ohi USA:n politiikan mukaista?
Miksi Suomi ei voisi toimia samoin?
Senhän ei kai silloin pitäisi säikyttää natofobista Venäjää (ainakaan samanlaista porua ei ole Moskovassa pidetty USA:n kanssa liittoutumisesta kuin ”Naton laajentumisesta”). Ainakaan Venäjä ei nimeä Yhdysvaltoja vihollisekseen.
Vai eikö Suomen sijainti anna sille USA:n kannalta yhtä tärkeää strategista merkitystä kuin Ruotsilla on?
Ilmoita asiaton viesti
Suomen asema Naton ja Venäjän välisessä konfliktissa/kriisissä ilman turvatakuita on erittäin haastava ja vaarallinen. Kannatan tämän vuoksi Suomen Nato-jäsenyyttä. En ymmärrä valtiojohdon haluttomuutta hakea Nato-jäsenyyttä ja keskustelun puutetta miten Suomelle saattaisi käydä konfliktissa ilman turvatakuita.
Ruotsin geopoliittinen asema on parempi ja Yhdysvallat on sopeutunut Ruotsin haluttomuuteen hakea Naton jäsenyyttä. Suomen asema konfliktissa on Venäjän pelikirjassa määritelty. Venäjä ei Ruotsia saa mutta Suomen osalta tiettyjä operaatioita on varmasti etukäteen Venäjällä mietitty.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomen ja Ruotsin löydettävä turvallisuuspoliittinen linja”
Näin sanoo Alpo Rusi ja on täysin oikeassa. Mutta mikä se linja mahtaa olla? Onko se Putinin tokaisu Ruotsista, joka on valmis taistelemaan tuimasti vaikka viimeiseen suomalaiseen saakka.
Meidän suomalaisten on keskusteltava tulevaisuudesta. Millainen se mahtaa olla? Miten me voimme siihen vaikuttaa?
Ja ennen kaikkea miten tuo ystävällinen itäinen naapuri meidän liikkeisiimme reagoi? Venäläiset kenraalit ym. ovat sanoneet, että Suomella on täydellinen omaehtoisuus tehdä mitä se haluaa, mutta on muistettava, että Venäjällä on sama oikeus. Siis mitä mahtaakaan Venäjä tehdä siinä vaiheessa, kun Suomi jättää hakemuksensa Natoon pääsystä? Ja miten Venäjä reagoi hakemuksen käsittelyyn, joka vienee ainakin vuoden ajan, aikana.
Eräs skenaario on: Suomi jättää hakemuksen. Ruotsi vetää pelkomällit kurkkuun ja kutsuu kaikki 7500 asevelvollista palvelukseen sekä pyytää Usalta takuita kaikessa hiljaisuudessa. Suomeen rantautuvat pienet vihreät miehet yllättäen äkkiä täysin rauhanomaisesti Ahvenanmaalle ja Lappiin. Ja kas kummaa, kun Jyväskylänseutu autioituu pommituksessa sangen perusteellisesti.
Suomi antautuu ja vetää pois Natohakemuksen. Uuteen hallitukseen nimitetään ministereiksi myös Bäckman ym. Suomen ystäviä. Ahvenanmaa ja Pohjois-Suomi vuokrataan Venäjälle 99 vuodeksi.
Halua saada viisaalta Rusilta myös arvion tulevaisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
No kylläpäs onkin ystävällinen näkemys itänaapurista.
Suomi voi hakea Naton jäsenyyttä täysin kansainväliseen oikeuteen perustuen ja mm. YK:n peruskirjan artikla 51:n nojalla. Samaa oikeuttaan käyttää parhaillaan Pohjois-Makedonia.
Venäjän toimiessa Erland Salon kuvaamalla skenaariolla se taas aloittaisi uuden sodan räikeästi kansainvälistä oikeutta rikkoen – ei siihen ole mikään ”sama oikeus”.
Luultavasti Venäjä aloittaisi tällä kolmannen maailmansodan. Aivan niin hulluksi en sentään kuvittele edes Putinin hallintoa.
Jos kovin huolestuttaa Venäjän käytös Suomen Nato-jäsenhakemuksen käsittelyn aikana, eiköhän siihen varautuminen ole pelkkä järjestelykysymys maailman vahvimman puolustusliiton kanssa. En usko, että venäläiset olisivat itsetuhoisia.
Ilmoita asiaton viesti
”Mahdollisuus on olemassa, mikäli vaikkapa Turkki tai Puola löytäisivät omista syistään ongelmia Suomen jäsenyyden hyväksymiselle. Tämä tarkoittaisi, että asiasta olisi mahdollisesti sovittu Donald Trumpin ja Vladimir Putinin välillä Helsingissä Presidentinlinnassa heinäkuun 16. päivä 2018.”
Näin sanoo mies joka itse oli neuvomassa Martti Ahtisaarta kun tämä esti Suomen NATO-jäsenyyden 1990-luvun lopulla!
Ilmoita asiaton viesti
#23
Toki Suomi voi hakea vaikka Natojäsenyyttä ja miksi ei voisi?
Toki Venäjä voi reagoida Suomeen toimintaan niin kuin se itse haluaa ja miksi ei voisi?
Eipä niihin reagointeihin ole muulla maailmalla tahi jollain ihmesopimuksilla mitään sanomisen sijaa. Venäjä on suurvalta ja toimii kuin suurvalta eli äärettömän itsekkäästi.
Ehkäpä Venäjä ei toimikaan kuten skenaariossa kuvasin, vaan ainoastaan uhkaa niin tekevänsä. Suomea ei siinä vaiheessa ”puolusta” kukaan eikä mikään. Suomella ei ole mitään sopimuksia!
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän ja Naton suhteet on vähintään yhtä hyvät, kuin Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat olleet. Nato ja Venäjä/NL eivät ole sotineet 70 vuoteen yhtä ainutta sotaa koko Naton olemassa olon aikana. Laukaustakaan ampumatta. Russofobinen sotapropagandasi ei oikein istu todellisuuteen.
Vaikka Suomen ja Venäjän/NL:n välillä rauhaa on ollut muutama vuosi pidempään, hieman pidemmällä sihdillä Suomi on käynyt sotia vähän väliä naapurinsa kanssa.
Nato on historian menestyksellisin rauhanprojekti, missä Suomen pitää olla mukana. Nato esti sodat ensit länsi-Euroopan maiden välillä, itäblokin rajalla, itäisessä Euroopassa ja tuo lopulta rauhan myös Venäjän rajalle.
Ilmoita asiaton viesti
Erland, # 26.:
Käytit (# 22.) ilmaisua ”Venäjällä on sama oikeus”.
Venäjä toki voi tehdä monenlaista, mutta oikeuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä silloin kun se tietoisesti rikkoo kansainvälistä oikeutta.
Naton peruskirja on laadittu tietoisesti YK:n peruskirjan ja sen artikla 51:n mukaisesti, korostaen luonnollista oikeutta (intrinsic right) erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen:
Jos jokin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ei mikään tämän peruskirjan säännös saa rajoittaa sen luonnollista oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen, kunnes turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Ne toimenpiteet, joihin jäsenet ovat ryhtyneet käyttäessään tätä puolustautumisoikeutta, on heti ilmoitettava turvallisuusneuvostolle, eivätkä ne saa millään tavoin vaikuttaa turvallisuusneuvoston tämän peruskirjan mukaiseen oikeuteen ja velvollisuuteen ryhtyä kulloinkin niihin toimenpiteisiin, joita se pitää tarpeellisina kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.
Sinäkö kannatat mieluummin vahvemman oikeutta kuin sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää?
Voi tietenkin alueellinen suurvalta toimia uhmakkaasti ja äärettömän itsekkäästi, mutta siitä on nykymaailmassa seuraamuksia, kuten Putinin hallinto on saanut huomata. Täysimittaisesta sodasta (kuten skenaariossasi) seuraukset voisivat olla aika paljon sanktioita kovemmat.
Ei myöskään kukaan eikä mikään kiellä itseämme vahvempia ystävämaita puolustamasta Suomea, vaikka siitä ei mitään muita sopimuksia olisikaan kuin Lissabonin sopimus.
Totta kai jos Suomi harjoittaisi viisasta turvallisuuspolitiikkaa kärsimättä Tukholman syndroomasta, sellainen sopimus tulisi saada aikaan.
Ilmoita asiaton viesti