Martti Ahtisaaren presidenttiyden arviointi kaipaa tarkistuksia
Suomessa tasavallan presidentin virkaan astui 1.3.1994 kansainvälisen diplomaatin uran tehnyt Martti Ahtisaari. Hän edusti valtapuoluetta sosialidemokraatteja, mutta ei sen varsinaista sisäpiiriä. Tapahtumasta on kulunut neljännesvuosisata. On sanottu, että samalla päättyi keisarillisen presidenttiyden aika, vaikka presidentti oli valittu nyt ensimmäistä kertaa suorassa kansanvaalissa. Keisarithan nauttivat yleensä kansan, eivät eliittien suosiota.
Suomi oli vuonna 1994 liittymässä Euroopan unioniin ja toipuminen sodan jälkeisen kauden pahimmasta lamasta oli käynnistynyt. Tutkijoiden narratiivissa korostetaan, että Mauno Koivisto vei Suomen Euroopan unioniin, vaikka asia ratkesi vasta lokakuussa 1994 kansanäänestyksessä – toisin sanoen hänen seuraajansa kaudella. Tarkasti ottaen suomalaiset veivät maansa Euroopan unioniin. Koivistoakin merkittävämpi rooli oli pääministeri Esko Aholla, jolla oli jäsenyyskysymyksessä tärkeimmät avaimet käsissään. Toiseksi tärkeimmät avaimet olivat Ahtisaarella, joka ratkaisi, että Suomi piti kansanäänestyksen ennen Ruotsia.
Suomi ei ollut kuitenkaan toipunut henkisesti kylmästä sodasta vielä vuonna 1994. Maan poliittinen eliitti oli pääosin kasvanut ja koulutettu kylmän sodan kaudella. Monet heistä ajattelivat, että se erityisasema, joka Suomella oli ollut idän ja lännen sillanrakentajana oli enemmänkin pysyvä etu kuin taakka, josta oli päästävä eroon.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Paavo Lipponen totesi vuonna 1992, että ”kun Suomesta tulee EY:n jäsen, Suomen tulee säilyttää hyvät suhteet Venäjän kanssa ja EY:n on se hyväksyttävä”. Tämä linjaus sitoi Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa, vaikka ajatus oli, että se vahvistaisi maan asemaa EU:ssa ja varmistaisi ulkopoliittista jatkuvuutta.
Ahtisaarelle kylmän sodan jälkeinen kansainvälinen muutos oli luonteva toimintaympäristö. Hän sanoikin, että tuskin olisi halunnut olla presidentti YYA-sopimuksen aikakaudella. Ahtisaaren presidenttiys voidaan purkaa kolmeen laajempaan pyrkimykseen: (1) Varmistaa Suomen EU-jäsenyys ja normalisoida Venäjän suhteet, (2) myötävaikuttaa työttömyyden nujertamiseen, (3) edistää avoimuutta, oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta yhteiskunnassa.
Suomen kymmenennen presidentin asemaa heikensi ja työtä vaikeutti ennen muuta kaksi seikkaa: ensinnäkin presidentin valtaoikeuksia koskeva kiistely ja ajan mittaan etenkin Suomen Venäjä-suhteesta vallinneet erimielisyydet.
Näin saatiin syntymään asetelma, jossa eduskunta halusi kaventaa presidentin valtaoikeuksia, tosin ”EU-jäsenyyden pakottamana”. Kiistelyssä oli kuitenkin paljon tahallista poliittista konfliktin lietsontaa, jossa oppositio ja hallitus löysivät toisensa. Vuonna 1992 asetettua valtiosääntökomiteaa johti eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen, joka otti tehtävänsä vastaan intohimoisella vakaumuksella. Hänet oli tehtävään nostanut Kalevi Sorsa.
Kolmas Ahtisaaren presidenttiyttä häirinnyt seikka liittyi ulkopuolisuuteen. Kyse ei oikeastaan ollut siitä, että hän ei olisi ymmärtänyt tai kuten sanottiin ”osannut” sisäpolitiikkaa, mikä kriitiikki oli tosin jossain määrin perusteltua. Se ei kuitenkaan ainakaan vaikeuttanut hallituksen työtä. Päinvastoin – Ahtisaari ei puhutellut eduskuntapuolueita ulkopolitiikasta tai osallistunut entisen puolueensa sisäisiin mittelöihin. Ahtisaaren aikana ei koettu pääministerin eroja eikä vaihtoja.
Sen sijaan ulkopuolisuus oli looginen seuraus siitä, että Ahtisaari oli vuodesta 1973 vaikuttanut pääasiassa ulkomailla ja diplomatiassa. Vuonna 1936 ulkoministeriksi tuli pääministeri Kyösti Kallion toivomuksesta Rudolf Holsti, joka oli osaava ammattidiplomaatti, mutta ei silloisen suomalaisen saksalaismielisen valtaeliitin käyttämän tilataksin vakioasiakas. Holsti sai kokea toisen ministerikautensa aikana paljolti samaa kohtelua kuin Ahtisaari. Mediaa ja Helsingin ravintoloiden tietotoimistoja käytettiin tekaistujen juorujen levittämisen.
Holstin kaatamisessa avainasemassa oli silti natsi-Saksan Helsingin lähettiläs, mutta ei ole poissuljettua, että myös Ahtisaaren savustukseen olisi vaikutettu Suomen rajojen ulkopuolelta. Ahtisaarta syytettiin Venäjän säestyksellä salaisesta diplomatiasta, jossa tavoite oli Nato-jäsenyys. Suomen osallistuminen Naton rauhankumppanuuteen tulkittiin Moskovassa astumiseksi Naton eteiseen, kuten ulkoministeri Jevgeni Primakov arvioi vuonna 1996. Kalevi Sorsan strategiassa EU:n tuli vähitellen irtaantua myös ”Naton hampaista”, kuten hän vaati vielä vuonna 2000.
Sovittelevammalla asenteella eduskunnassa ja puolueissa oltaisiin voitu perustuslain muutokset tehdä niin, että pääministerillä olisi ollut päävastuu EU-asioiden esittelystä eduskunnalle, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa presidentti olisi säilyttänyt määräävän aseman myös EU:ssa, koska EU-ulkopolitiikkaa ei voi erottaa Suomen ulkopolitiikasta, jonka osa se on. Tästä on voitu varmistua viimeistään presidentti Sauli Niinistön kaudella. Niin sanotusta lautaskiistasta on syytetty Ahtisaarta, vaikka todellinen syyllinen on, jos henkilöitä etsitään, eduskunnan pääsihteerinä pari vuosikymmentä toiminut Seppo Tiitinen.
Ahtisaaren ansiona oli myös se, että hänen aikanaan ulkopoliittinen keskustelu oli vapautuneempaa kuin vuosikymmeniin. Vakiintuneissa puolueissa pidettiin kiinni kuitenkin vanhasta opista: Venäjän koko on aina niin suuri, että sen kanssa oli tultava toimeen joka säällä. Tämä tarkoitti, että Venäjää ei tullut ärsyttää, eikä se ollut mahdollista ilman sivistynyttä itsensensuuria, mitä edellytettiin etenkin presidentiltä. Tämä on ollut havaittavissa 2000 Vladimir Putinin valtalaudella.
Ahtisaari pyrki aina helmikuulle 1998 vahvistamaan Suomen asemaa suhteessa Venäjään; luomaan normaalit naapurisuhteet myös Venäjän kanssa, mutta vahvistamaan samalla muutoin kansainvälistä liikkumatilaa. Valtiopäivien avajaisissa 4.2.1998 hän halusi puheessaan tuoda tätä oppiaan esille ja korosti tämän mukaisesti, että Suomella oli ensimmäistä kertaa hyvät suhteet kaikkien naapurimaidensa kanssa samanaikaisesti. Vasemmistoliiton Jaakko Laakso johti vastaiskua eduskunnassa, kun Ahtisaaren ripitys käynnistyi. Puolustajia ei löytynyt. Tilataksissa vallitsi hiljaisuus.
Isku oli siinä määrin kova, että se aloitti myös presidentin vaihtamisen tähdänneet toimet etenkin SDP:ssä ja sen hallitsemissa instituutioissa, kuten ulkoministeriössä, YLE:ssä ja Suojelupoliisissa. Suomen kansainvälisen aseman mukauttaminen maan asemaa vahvistavalla tavalla kansainväliseen muutokseen ei jatkossa enää kehittynyt ongelmitta. Suomen pysyttäytyminen liittoutumattomana maana nojasi sekin virheelliseen, pääministeri Paavo Lipposen vuonna 1996 kehittämään arvioon, jonka mukaan EU:sta tulee aikanaan sotilasliitto, johon Suomi liittyy ilman, että asiasta tarvitsee käydä edes keskustelua. Näin voitaisiin välttää jännitteet Venäjän kanssa. Näin ei ole käynyt. Odottavan aika on käynyt pitkäksi.
Myöhemmin 2000-luvulla on tullut tavaksi korostaa, että Ahtisaari palasi omimpaan ympäristöönsä – kansainväliseen diplomatiaan – kun hän perusti CMI-järjestön. On jokseenkin selvä asia, että kysymys on hänen kaatajiensa maineenhallinnasta, jota on harjoitettava, jotta vuosien 1998-1999 ja etenkään vuoden 2002-2003 tapahtumia ei tarvitsisi tarkastella itsekriittisesti. Näin on kuitenkin jatkossa meneteltävä, jos kansakunta haluaa tehdä pesänselvitystä lähimenneisyydestä. Vaihtoehtoja on sairastuminen kansalliseen muistisairauteen, mistä historioitsija Mirkka Lappalainen taannoin terävästi on huomauttanut.
Minusta olisi hemmetin hienoa jos ihmiset keskittyisivät nykyhetkeen, eivätkä eläisi menneisyydessä.
Ilmoita asiaton viesti
Toi ei ole ihan totta. Mä ainakin kaipaan nykyhetken kylkeen historiaa ja tulevaisuutta. Jostain tullaan, ja johonkin mennään. Olen aina maksanut Raitiovaunussa.
Ilmoita asiaton viesti
#1:
Joka ei tunne eikä ymmärrä historiaa ei ymmärrä myöskään nykyhetkeä puhumattakaan, että pystyisi arvioimaan tulevaa.
Ilmoita asiaton viesti
Eli kannabikseen 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Niin kannabis ilmeisesti on joillekin kiinnostavampaa kuin historia!
Ilmoita asiaton viesti
Mua kiinnostaa kyllä kannabiksen historia. Onhan se jo seurannut ihmisiä 10000 vuotta.
Toki sen laillistaminen olisi tolkun asia..
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/presidentti-ah…
Ilmoita asiaton viesti
Muistutetaan nyt kuitenkin siitä, että nimenomaan SDP asetti Ahtisaaren presidenttiehdokkaaksi, ja työväenliikkeen voimin hänet myös valittiin.
Epäilemättä niin Sorsaa kuin Ahtisaartakin on rieponut, ettei heidän ehdokkuuttaan kaikissa vaaleissa aina pidettykään itsestäänselvänä.
Demaripuolueen kannalta vuoden 2000 vaalien lähestyessä oli kyse siitä, että Ahtisaari ei enää olisi pärjännyt kansanäänestyksessä Esko Aholle. Tarvittiin naisehdokas, ja ylivoimaisesti pätevin oli tietenkin istuva ulkoministeri Tarja Halonen.
Ilmoita asiaton viesti
Näin juuri.
Ilmoita asiaton viesti
” Muistutetaan nyt kuitenkin siitä, että nimenomaan SDP asetti Ahtisaaren presidenttiehdokkaaksi, ja työväenliikkeen voimin hänet myös valittiin. ”
Ei se tainnut mennä ihan noin. Silloin SDP järjesti esivaalit missä kaikki puoluetaustaan katsomatta pääsivät äänestämään. Ryvettymätön Ahtisaari voitti kotimaan politiikassa toimineen Sorsan esivaaleissa mielestäni koko kansan äänillä.
” Epäilemättä niin Sorsaa kuin Ahtisaartakin on rieponut, ettei heidän ehdokkuuttaan kaikissa vaaleissa aina pidettykään itsestäänselvänä. ”
Varmastikin riepoi. Ahtisaari ei halunnut ryhtyä demareiden ehdokkaaksi, joka ei häntä pitänyt oikeana demarina, vaan olisivat pakottaneet esivaalileikkiin.
” Demaripuolueen kannalta vuoden 2000 vaalien lähestyessä oli kyse siitä, että Ahtisaari ei enää olisi pärjännyt kansanäänestyksessä Esko Aholle. ”
” Tarvittiin naisehdokas, ja ylivoimaisesti pätevin oli tietenkin istuva ulkoministeri Tarja Halonen. ”
Jostain syystä media ei tykännyt Ahtisaaresta eikä hänen vaimostaan. Syytä en ymmärrä. Monta kertaa parempi hän oli kuin Mauno Koivisto.
Jatkokauden osalta Halosen takana lienee ollut työväenliikkeen eli suomeksi sanottuna puolueen ja ay:n sisäpiiri eli nomenklatuura. Ei länteen suuntautuneen Ahtisaaren takana.
Uskon siihen, että ensin taktisista syistä haluttiin järjestää sdp:n sisäinen esivaali, missä Halonen olisi juntattu sdp:n ehdokkaaksi. Jos kansalta olisi kysytty, Ahtisaari olisi ollut Halosta suositumpi. Olen aivan varma tästä.
Ymmärrän kyllä Halosen olleen Ahoa suositumpi, mutta ei Halosta Ahoa kaatamaan valittu, kun esivaalin aikaan gallupeiden mukaan Halonen oli vasta neljänneksi suosituin ehdokas kaikista asetetuista ehdokkaista.
Ilmoita asiaton viesti
Ilman sitä ”kansanäänestystä” Kalevi Sorsasta olisi tullut SDP:n presidentti ehdokas. Se olisi ollut Suomelle huonompi ratkaisuKalevi Sorsa olisi tukeutunut vanhaan ”neukkuajan ” suuntaan.
Demarien enemmistö oli Kalevi Sorsan kannalla. Silloin itsekin demarien jäsenenä ollessa äänestin Kalevi Sorsaa. Jälkeen päin silloisen tilanteen ollessa kyllä pidin Ahtisaarta sopivampana.
Ilmoita asiaton viesti
Siinäpähän ”uskot” ja olet ”aivan varma”. Jos oikeasti olisit, et tarvitsisi ylimääräsanaa ”aivan”.
Kerroin vain faktat. Ilman ay-liikettä vuonna ’94 olisi valittu Rehn ja ilman Halosta vuonna ’00 olisi valittu joku toinen nainen. Itse äänestin Ahtisaarta kolme kertaa ja Halosta viisi.
Ilmoita asiaton viesti
Blogin aihe ei ole -94 vaalit. Silloin kaikille avoimissa esivaaleissa ay-mies Sorsa hävisi ja Ahtisaari voitti omien tukijoidensa avustamana ja päätyi presidentiksi.
En pysty sanomaan yhtään mitään varmaa vain sinun tiedossa olevasta ”toisesta naisesta”, koskien 00-vaaleja. Hyvin paljon mahdollista, että henkilö olisi päätynyt presidentiksi. En kyllä faktaksi tuota kutsuisi.
Suosionsa menettänyt Rehn tippui 00-vaalissa ensimmäisellä kierroksella 7,9 % kannatuksella. Hänestä olisi tullut hyvä presidentti Suomelle. Halosta parempi. Se on fakta.
Ilmoita asiaton viesti
Sorsalla ei koskaan ollut minkäänlaista suhdetta ay-liikkeeseen, kuten ei Ahtisaarellakaan ennen vuoden 1994 presidentinvaalien toista kierrosta, jonka ay-liikkeen aktiivisuus ratkaisi. Liike olisi tietenkin ollut aktiivinen Sorsankin puolesta, jos olisi tarvittu.
Blogin aihe näyttäisi olevan demarien, erityisesti Sorsan, syyttäminen kaikesta mahdollisesta, jopa keskustalaispoliitikko Seppo Tiitisen päätöksistä.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä täsmennän sen verran, että vuoden 1991 sisäisen devalvaation ehdotuksensa jälkeen Sorsa koettiin Metalliliitossa viholliseksi, muussa ay-liikkeessä yhdentekeväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä minä kyllä ihmettelen kenen asiaa ammattiyhdistysliike silloin ajaa, kun katsoo tarpeelliseksi puuttua vaaleihin, missä valitaan Suomelle presidenttiä.
Ilmoita asiaton viesti
Ay-liike ajaa työväen asiaa, eikä se ”puutu” vaaleihin muuten kuin muistuttamalla äänestämisen tärkeydestä. Se on iso asia pienten äänestysprosenttien maassa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, taisi olla silloin niin, että kokkareidenkin naiset äänestivät Halosta naisasia-huumassaan. Siinä ei kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspoliittiset näkemykset paljoa painaneet. Mitenkähän Suomi makaisi nyt, jos Ahtisaari olisi jatkanut toiselle kaudelle ? Todennäköisesti meillä olisi ainakin jalkaväkimiinat edelleen käytössä.
Ilmoita asiaton viesti
Hieman ylipitkä blogi eikä oikein selviä ydinsanoma. Vihjeitä ja vihjailuja. Sano suoraan, jos on jotain sanottavaa, hyvä Alpo Rusi. Onko tämän kirjoituksen ydin Ahtisaaren sääliminen? Mitä väliä sillä on onko joku 1 tai 2 kautta, pääasia on että enempää ei voi olla, toisin kuin täällä Venäjällä… …
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä ei olekaan niin huono asia, ainakaan Suomen Venäjän (talous)suhteiden kannalta, että SDP:sta tullee(?)
pääministeripuolue. Paavo Lipposen nykyiset suhteet Venäjään kaasuputkihankkeen kautta ja Esko Ahon toimiminen Venäjällä pankki bisneksessä + SDP hallitsemassa, rauhoittavat Venäjän huolestumista Suomen suhteen.
Kauppapakotteita saatettaisiin lieventää puolin ja toisin, nyt kun sisarpuolue SPD:kin Saksassa on päässyt vaa’ankieliasemaan hallituksessa energiapolitiikan (=ilmastopolitiikan ) suhteen. Saksa tarvitsee Venäjän kaasua kun hiilivoimaloita ajetaan alas.
Jos siis Saksa saa ’erivapauksia’ Venäjän kanssa pakotteista, niin Suomenkin pitää saada lisätä Venjäjän kauppaa, voisivat demarit sopia Saksan kanssa EU:n ohi …
Ilmoita asiaton viesti
Blogia lukiessa on hyvä pitää mielessä, että Alpo Rusi toimi Ahtisaaren kansliapäälikkönä ellen väärin muista.
Objektiivisuus?
Ilmoita asiaton viesti
Kerro nyt edes yksi asia miksi objektiivisuus kärsisi. Mitä puolustettavaa tai etua valvottavana hänellä on liittyen sen aikaisiin tapahtumiin.
Paremminkin häntä voi pitää objektiivisempana sisäpiiriin kuuluvana lähteenä kuin Halosen junttaajia, joilla on varmasti tarvetta kirjoittaa historia mielensä mukaiseksi.
On olemassa poliittisia broilereita ja tutkijoita. Ei mitään epäselvää siitä ketä on pidettävä luotettavampana lähteenä.
Ilmoita asiaton viesti
Milloinka venäläiset on passiivisina pysyneet, kun naapurimaassa presidenttiä on valittu? Tarja Halonen oli varmasti mieluisampi presidenttiehdokas kuin Ahtisaari, jota Rusi oli avustamassa.
Ilmoita asiaton viesti
Sovellettiinko Suomessa silloin Maskirovkaa rikkomalla taitavasti Ahtisaaren ja Rusin välit ?
Onneksi Rusi on julkaissut tuosta ajasta paljon kirjallisuutta, jossa on kattavasti lähteet ja viitteet tuotu esiiin. Silmiin pistävää on, että kenenkään muun sen ajan ja vieläkin monen mukana olevan poliitikon en ole kuullut kommentoivan Rusin esiin tuomia seikkoja. Sikisi minäkin mielenkiinnolla odottelen Lipposen muistelmien III -osaa.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että kun meillä on vuosien 1917 – 1918 pyykkiä jo pesty, 1930-lukua Talvisotaa ja Jatkosotaa sekä SS-pataljoonaa käsitelty perusteellisesti, niin eikö nyt olisi aika myös avata YYA-aikakauden arkku ja katsoa ihan rauhassa mitä sieltä oikeasti löytyy. Siinä sivussahan voitaisiin avata myös se Supon kassakaappi, jossa Tiitisen listaa säilytetään.
Ilmoita asiaton viesti
Ahtisaari piti poistaa, koska hän oli liian omapäinen ja länsimielinen Lipposelle. Halonen sitten lopetti Lipposen sooloilun ulkopolitiikassa.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen sivu!
Ilmoita asiaton viesti
Ahtisaaren ennennäkemätön rikos oli, että hän halusi Suomen ja Venäjän suhteiden olevan kahden valtion normaalit suhteet. Sitä suomettunut eliitti ei ole vieläkään antanut hänelle anteeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ahtisaaren savustamiseen osallistui myös SDP:n apumediat HS ja Yle eturintamassa. Ahtisaari oli rento länsimielinen diplomaatti, joka ei koskaan oppinut Suomen tavoille.
Ilmoita asiaton viesti
Ahtisaari on uhannut hakea Namibiasta turvapaikkaa jos A. Suomi ei liity Natoon. B Väyrysestä tulee presidentti. Aarno ”Loka” Laitinen olisi jälkimmäisessä tapauksessa hakenut turvapaikkaa Pohjois-Koreasta.
Ilmoita asiaton viesti
”Hän sanoikin, että tuskin olisi halunnut olla presidentti YYA-sopimuksen aikakaudella” ehkä tämä rajoittuneisuus haittasi jatkokautta.
Ilmoita asiaton viesti
Elämme nykyään uudelleen YYA-kautta?
Ilmoita asiaton viesti
Aivan oikein etupiiri vain vaihtunut.
Aina olemme luottaneet suurvaltaan 30luvulta lähtien.
Minulla se alkoi jo lapsena kun uskoin Saksan kaikkivoipaisuuteen, Signaalin selailu vahvisti luottamusta,julkaistiin suomeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Sitten YYA-aikakaudella tuli Valitut Palat ja Maailma ja Me. Itse lueskelin enemmän ensinmainittua. Ja olihan meillä kotona se Valittujen Palojen karttakirjakin, jota aktiivisesti tutkittiin. Siitä oli hyötyä mm. oppikoulun maantiedon opiskelussa.
Mahtoikohan se karttakirja vääristää silloisen oppikoululaisen maailmankuvaa verrattuna virallisen Suomen ulkopolittiseen linjaan ? No vastapainona meidän oppikoulun käytävien ikkunalaudoilla seilasi Tiedonantaja-lehtien numerot.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kaikkien aikojen heikoin presidentti. Epärehellinen, eikä uskaltanut tuoda esiin natokiimaansa, mutta oli myös kykenemätön sitä peittämään. Kansa Natoon ei halunnut ja hyvä niin. Ahtisasren se olisi pitänyt kyetä toteamaan ja tunnustamaan, eikä kierona diplomaattina yrittää kusettaa kansaa. Älysi onneksi häipyä hyvissä ajoin takavasemmalle, ettei tarvinnut kokea häpeällistä jäsenäänestystappiota Halosta vastaan. Ahtisaari olisi hävinnyt myös Aholle ja se on sääli, ettei Ahon taitavaa ulkopoliittista kykyä koskaan saatu kokea.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo kahteen otteeseen mainittu ”tilataksi” tarkoittanee 5 tai 6 henkilön vaikutusvaltaista ryhmää. Käsitteenä se on väärä valinta, kun kysymyksessä on 1930-luvulla harjoitettu kabinettipolitiikka.
Myös virke Vladimir Putinista on hyvin sekava.
Blogiteksti kokonaisuutena on mielenkiintoinen! Odottelen Paavo Lipposen muistelmien osaa III, jossa kirjoittajan on pakko selittää Ahtisaaren syrjäyttäminen vuoden 2000 presidentinvaaleja lähestyttäessä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka Alpo Rusin blogin aiheena on pesidentti Martti Ahtisaari, niin kiinnittäisi huomiota hänen kommenttiinsa presidentti Mauno Koivistosta ja hänen roolistaan Suomen liittymisestä EY:hyn sittemmin EU:hun.
”Koivistoakin merkittävämpi rooli oli pääministeri Esko Aholla, jolla oli jäsenyyskysymyksessä tärkeimmät avaimet käsissään. Toiseksi tärkeimmät avaimet olivat Ahtisaarella, joka ratkaisi, että Suomi piti kansanäänestyksen ennen Ruotsia.”
Kyllähän Koiviston aikana presidentin valtaoikeuksilla pidettiin myös pääministerikin vielä ”hanskassa”. Tuski Aho olisi voinut edetä EY-jäsenyyden rakentamisessa, jollei Koivisto olisi antanut hänelle niitä avaimia. Koiviston vahva roolihan näkyi myös silloin, kun Neuvostoliitto romahti ja Baltian maat alkoivat irrota yhteisöstä. Sen prosessin alkuvaiheessahan Koivisto piti suitsia tiukasti käsissään, ennen kuin oli varmaa, että Neuvostoliitto oli lopullisesti romahtanut ja että Venäjä ei lähde divisioonillaan liikkeelle Baltian maihin. Tämähän ei ollut sillon mitenkään itsestään selvää ja uskoisin, että Alpo Rusi, joka noihin aikoihin oli aitiopaikalla Ulkoasianministeriössä, tietää tämän.
Ja kyllähän maallikolle on tullun vaikutelma, että kun aika oli kypsä, Koiviston käynnistämällä prosessilla Suomi irtisanoi yksipuolisesti Pariisin rauhansopimuksen sotilasvelvoitteita. Tokihan tähän on sattunut samalla kuin yllätten Iso-Britannian pääministerin valtiovierailu Suomessa kuukautta ennen sotilasartikloiden irtisanomista.
Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloiden irtisanominen:
http://www.maailmanmuutos.fi/smm/2/smm2laat2131.htm
Margaret Thatceher, valtiovierailu Suomessa:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003006914.html
Taitaa olla tässäkin niin, että silloin presidentti määräsi tarkasti tahdin miten tässäkin asiassa edettiin.
Itse en haluaisi vähätellä presidentti Koiviston roolia siinä, että olemme nyt EU:n jäsen. Toki vanha sotilas varmisti ensin selustansa ja että lipas oli täysi, ennen kuin lähti etenemään.
Ilmoita asiaton viesti
Urho Kekkonen ykköskaudellaan oli tiettävästi lehdistön ryöpytyksessä. Myöhemmin UKK:n ”mediataidot paranivat”, eikä äijälle enää naureskeltu.
Ahtisaari joutui aikamoiselle takamatkalle jo kautensa alussa möläytettyään hätävalheen otsahaavansa alkuperästä. ”Liian terävä kampa” ei ollut uskottava selitys.
Ilmoita asiaton viesti
Joo muistuu mieleen median toitotukset ”Matka Marasta” ja siitä kuinka hän ”kaatuili”. Kun ei muuta kirjoitettavaa tuntunut olevan. Mahtoi ”Matka Maraa” naurattaa, kun kävi pokkaamassa Nobelin.
Ilmoita asiaton viesti
M.Ahtisaari oli silloin ja on mielestäni yhä paras Presidentti,jota oman ikäluokkani edustajana tiedän!! Vertaan T.Haloseen/S.Niinistöön. U.kekkosen/ M.koiviston aikaan olin liian nuori,että olisin ns.tajunnut/kiinnostanut tarpeeksi miten maa makaa…
R.Holsti oli tosiaankin saksalaisten ”inhokki”ulkoministeri. Heidän mielestään ”heikko”( siis mielisteli liikaa Englantia/Ranskaa) ja päättämätön,viinaan menevä,viihtyy liian hyvin Genevessä”,eli Kansainliiton mies.Jatkosodan aikaan saivatkin sitten ulkoministerin paikalle heille suotuisan R.Wittigin!!
Ilmoita asiaton viesti