Alpo Rusi

Parlamentaarinen komitea arvioimaan Suomen turvallisuuspoliittista ratkaisua

Puhuttaessa Suomesta turvallisuuden tuottajana syyllistytään yhä enemmän mielikuvapolitiikkaan. Suomi ja Ruotsi saattoivat olla turvallisuuden tuottajia joitain vuosia 1990-luvun lopulta 2000-luvun alkupuolelle, mutta väittämän todentaminen on lähes mahdotonta. Sen ohella, miten itse arvioimme turvallisuuttamme, on syytä ottaa huomioon myös muiden arviot.

Toinen tekijä liittyy kansainväliseen järjestelmään, joka sekä muuttuu että vaikuttaa Suomen asemaan. Tilanne muistuttaa olosuhteista 1920-luvulla, jolloin Suomi haki paikkaansa Versaillesin rauhansopimuksen jälkeisessä aiempaa monikansallisemmassa Euroopassa, eikä lopulta kyennyt tekemään ratkaisuja, joilla se olisi välttänyt isolaation - ja talvisodan vuonna 1939. On todennäköistä, että 2020-lukua hallitsee Kiinan nousu, mutta myös siihen kohdistuvat vastatoimet. Historioitsija Niall Fergusonin mukaan Yhdysvaltojen (ja kaikkien merkittävien länsimaiden) on pakko käynnistää vastastrategia. Vaihtoehtona on jäädä auttamatta altavastaajaksi Kiinan taloudellisen ja sotilaallisen voiman kasvun edessä.

Suomen turvallisuusongelma on 2020-luvulla silti paljolti sama kuin 1930-luvulla: Venäjä ja sen reaktiot kokemiinsa uhkiin. Ero on nyt siinä, että länsiliittoutuma ei 2020-luvulla ole 1930-lukuun verrattava Saksa, mutta Venäjä kokee demokraattisen lännen - johon Suomikin kuuluu - uhaksi. Monia asiantuntijoita on ihmetyttänyt, miten Suomi aikoo turvata suvereniteettinsa etenkin Venäjän suorittaman Krimin anastuksen seurauksena. Kyse on nyt tilanteesta, jossa Euroopan heiveröinenkin kollektiivinen turvallisuus on korvautumassa kollektiivisella turvattomuudella. Tätä symboloi Euroopan vakauden kannalta keskeisen keskimatkan ohjuksista tehdyn sopimuksen riutuminen Venäjä rikkomusten seurauksena. Itämeren alueella jännitys on ollut kasvussa.

Suomessa ei vuoden 2014 jälkeen ole tehty sanottavia muutoksia turvallisuuspolitiikkaan, ellei sellaisena pidetä erilaisia sopimuksia, joilla sotilaallista yhteistyötä lisättiin Ruotsin kanssa ja Naton rakenteissa. Monet asiantuntijat Venäjä-tutkimuksen huippuyksikkö Aleksanteri-instituutti etunenässä erehtyivät Krimin tapahtumien ennakoinnissa perusteellisesti. Tämä viittaa Venäjä-tutkimuksen puutteisiin tai ennakkoasenteisiin.

Suomalaisten suuri enemmistö on tosin vakuuttunut, että Suomi on liittoutumattoman maana paremmassa turvassa kuin Naton jäsenenä. Venäjän kiistatta kasvanut uhka päinvastoin heikensi Naton kannatusta. Riittääkö neljään pilariin - Venäjä-suhteet, EU, kansallinen puolustus ja yhteistyö Nato-rakenteissa - nojautuva ”aktiivinen vakauspolitiikka” korvaamaan Naton 5 artiklan turvatakuut; syntyykö neljän pilarin kokonaisuudesta turvallisuuspoliittinen malli, joka olisi ratkaisu myös 2020-luvulla? Etenkään, kun sodan kuva on muuttumassa ja sodan ja rauhan raja vesittymässä.

 

Geopoliittiset trendit ja Suomi

Autoritääriset yhteiskunnat ovat jatkuvassa legitimiteettikriisissä. Niiden intressissä on horjuttaa demokratioita: estää demokratian leviäminen. Toisaalta Yhdysvaltojen vetäytyminen globaalisti on jo johtanut siihen, että Kiina ja Venäjä ovat täyttäneet sen jättämiä tyhjiöitä. Yhdysvaltojen varassa on ollut paljolti ihmisoikeuksien ja liberaalin kansainvälisen järjestyksen vahvistaminen.

Kiina ja Venäjä haluat vahvistaa monikeskistä järjestystä, jossa niiden edustamat arvot ja intressit pääsevät paremmin esille. Tässä niiden tavoitteita tukevat tahtomattaan tai tarkoituksella sekä populistiset äärioikeistolaiset liikkeet että perinteiset vasemmistolaiset Venäjän myötäjuoksijat. Monikeskisessä järjestelmässä syntyy alueellisia konflikteja, kuten Intian ja Pakistan kesken Aasiassa, Iranin ja Saudi- Arabian välillä Lähi-idässä ja yhä enemmän Venäjän ja EU:n välillä Euroopassa. Globaalisti Kiina ja Venäjä pyrkivät myös luomaan uusia tai elvyttämään vanhoja ”ulkoetupiirejään”. Kiina on perustanut sotilastukikohdan Djiboutiin ja Venäjä rahoittaa sosialistisen Venezuelan hallintoa sekä on osallistunut Syyrian hallinnon tukemiseen sotilaallisesti.

Suomen kannalta liberaalin järjestyksen heikkeneminen on takaisku. Mikäli EU:n kolme suurta - Saksa, Ranska ja Brexitin takia heikentynyt Iso-Britannia - eivät kykene yhdistämään unionin vahvistamista ja kansallisia intressejään, unioni tulee vääjäämättä jäämään talousliitoksi, huonoimmassa tapauksessa vain vapaakauppa-alueeksi 2020-luvulla. Brexit voi toteutuessaan pakottaa unionin vahvistamaan tarpeellisia reformeja, mutta voi myös pysähdyttää kehityksen.

Newtonin kolmas laki: ”jokaista liikettä tai toimenpidettä seuraa vastaliike tai vastatoimenpide” soveltuu kansainvälisiin suhteisiin samalla tavoin kuin fysiikkaan. Yhden toimijan äkillinen irtaantuminen vakiintuneesta politiikasta johtaa monenlaisiin reaktioihin sekä liittolaisten, kilpailijoiden, instituutioiden että siitä riippuvaisten toimijoiden taholta. Ne voivat usein vain pahentaa lopputulosta. Neuvostoliiton hajoaminen merkitsi useiden valtioiden sisäistä ja ulkoista vapautumista, mutta pitkällä aikavälillä oli ennustettavissa, että myös kielteisiä vastareaktioita oli tulossa, kun EU:ssa 2020-luvulla Saksa on yhä enemmän konfliktissa muiden jäsenmaiden kanssa. Mikäli EU pyrkii ”suurvallaksi”, sen on huolehdittava siitä, että eurosta tulee lähes dollarin veroinen reservivaluutta, vaikka tämä perspektiivi oli vahvempi vielä jokin vuosi takaperin. Alun perinkin valuuttakäärmeen ja myöhemmin euron perustamisessa oli kyse pyrkimyksestä vapautua dollarin ylivallasta. Euroalueen sisällä Saksan tulisi revisioida talouspolitiikkaansa, mikä on ehto, jotta voidaan kehittää unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja euroarmeijaa. ”Euroopan suvereniteetin” aste-erot ovat siten paljolti, jos eivät kokonaan Saksan ratkaisujen varassa.

 

Venäjä

Suomen geopoliittinen asema on muuttunut 2010-luvulla merkittävästi, kun siitä on aidosti tullut lännen geopoliittinen etuvartio Euroopan pohjoisessa. Suomi on osallistunut vuodesta 2014 Venäjän vastaisiin EU:n pakotteisiin, mutta muutoin pyrkinyt jatkamaan yhteistyötä ja dialogia Vladimir Putinin hallinnon kanssa. Tässä Suomi on ollut lähinnä Saksan kanssa samoilla linjoilla, mutta sillä erolla, että Suomi ei kuulu Natoon.

Suomen turvallisuuspolittinen asema on silti heikentynyt, muuttunut epävarmemmaksi. Yhtenä vastatoimena on ollut erityissuhteen ylläpito, kansallinen lepyttelypolitiikka (appeasement) Venäjän kanssa. Dialogin ylläpitoon Venäjän johdon kanssa kuuluu taloussuhteiden kehittäminen, mikä etenkin energiasektorilla lisää kielteistä keskinäisriippuvuutta. Venäjä on käyttänyt energia-asetta vaikutusvaltansa vahvistamiseksi. Mutta Venäjä on myös mafiavaltio, mikä tarkoittaa, että sillä on sitä enemmän mahdollisuuksia ulottaa korruptiota suomalaiseen talouselämään ja yhteiskuntaan mitä laajemmaksi taloudellinen riippuvuus ulottuu. Fennovoima tulisi saattaa hankkeena kunnolla läpivalaistuksi yhtä lailla kuin Nord Stream -hanke sekä suomalaisten vaikuttajien toiminta Venäjän valtion energiayhtiöissä ja pankeissa, jotka ovat samaan aikaan lännen pakotetoimien kohteina.

Missä määrin Suomi on Venäjän hybridisodankäynnin kohteena? Venäjän Lapin lentoliikennettä vaarantaneet GPS-suunnistuksen häirintäoperaatiot syksyllä 2018 eivät vielä muuta turvallisuuden isoa kuvaa, mutta uuden särön ne siihen aiheuttavat. Onko Airiston Helmi kansalliseen turvallisuuteen liittyvä ongelma, kuten kansanedustajille on kerrottu? Missä määrin Ahvenanmaalla toimiva Venäjän konsulaatti on turvallisuusriski? Toimiiko Venäjän diplomaattisissa edustustoissa ilmoitettua enemmän GRU:n upseereita? Ovatko neuvostokauden aikaiset KGB:n ja GRU:n suomalaiset verkostot ja niiden kautta tapahtuneet uudet rekrytoinnit turvallisuusriskejä, koska varhempien verkostojen perkausta ei suoritettu aikanaan 1990-luvulla huolellisesti tai niitä vähäteltiin? Kesällä ja syksyllä 2018 on valmisteltu perustellusti uutta tiedustelulainsäädäntöä, mutta Supon ja armeijan tiedustelun historian perkaus on kesken, mikä ei voi olla eduksi.

Naton ulkopuolisena de facto ”länsikoalition” jäsenvaltiona Suomen erityissuhde Venäjän kanssa saattaa heikentää unionin mahdollisuuksia harjoittaa yhtenäistä Venäjän politiikkaa. Tämä tulee esille Itämeren kaasuputkihankkeissa, mutta myös keskusteltaessa unionin pakotteista. Suomi on sekä EU:n yhteisessä rintamassa että irtaantunut siitä. Missä määrin Venäjä käyttää tätä irtaantumista hyväkseen, jää nähtäväksi.

Venäjä on useita kertoja varoittanut Suomea hakeutumasta järjestelyihin, joissa se saisi turvatakuun Natolta. ”Venäjä kokisi Suomen Nato-jäsenyyden Suomen sijainnin ja geopolitiikan takia itselleen erityiseksi uhaksi”, kuten kenraaliluutnantti Nikolai Makarov huomautti Helsingissä 2012. Presidentti Vladimir Putin on myös todennut toistuvasti, kuten juhannusaattona 2012, että ”Nato-Suomeen tulisi ohjustutkikohtia, jotka uhkaisivat turvallisuuttamme”. Suomen turvallisuus ei Putinia kaiketi hetkauttanut. Krimin anastuksen jälkeen Putinin äänensävyt ovat koventuneet, kuten elokuussa 2014 tapaamisessaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa.

 

Sodan kuvan muuttuminen 2020-luvulla

Paljon ennen Krimin miehitystä Venäjä oli muuttanut sekä strategiaansa että edennyt pitkälle 2008 aloittamassaan armeijan reformissa. Tavoite oli luoda globaaliin toimintaa kykenevä, teknisesti kehittynyt ja strategisesti tasavertainen sotilaallinen voima. Pyrkimyksenä on nimenomaan armeijan uudistuksen avulla nostaa Venäjä takaisin suurvallaksi. Tätä tukee vertikaalinen poliittinen järjestelmä, ”suvereeni demokratia”, joka saa ideologisen peustelun kansallismielisyydestä yhdistettynä ortodoksisen kirkon auktoriteettiin. Vladimir Putin on tässä suhteessa tavallaan Aleksanteri III:n inkarnaatio.

Sodan ja rauhan rajaviiva on yhä useammin kuin veteen vedetty. Tästä on hyvänä esimerkkinä Asovan meren kriisi Venäjän ja Ukrainan välillä. Venäjän sotilasasiantuntijat ymmärtävät, että kansainvälisen oikeuden periaatteita on loukattu Asovanmerellä, mutta konflikti jää silti Venäjän ja Ukrainan jo käynnissä olevan konfliktin piiriin. Useilla hybridisodan alueilla (elektroninen sodankäynti, kyberiskut ja informatiosota) tällaista kansainvälisen oikeuden loukkausta on vaikea tai lähes mahdotonta määritellä. Suomen ulkoministeriöstä hakkeroitiin neljän vuoden ajan luottamuksellisa asiakirjoja ja sähköposteja ilman, että Suomi kykeni vastatoimintaan, toisin sanoen aiheuttamaan rangaistuksen hyökkääjälle. Mikäli hakkeroinnin takana oli GRU tai sen filiaali, Venäjä ensinnäkin sai varmasti tärkeää tiedustelutietoa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja sen taustalla olevista informaatioista. Toisekseen Venäjä sai tietoa, miten tietoverkkoja voitiin murtaa jatkossakin, kun tekniikkaa eri tavoin kehitetään, myös sen liittolaisten, kuten Kiinan avulla. Käytännössä pelkkä kiistäminen riittää, että vastatoiminnasta pidättäydytään. Tämä oli esimerkiksi tilanne, kun Suomi esitti diplomaattisen protestin GPS-taajuuden häirinnästä Venäjälle.

Mikäli Suomella ei ole hybridisotaa tai edes erillisiä uhkia varten toimivaa vastastrategiaa, ei sellaista ole vielä kunnolla edes Natolla. Asiantuntijoiden käsityksen mukaan tarvittaisiin ensivaiheessa kansainvälisen oikeuden malli, jonka pohjalta tällaiset uudet aggressiot voidaan tuomita. Ensi vaiheessa tulisi määritellä konflikti uudelleen tai laajentaa sitä koskevat määritelmät. Lännen ja liberaalin järjestelmän puolustajien tulisi kehittää ”strateginen pelote” talouden, informaation ja muiden hybridisodassa käytettyjen (weaponized) keinojen torjumiseksi. Pelotteeksi tuskin soveltuu yksi ja sama ratkaisu (“one size fits all”).

 

Nato-jäsenyys suljettiin työkalupakista 1996

Sodan kuvan muuttuminen tuskin helpottaa Suomen Nato-jäsenyydestä käytävää keskustelua, mutta voi asia olla myös toisin. Yksin on vaikea säilyttää uskottavaa kansallista puolustusta etenkin kun perinteisen sodan kuvan rinnalle on noussut Venäjän harjoittama ”siedettävä sodankäynti”, jota toteutetaan sekä hybridi- tai epäsymmetrisen että perinteisen sodan menetelmillä tilanteen mukaan.

Suomen Nato-jäsenyys suljettiin sinänsä pois turvallisuuspoliittisena ratkaisuna jo yli kaksi vuosikymmentä sitten. Vuonna 1996 Suomessa käytiin vilkasta keskustelua Naton jäsenyydestä. Veteraanidiplomaatti Max Jakobson käynnisti keskustelun toukokuussa toteamalla, että ”ennen pitkää” jäsenyysasia tulee Suomen ja Ruotsin eteen. Oppositiojohtaja Esko Aho vaati saman tien parlamentaarista selvitystä jäsenyyden eduista ja haitoista. Pääministeri Paavo Lipponen kuittasi asian ilmoittamalla, että selvitys valmistellaan syksyllä puolustusneuvoston toimesta suppeana asiantuntija-arviona. Suomen linjaksi tuli itsenäisen puolustuksen vahvistaminen ja EU:n kehittäminen myös turvallisuuspoliittiseksi toimijaksi. Liittoutumisen perspektiivi kytkettiin lähinnä EU:n kehitykseen. Ranskan pääministeri Alain Juppé oli ehdottanut hieman aiemmin EU-armeijan perustamista.

Vuoden 2018 näkökulmasta 1990-luvun puolivälissä tehty ennustus ei ole toteutunut, mutta ei myöskään kokonaan väistynyt. Nato-jäsenyyttä koskevat selvitykset on 2000-luvulla tehty suppeina asiantuntijaselvityksinä, joista viimeisin keväällä 2016, eikä niissä ole nähty painavia perusteluita jäsenyydelle. Presidentti Emmanuel Macronin tuore vetoomus EU:n aseman vahvistamiseksi on merkittävä esitys, joka voi vahvistaa Naton eurooppalaisen pilarin vahvistamista, mitä voitaisiin arvioida hänen ehdottamassaan Eurooppa-konferenssissa Suomen puheenjohtajakaudella.

Presidentti Tarja Halosen kaudella torjuttiin sekä EU:n sotilaallisen ulottuvuuden merkittävä vahvistaminen että kategorisesti Nato-jäsenyys. Presidentti Sauli Niinistö on korostanut sekä kansallisen puolustuksen merkitystä että toivonut EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamista sekä sotilaallisessa mielessä että osana keinona vahvistaa unionia kansainvälisenä toimijana. 

Historian virheistä tulee oppia, koska muutoinhan historiaa ei kannata edes tutkia. EU:n puolustusulottuvuuden vahvistaminen on välttämätöntä. Toisaalta sitä ei voida kehittää ainakaan helposti unionin muuta kehitystä nopeammin. EU on edelleen löysä konfederaatio, eikä sen muuttuminen liittovaltioksi ole näköpiirissä.

Näin ollen unionin jäsenvaltiot eivät voi nojautua yhteisen puolustuksen varaan etenkään niin kauan kuin Venäjä jatkaa aggressiivista politiikkaansa lähialueillaan ja ”siedettävää sodankäyntiä” globaalisti. Turvallisuuspolitiikan ratkaisuissa on pahin vaihtoehto aina syytä ottaa huomioon.

 

Parlamentaarinen puolustus- ja turvallisuuskomitea 2019

1. Olisiko kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen jälleen aika tehdä laaja kokonaisarvio turvallisuuspolitiikasta? Turvallisuusympäristö on muuttumassa ja sodan ja rauhan raja on murentunut myös paikoin Euroopassa. Tämä on seurausta hybridisodasta, tai paremminkin epälineaarisesta sodankäynnistä. Mikä olisi Suomen rooli lännen siedettävää sodankäyntiä koskevassa vastapelotteessa? Venäjä on Putinin valtakaudella halunnut laajentaa ”etuoikeutettua etupiiriä” (priviledged sphere of influence), kuten Dmitri Medvedev asian on presidenttikaudellaan 2010 ilmaissut.

2. Vuonna 1971 parlamentaarinen puolustuskomitea loi perustan nykyiselle turvallisuuspolitiikalle, jossa maanpuolustuksen asemaa vahvistettiin ulkopolitiikan merkitystä väheksymättä. Kyse oli ensimmäisestä sodan jälkeisestä turvallisuusympäristön muutoksia ja suhdetta YYA-sopimukseen koskeneesta kokonaisarviosta. Presidentti Urho Kekkonen hyväksyi mietinnön. Suomen turvallisuudesta oli päättämässä koko eduskunta.

3. Keväällä 2019 valittavan eduskunnan aikana parlamentaarisen puolustuskomitean tulisi tehdä pohjatyö Suomen turvallisuustilanteesta ja keinoista, miten tulisi toimia muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa asetelmassa. Parlamentaarisen komitean tulisi käyttää parhaita asiantuntijoita sekä EU:sta että laajemminkin, koska Suomi on kiinteästi osa lännen pakoterintamaa ja puolustussuunnittelua. On syytä kuunnella myös kumppaneita. Mikä on Suomen turvallisuuspoliittinen malli 2020-luvulla?

4. Suomen tarvitsema puolustusmateriaali on yhä kallimpaa ja sen eri komponenttien vahvistamisessa tulisi seurata sekä turvallisuuden ison kuvan kehittymistä että siihen liittyen sodan kuvan muutoksia. Väestönsuojiin varautuminen on täysin puutteellista uusien uhkakuvien seurauksena.

5. Epäsymmetrisen sodankäynnin oloissa myös asevelvollisuusarmeijan tehokkuus - ei siitä luopuminen - on arvioitava osin uudelleen, koska kaikkein tehokkaimman pelotteen luominen ja ylläpito edellyttää joka tapauksessa liittoutumista tai liittoutumisia. Asevelvollisuus kehitettynä on ehkä yksi menetelmä maahanmuuuttajien kotouttamisessa.

6. Liittoutumaton Suomi olisi epäsymmetrisessä sodankäynnissä - tai niin sanotussa ”siedettävässä sodankäynnissä”- auttamatta alakynnessä. GPS-taajuuden häirintää koskevat tiedot tulivat Norjasta, ulkoministeriön hakkerointi saatiin Ruotsin sotilastiedustelulta ja vaikkapa kesän 1992 diplomaattikarkotusten vihjeet ulkomailta. Talvella 1984 Inarinjärveen pudonneesta Neuvostoliiton harjoitusohjuksesta tieto saatiin parin päivän viiveellä Natolta. Ruotsin sukellusveneloukkauksista 1980-luvun alussa oikeat tiedot tulivat Suomelle, eivät Neuvostoliitosta vaan Ruotsista. Vuonna 1983 presidentti Mauno Koivisto oli taipuvainen uskomaan KGB:n informaatiota, joka sekin oli disinformaatiota Etelä-Korean siviililentokoneen alasampumisesta keskustelussaan presidetti Ronald Reaganin kanssa Valkoisessa Talossa syyskuussa. Reagan ei kommentoinut Koiviston selittelyä. Tämäkin perustelee YYA-kauden turvallisuusaseman perusteellista arviointia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Perusteellista analysointia. Puheenvuoroa parhaimmillaan. Tästä voi sitten olla kukin jotain mieltä. Laittaa itseni pohdiskelemaan muutamaksi päiväksi. Ja toivottavasti seuraavan (vaalien jälkeisen) eduskunnan ja hallituksen myös. Tulevaisuuteen kuuluu muutakin kuin sote ja maahanmuutto.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Alustaja viittasi viime vuonna Yhdysvaltain kansalaisuuden hankkineen brittitaustaisen Niall Fergusonin mielipiteeseen, joten pannaan tähän lähde:

https://www.thetimes.co.uk/edition/comment/in-this...

Arvostin aikani Fergusonin tutkijanotetta, vaikka usein olin politiikasta eri mieltä. Tätä uusinta kirjoitusta ei enää voi sivistynein perustein arvostaa. Amerikkalaisten tai eurooppalaisten demokraattisten sosialistien käsitteleminen ikään kuin Kiinan kommunistisen puolueen liittolaisina on huumoriksikin huonoa. Ilhan Omarin kutsuminen "islamistiksi" voi olla tarpeellista Fergusonin kotirauhan kannalta, mutta asiallisesti se on vastenmielinen valhe.

Mainitsen tämän, vaikka olen Turusen kanssa samaa mieltä Rusin mainion alustuksen perusteellisuudesta. Suomen, tai Euroopan, kannalta Fergusonin kannattama ylimalkainen "Länsi" ei ole relevantti yksikkö, mikäli trumpilainen isolationismi saa jatkua. Sinänsä en vielä usko, että se saa jatkua. Sen vastustamisen eturintamassa on kuitenkin Yhdysvaltain demokraattinen puolue, sosialisteineen kaikkineen.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

EU ja euro eivät taida auttaa Suomea tiukan paikan tullen. Suomessa on ilmeisesti nukuttu prinsessa Ruusunen unta viimeiset 25 vuotta.

Tilannetta voi olla jo myöhäistä analysoida. Suomi jatkanee perinteisellä linjallaan sovelletun snellmanilaisuuden puitteissa.

Tulevien vaalien jälkeen sotilasyhteistyö Nato-maiden kanssa alkanee yllättäen hiljetä. Jäljelle jää yhteistyökumppanina Ruotsi, joka mieluusti myy Suomeen aseita, mutta ei halua sitoa itseään mihinkään yhteistyösopimukseen, joka pätisi myös kriisin aikana.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Rusi kirjoittaa; "Mutta Venäjä on myös mafiavaltio, mikä tarkoittaa, että sillä on sitä enemmän mahdollisuuksia ulottaa korruptiota suomalaiseen talouselämään ja yhteiskuntaan mitä laajemmaksi "

Rusilla ei taida olla tiedossa Italian yms. mafian otteet EU:n budjettiin ja pankkimaailman. Tästä todisteena viimeiset pankkimaailmassa tapahtuneet paljastukset ja monet EU:n rahoittamat hankkeet joilla EU-mafia rahoittaa toimintaansa.

Venäjän valtion ja suuryritysten välillä on kiinteämpi yhteys kuin ns. lännessä, mutta ei se tee oikeutta sanoa, että Venäjä on mafia latio.

Rusin hörhöily jatkuu. Suomen kansa pysyy sitoutumattomalla lijalla eikä siihen tarvita parlamenttaarisia komiteoita. Riittää kun kuuntelee kansan ääntä joka on paras turvallisuustae myös poliittiselle eliitille.

Mienkiitoista on tietenki lukea se millaisia ajatuksia Ahtisaaren NATO kannanottojen taustalla on liikkunut. Rusihan oli Ahtisaaren neuvoantaja.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Oletko muuten Hemmo käynyt viimeaikoina Krimillä tai Moskovassa?

Käyttäjän jannepohjala kuva
Janne Pohjala

Onko Pertti viime aikoina käynyt Washingtonissa?

Milloin voitaisiin siirtyä tästä alakoulun pihan tasoisesta argumentaatiosta eteenpäin?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #10

En ole koskaan käynyt jenkkilässä...

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Aseilla ei toista valtiota voi vallata tuhota kylläkin, ei Suomeakaan.
Ei maailmansodan jälkeen valtioita ole vallattu kuin Grenada.
Uskon köyhtyvän Venäjän tietävän rajansa, Afganistanistakin luopuivat aikanaan köyhyyden takia toisin kuin rikas USA.

Kiinan valtaaminen maailmalla jatkuu ja siinä on pohtimista 2020 luvulla ettei Suomesta tule franchise valtio.

Onko Putinilla yleensä valtaakaan hyökätä europpaan?
Suomen Pankin mukaan oligarkkien perheet asuvat europassa ja omaisuus lännessä.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Suomessa ja EU:ssa tulee tosiaankin Venäjän ohella arvioida myös Kiinan muodostamaa uhkaa. Ei pidä ajatella, että kun ei ole yhteistä rajaa, ei se voi meitä uhata. Tuo ajattelutapa oli vielä sopiva 80 vuotta sitten, ei enää. Uhkien kuva on tosiaankin muuttunut, kun puhutaan "siedettävästä" sodankäynnistä.

Esimerkiksi Tallinna-tunneliin ei voi koskaan hyväksyä kiinalaisrahaa.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Kiinalaisraha Tallinna-tunnelissa tekee Kiinasta riippuvan Suomesta. Suomi voi sulkea ratansa tunnelin suulle, jos niin haluaa. Tuskin tulee olemaan tarve, kun oma tarve on juuri päinvastainen. Sinä näet senkin riippuvuutena.

Bisneksessä systeemi menee niin, että rahoittaja voi menettää rahansa. Se tapahtuu ajamalla tunneliyhtiö konkurssiin. Nostamalla hinnat pilviin tai sulkemalla liikenne. Markkinataloudessa rahoittaja menettää silloin rahansa.

Ei ne kiskot kahden EU-maan väliltä siinäkään tapauksessa mihinkään katoa. Lauttaliikenne Suomen ja Tallinnan välillä toimii ja satamat pysyy auki tulevaisuudessakin. Viejä/tuoja miettii ihan itse, mitä kautta on kannattavinta tavarat kuljettaa.

Vaatimalla veronmaksajien kynimistä ja julkisen rahan sijoittamista tunneliyhtiöön, vaaditaan silloin samalla valtion riippuvuuden kasvattamista Kiinasta.

Käyttäjän jannepohjala kuva
Janne Pohjala

Tätä Pentagonin ja NATOn hautomoiden versiota maailmasta on nyt Natottajien toimesta hoettu viisi vuotta ja se on upoksissa (alle 10% kannatus).

Siksi nyt yritetään oharia komitealla, kun kansa sanoo ei.

Todellisuus ei ole tuollainen klaustrofobinen maailmassa jossa ei muuta olekaan kuin USAn uhkia, jota vastaan piskuinen Suomi pitää saada sotimaan.

Tosiasia on että kyse ei ole maailman rauhan turvaamisesta vaan USAn 1991 saaman ainoan suurvallan aseman säilyttämisestä.

Tarkemmin sanoen The Procject Ford New American Century.

Kiina ei ole sotilaallinen uhka vaan ohittanut ostovoimakorjatussa kansantuotteesta USAn. Siksi se on nyt USAlle uhka.

Ei siksi että siitä olisi muuta vaaraa kuin että se vie maailman suurimman talouden paikan ja se ei käy USA:lle.

Siksi kaikki Kiinan liittolaiset kuten Intia ja Venäjä ovat uhkia, jotka tulee eristää ja erityisesti pitää Eurooppa erillään Kiinasta (silkkitie) ja Venäjästä (luonnonvarat)

Putin ehdotti 2008 EUlle Euraasian Naftaliinista, eli vastaavaa talousaluetta jossa olisi USAn ja Kanadan paikalla EU ja Venäjä.

Sittemmin kauheus on kasvanut jos Kiina liittyisi mukaan Euraasian Naftaan.

Tämä olisi maailman suurin talousalue, jättäen Amerikan kauas taakse.

Tästä on kyse. Tämän torjumisesta USA vouhottaa ja on keksinyt miten kaikki sitä uhkaavat.

Pakotteet eivät ole siksi että Ukrainassa on sota, vaan sota on Ukrainassa siksi saatiin pakotteet.

Ukrainasta tehtiin johto vaihtamalla Anti-Venänäjä. Todellinen maali on Venäjä, Ukraina on pelkkä peliväline eristää Eurooppaa ja Venäjää.

Kannattaisi Rusinkin joskus katsoa isolla shakkiaudalla muutakin kuin USAn siirtoja, niin ymmärtäisi mistä tässä on kokonaisuutena kyse.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Project_for_the_Ne...

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Taiwan on jatkuvan ja kasvavan uhan alla Kiinan taholta, ja Kiina yhä avoimemmin painostaa Taiwania takaisin manner-Kiinan yhteyteen. Taiwanin kohdalla kyse on siis de facto -itsenäisyyden ja demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän menettämisestä; näin vaikka varsinaista itsenäistymisjulistusta Taiwan ei ole koskaan antanutkaan.

Taiwanilaisten mielipiteitä luodataan säännöllisin väliajoin tehtävällä kyselyllä https://nationalinterest.org/feature/what-latest-o...

Kyselyn tuloksista löytyy melko lailla samanlaista pään hiekkaan hautaamista kuin suomalaisten Nato -kannoista. Molemmissa maissa kansan selkeä enemmistö haluaa status quon jatkuvan. Ja tämä jatkuvuus halutaan säilyttää sillä mekanismilla, ettei itse vaan tehdä mitään sellaista, mikä keikuttaisi venettä. Kuvitellaan siis, että asiat säilyvät nykyisellä hyvällä tolalla täältä ikuisuuteen kunhan itse vaan pysytään kyyryssä paikallissuurvallan uhan alla.

Eli suomalaistenkin Nato -vastaisuus on ensisijaisesti status quon ylläpitämistä. Halutaan uskoa siihen, että asiat säilyvät kuten nykyisin - vaikka maailma ympärillä olisikin muuttunut.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Eli suomalaistenkin Nato -vastaisuus on ensisijaisesti status quon ylläpitämistä. Halutaan uskoa siihen, että asiat säilyvät kuten nykyisin - vaikka maailma ympärillä olisikin muuttunut."

Juuri tästä on kysymys. Kuitenkin ympäröivän maailman mukana ovat suomalaisetkin muuttuneet.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Väänänen on sikäli oikeassa, että nyt sopivalla vedätyksellä suomalaiset saadaan hyväksymään mitkä tahansa päätökset (mutta ei vielä itse päättämään samoja asioita). Siksi "kansalta ei pidä kysyä" jne.

Janne Pohjalan toteamus: "Pakotteet eivät ole siksi, että Ukrainassa on sota. Ukrainassa on sota siksi, että saataisiin pakotteet" on täyttä totta ja poliittista realismia. Kyseessä ei ole pelkkä USA:n dominoiden kaatopeli, myös globalisaatiotrendi kaipaa murtumistaan. Sitä varten on luotava keinotekoisia kaupparajoitteita ja tekosyitä. Globalisaatio loppuu, kun kukaan suurista pelaajista (USA, Kiina, jotkin BRICS -maat) eivät enää pärjää siinä. Ennemmin tai myöhemmin kaikki taloudet on haurastettu. Globalisaatio etenee kuin osteoporoosi ja päättyy luunmurtumiin. Juuri nyt alkaa olla Kiinan paikka herätä pelin henkeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset