Alpo Rusi

Rudolf Holstin ero heikensi diplomatian edellytyksiä välttää talvisota

Ulkoministeri Rudolf Holsti (1881-1945) erosi 17.11.1938. Hän oli toiminut ensimmäisen kerran ulkoministerinä vuosina 1919-1922 ja vaikuttanut keskeisesti nuoren tasavallan ulkopolitiikan muotoiluun sekä toimeenpanoon. Tämän jälkeen hän oli lähettiläänä Tallinnassa ja Riiassa sekä Kansainliitossa Genevessä. Hänen toinen ministeriytensä oli seurausta pääministeri Kyösti Kallion häntä kohtaan osoittamasta arvostuksesta. Kallio halusi ennen muuta parantaa suhteita Neuvostoliittoon, kun Euroopan turvallisuustilanne oli vakavasti uhattuna syksyllä 1936. 

 

Holsti teki merkittävän vierailun Moskovaan helmikuussa 1937, mitä Saksan Helsingin lähettiläs Wipert von Blücher ei katsellut hyvällä. Kirjeessään Kaliforniasta presidentti Risto Rytille 11.10.1942, jonka tämän blogin tekijä sai elokuussa haltuunsa Kanadasta, Holsti katsoo Blücherin olleen ”kavalin lähettiläs”, jota hän oli urallaan koskaan kohdannut. Holsti selitti vuonna 1935 tehtävässään aloittaneen Blücherin saaneen ”Helsingin poliittisissa” ja ”seurapiireissä  johto-aseman” ennen kuin hän itse aloitti hallituksessa lokakuussa 1936. ”Siitä lähtien Blücher alkoi vainota minua sekä edessä että etenkin takanapäin”. Saksalainen professori Michael Jones on vahvistanut Holstin näkemyksen vuonna 2008 ilmestyneessä väitöskirjassaan. Jones osoittaa, miten Blücher  sai kampanjalleen tukijoita ei vain ulkoministeristä, vaan myös maan hallituksesta ja mediasta. Natsi-Saksa kävi hybridisotaa ennen kuin käsite lanseerattiin 2000-luvulla. Suomi taipui.

 

Holstin eron taustalla olikin ennen muuta natsi-Saksan pari vuotta kestänyt operaatio hänen kaatamisekseen.  Blücher riemuitsi eron jälkeen Berliiniin kirjoittamassaan raportissa, että ”aktiomme onnistui täydellisesti”. Vakiintunut historiankirjoitus Suomessa syyttää kuitenkin Holstia itseään erosta, ”diplomaattisesta harha-askeleesta”, joka maksoi hänelle ulkoministerin postin. Hänen katsottiin loukanneen Saksan ”valtakunnankansleria” Adolf Hitleriä diplomaatti-illalisilla Genevessä aiemmin 26.9.1938. Eron yhteydessä tosin leviteltiin myös huhuja, että Holstilla olisi ollut kiistaa verottajan kanssa, sekä epäselvyyksiä  nauttimastaan kaksoipalkasta. Molemmilta syytöksiltä putosi pohja hieman myöhemmin eron jälkeen, minkä tämän blogin tekijä on äskettäin voinut asiakirjojen kautta varmistaa.

 

Hitler piti aiemmin samana päivänä ennen Holstin ”harha-askelta” 26.9. kiihkoisan ja äärimmäisen hyökkäävän puheen Urheiluhallissa Berliinissä, mikä radioitiin kaikkialle Saksaan. Jokainen voi halutessaan katsoa ja kuunnella puheen Youtuben kautta. Holsti ei kuitenkaan esittänyt illallisilla halventavia kommentteja Hitleristä, mikä tosin olisi ollut jopa ymmärrettävää, vaan ainoastaan käänsi Ranskan entisen pääministeri Poul Boncourtin pyynnöstä Hitlerin puhetta englannista ranskalaisille vieraille. Irlantilaisen Kansainliiton neuvoston puheenjohtaja Eamon De Valeran isännöimän illallisen jälkeen oli kokoonnuttu kahville, jossa yhteydessä vasta Hitlerin nimi tuli esnimmöistä kertaa esille ja vain Holstin käännöksen kautta. On siiten mahdollista, että joku on tahallisesti kuullut Holstin moittineen Hitleriä.

 

Suomen Berliinin lähettiläs Aarne Vuorimaa meni Saksan ulkoministeriön valtiosihteerin, SS-kenraalimajurin arvossa toimineen Ernst von Weizsäckerin virittämään ansaan. Valtiosihteeri ei koskaan paljastanut lähdettään 1.11. tapaamisessa Vuorimaalle, vaan viittaisi ainoastaan ehdottoman luotettavaan lähteeseen. Vuorimaa lähetti 7.11. salaisen raportin saamistaan tiedoista, joiden uskottavuutta hän ei mitenkään kyseenalaistanut.  Raportissa oli myös lauseita, jotka viittasivat lähettilään antipatioihin omaa ulkoministeriään kohtaan. Holstin oma versio - jonka sisältö saatiin tutkimuksen käyttöön Kanadasta alkukesästä 2018 - kumoaa täysin Vuorimaan välittämät tiedot. Presidentti Kyösti Kallio luotti täysin Holstiin, mutta oli sairas, eikä jaksanut puolustaa ministeriään, joka oli myös saanut lievän sydänkohtauksen paineen keskellä.

 

Holstin ero tapahtui Suomen kannalta huonoon aikaan. Sitä edelsi ”kristallisirpaleiden viikko”, kuten Saksassa yöllä 9.-10.11. käynnistettyä juutalaisiin kohdistunutta vainoaaltoa on nimitetty. Vuorimaa raportoi salaisessa kirjelmässä ulkoministeriölle tapahtumista heti 11.11.: ”Saksan valtion suhtautuminen juutalaisiin on siksi tunnettua, ettei siitä kannata paljon kirjoittaa”.  Lähettiläs katsoo että ”jyrkät toimet on tarkoitettu saamaan juutalaiset pois Saksan valtakunnasta tavalla tai toisella”. Hän selostaa asiallisesti kristalliyön tapahtumien taustan ja kertoo tuhoista eri puolilla Berliiniä sekä uskoo maailman yleisen mielipiteen tuomitsevan väkivaltaisuudet. Näin tapahtui, mutta Suomi alkoi lähestyä Holstin eron jälkeen kuitenkin natsi-Saksaa, harjoittaa hänen seuraajansa Eljas Erkon kaudella ”puolueettomuutta Saksan hyväksi”.

 

Kirjeessään Rytille 11.10. 1942 Holsti valittaa, että Suomessa ei ole seurattu kansainvälistä tilannetta - osin siksi, että usein tiedot saadaan Saksan virallisen uutistoimituksen DNB:n kautta väritettyinä. Suomi oli tämän päivän narratiivia mukaillen suursodan seurannassa pääosin valeuutisten varassa. Tämä onkin ehkä vajavaisesti tutkittu jatkosodan historiaa koskeva yksityiskohta. Holsti varoittaa presidenttiä vuoden 1918 tilanteesta, jolloin kohtalona oli jäädä sodassa hävinneiden puolelle. Hän pelkää näin tapahtuvan, mikäli Suomi ei pääse eroon sodasta ajoissa. Hän ei viittaa vuoteen 1939, jolloin nojautuminen Saksaan oli ainakin osasyynä talvisotaan, kun Saksan petti elokuussa siihen naiivisti luottaneen Suomen solmimalla liittosopimuksen Neuvostoliiton kanssa.

 

Max Jakobson on teoksessaan Diplomaattien talvisota (1954) vihjannut, miten Holstin ero 1938 tulkittiin Moskovassa ”Saksan diplomaattiseksi voitoksi”. Tässä hän ei ollut väärässä. Suomen ulkopoliittinen johto siirtyi Eljas Erkon käsiin, joka ei ymmärtänyt, että suurvallan intressi on usein ristiriidassa pienten valtioiden oikeuksien kanssa. Hitlerin natsi-Saksa ei välittänyt Suomen oikeuksista, vaan laskelmoi kylmästi, kuten 1918, Suomen roolia omien poliittisten intressiensä näkökulmasta.  

 

Olisiko Suomi taitavammalla Saksan politiikalla voinut välttää talvisodan 1939 on kysymys, johon tuskin saadaan vastausta. Professori Stephen Kotkin on tuoreessa Stalin -teoksessaan Waiting for Hitler arvioinut, että ”Suomi taisteli 1939 sodan jonka se olisi voinut välttää”. Kotkin on perustanut näkemyksensä lähinnä arvioon Holstin ja Neuvostoliiton tiedustelun NKVD:n edustajan Boris Jartsevin ja Holstin keväästä lokakuuhun 1938 eri vaiheissa käymiin neuvotteluihin, joista tietoja saatiin yksityiskohtaisemmin vasta sotien jälkeen, vaikka hallituksen ylin johto niistä oli tietoinen ja niihin myös osallistui. 

 

Suomen strateginen asema Leningradin puolustuksessa oli toissijainen verrattuna Baltian maihin, kuten kenraaliluutnantti Oscar Enckell kirjoitti muistiossaan marraskuussa 1939. Tämä olisi tullut soveltaa diplomatiaksi, missä ei onnistuttu. J. K. Paasikivi ehdotti 30.10.1939 presidentti Kalliolle kesken Moskovan neuvottelujen Erkon erottamista ja Väinö Tannerin nimittämistä ulkoministeriksi. 

 

Ehdotus oli siinä mielessä ”keskeneräinen”, että ainoastaan Holstilla, joka oli Genevessä Suomen edustajan Kansainliitossa, olisi ehkä ollut vielä tässä vaiheessa riittävästi poliittista pääomaa tai luottamusta saada aikaiseksi kompromissia Neuvostoliiton kanssa, kun esillä olivat kysymykset Hangon ja Suursaaren luovutuksesta tai vuokaamisesta sekä Repolan ja Porajärven palautukset, joita vastaan raja olisi kannaksella siirretty lännemmäksi. Mikään ei viittaa Holstin julkaisemattomissa muistelmissa siihen, että hänkään olisi ollut valmis hyväksymään Neuvostoliiton maksimaalisia ehdotuksia. Erkon jatkossa antamat neuvotteluohjeet olivat joka tapauksessa epäonnistuneita, eikä niiden pohjalta neuvottelijoilla ollut asiallisesti mitään liikkumavaraa.

 

Ulkoministeri Eljas Erkko oli 29.11.1939 illallisilla ystävänsä eversti G. Taucherin luona. Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Aaro Pakaslahti pilasi kuitenkin ystävysten illallisen. Itsekin Kansallisteatterista illalla ministeriöön hälytetty Pakaslahti yritti useita kertoja puhelimitse saada turhaan yhteyttä ministeriin. Lopulta kiusaantunut Erkko saapui ulkoministeriöön Ritarikadulle keskiyön tuntumassa. Pakaslahti kertoi ministerille Neuvostoliiton katkaisseen diplomaattisuhteet. ”Hänen todellisen mielentilansa kuitenkin saattoi aavistaa siitä lähes täydellisestä neuvottomuudesta, joka kuulsi hänen reaktioistaan”. Dramaattinen kuvaus on luettavissa Pakaslahden vuonna 1969 ilmestyneistä muistelmista Talvisodan poliittinen näytelmä. Seuraavana päivänä alkoi Talvisota, ”Erkon sota”, kuten J. K. Paasikivi sitä tuohtuneena kuvasi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

"”Neuvostoliittolaiset asiakirjat todistavat Leningradin sotilaspiirin aloittaneen sodan valmistelut Suomea vastaan paljon ennen aikaisemmin tiedettyä: puna-armeijan joukot olivat mobilisoituina ja keskitettyinä hyökkäykseen jo ennen Moskovassa alkaneita neuvotteluja ja Karjalan autonomisessa neuvostotasavallassa Suomenvas­taisen sotaretken valmisteluihin oli ryhdytty jo vuoden 1938 lopulta lähtien.

Punaisen armeijan yleisesikunnan päällikkö B.M. Saposnikov määräsi 30. joulukuuta 1938 Leningradin sotilaspiiriin johdon käynnistämään upseerien koulutuksen tulevaa Suomen-vastaista sotaa varten; sitä varten myönnettiin 260 miljoonan ruplan määräraha, jota seurasi maaliskuussa 1939 käynnistetty yksityiskohtainen sotapeli Suomea vastaan."

Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 60

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Sodan valmistelu on yhden vaihtoehdon luomista, ei päätös sodasta.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Kun valmistellaan hyökkäystä ja joukot ovat mobilisoituna hyökkäykseen, niin kyllä se on päätös sodasta.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Holstin kaataminen oli diplomaattinen menetys Suomelle, kieltämättä, mutta muuten en usko hänen edellytyksiinsä vaikuttaa itärintaman muotoutumiseen MR-sopimuksen solmimisn jälkeisessä tilanteessa.
Asetelma, jossa MR-pakti mahdollistui ja palveli molempien diktaattorin valmistautumispainetta.
Painetta mihin?
"Viimeiseentaisteluun", eli ratkaisevaan yhhteenottoon Euroopan herruudesta.
Suomi itärintaman 1300 kilometrin mittaisena pohjoissektorina oli predestinoitu tulevan suursodan olennaiseksi sivunäyttämöksi.
Jos ei Stalinin, niin Hitlerin astinlaudaksi ryntäykseen vihollisen kurkkuun.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Tässä asiassa olen toista mieltä kuin Rusi, sillä oman käsitykseni mukaan Molotov-Ribbentrop -sopimuksen jälkeen sotilaallinen konflikti Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli väistämätön, sillä Suomi ei tulisi suostumaan Stalinin vaatimiin myönnytyksiin.

Tämän lisäksi Stalin tiesi syksyllä 1939, että Suomi oli käytännössä yksin. Hän oletti, että Britannialla ja Ranskalla oli syksystä 1939 tarpeeksi tekemistä sodassa Saksaa vastaan. Ainoa tapa, jolla Suomi olisi voinut välttää talvisodan olisi ollut se, että Suomi olisi saanut Britannialta ja Ranskalta turvatakuut.

Ongelma niiden suhteen olisi ollut se, että ne olisivat olleet arvottomat toukokuun 1940 jälkeen, jos Ranska kukistuisi historiallisesti. Silloin talvisotaa ei olisi käyty ja Suomen sotilaallinen konflikti olisi luultavasti tapahtunut kesän 1940 aikana Suomen kannalta epäedullisemmassa tilanteessa kuin oli talvisodan aikana.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Vaikka Hostin erolla ja Erkon henkilöllä olisikin voinut olla jotain vaikutusta Neuvostoliiton asenteeseen, ne tuskin olisivat vaikuttaneet juurikaan Stalinin aluevaatimuksiin Suomea kohtaan. Jos Suomi olisi niihin suostunut, se olisi vain ehkä ratkaisevasti heikentänyt Suomen puolustusta sodassa, joka tuli olemaan vääjäämättä edessä. Molotovin-Ribbentropin sopimuksessa Neuvostoliitto oli jo sopinut Saksan kanssa etupiirijaosta. Etupiirijako toteutettiin Puolan jaolla, Baltian miehityksellä ja Suomikin oli tarkoitus miehittää Talvisodan tuloksena, mutta odotettua kovempi vastarinta ja lopulta pelko joutumisesta sotaan länsivaltain kanssa esti silloin Stalinin suunnitelmat toistaiseksi. Ne piti toteuttaa lopullisesti 1941, mutta Saksan kielteinen asenne ja sitten hyökkäys Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 estivät ne jälleen.

Suomen kohtalo oli siis 1939-1944 moneen otteeseen hiuskarvan varassa. Monet sattumat ja oma vastarintamme pelastivat meidät Neuvostoliiton miehitykseltä ja Suomen neuvostotasavallan asemalta. Myös liitto Saksan kanssa ja siltä saatu apu oli lopultakin ainoa oikea ratkaisu itsenäisyytemme säilyttämiseen. Venäjämielisten höpötys Stalinin "myötämielisyydestä" Suomea kohtaan on roskaa!

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Mielestäni Eljas Erkon toimia ja asemaa ei ole tutkittu ja selvitettu Suomessa niin perusteellisesti kuin pitäisi.

Erkon jäljellä olevan suvun pitäisi myös jo avautua Eljas Erkon asiakirjajäämistössä, kun poika Aatoskin on jo kuollut.

Riippumatta Suomen Saksan-suhteista Suomikaan ei olisi onnistunut välttämään sotaa kuten ei yksikään tsaarin Venäjästä ensimmäinen maailmansodan lopputohinoissa itsenäistynyt maa.

Mutta olisiko Suomi voinut toisenlaisella politiikalla päätyä sodassa liittoutuneiden puolelle niin, että länsiliittotuneet (Iso-Britannia ja Yhdysvallat) olisivat turvanneet Suomen asemaa sodan jälkeen?

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

"Mutta olisiko Suomi voinut toisenlaisella politiikalla päätyä sodassa liittoutuneiden puolelle niin, että länsiliittotuneet (Iso-Britannia ja Yhdysvallat) olisivat turvanneet Suomen asemaa sodan jälkeen?"

Toisenlainen politiikka olisi ollut mahdollinen jos Ranska Ja Britannia olisivat onnistuneet estämään saksalaisten suorittaman Norjan valtauksen.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Ranska ja Britannia omasivat vielä vuosina 1939-1940 tavattoman heikot valmiudet nopeaan hyökkäyssotaan. Lisäksi Saksan salamahyökkäys Puolaan juuri ennen talvisotaa sekoitti molempien maiden hallitusten suunnitelmat melko lailla täydellisesti. Sotilaallinen apu jäi siten lähinnä lupausten tasolle, koska sekä Iso-Britannia että Ranska joutuivat pakkotilanteeseen Puolalle annettujen turvatakuiden johdosta. Saatiin briteiltä sentään jokunen Hurricane-hävittäjä ja Ranskasta Morane-Saulniereita, mutta nekin tulivat talvisodan kannalta myöhässä. Tämän jälkeen molemmat maat tarvitsivatkin jokaisen hävittäjänsä itse.

Briteillä oli valtava laivasto ja meriherruus, mutta siitä ei ollut juurikaan iloa mantereen puolella.

Ranska taas oli paperitiikeri vielä ensimmäisessä maailmansodassa elävine kenraaleineen sekä osin vanhentuneine aseineen ja siten kyvyttömänä vastaamaan Saksan salamasotaan.

Mietittäessä nykyistä NATO:a tilanne on se, että NATO:n Euroopassa käytettävissä olevilla joukoilla ei kyettäsi antamaan ensi hätään muuta tukea kuin apua ilmaherruustaisteluihin, eikä välttämättä edes sitä, mikäli kriisin painopistealueita olisi useita.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Ari Pesonen, liitto Britannian ja Ranskan kanssa ja pakolaishallitus Britanniassa eivät pelastaneet Puolaa joutumasta Neuvostoliiton etupiiriin ja osaksi itäblokkia sodan jälkeen. Länsiliittoutuneet olisivat todennäköisesti luovuttaneet myös Suomen Stalinille. Historiamme osana Venäjää 1809-1917 olisi myös merkinnyt joutumistamme osaksi Neuvostoliittoa, ei edes muodollisesti itsenäiseksi Varsovan liiton maaksi itäisen Keski-Euroopan maiden tavoin.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kyselin siis vain Suomen sodan jälkeisestä kohtalosta. Korostan sanaa "jälkeisestä" ja kommentissa sanayhdistelmää "sodan jälkeen".

Suomi ei kuitenkaan kokenut samaa kohtaloa kuin Puola ja Baltian maat vaan "selvisi" YYA-sopimuksella. YYA-lieka oli sentään paljon vähäisempi kuin SEV- ja Varsovan liitto -lieka.

Kyselin vain (en siis väittänyt), olisiko jollakin toisenlaisella politiikalla selvitty vieläkin vähemmällä vauriolla kuin vain joutumalla Neuvostoliiton etupiiriin YYA-sopimuksen kautta. Suomi siis vältti SEV:n ja Varsovan liiton jäsenyyden.

Käsittelin tuota hieman aikanaan itsenäisyyspäivänänä 2015 blogikirjoituksessa otsikolla "Saamme edelleen kiittää länsimaita 70 vuotta sitten saamastamme myötätunnosta" (http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207951...).

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Pitänee paikkansa, että Erkko kuului niihin harvoihin, jotka eivät ottaneet Neuvostoliiton uhkavaatimuksia todesta. Hän ei uskonut sodan syttymiseen vaatimuksista kieltäytymisen vuoksi.

Mutta kuka uskoi kuka ei, sillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, että sota oli joka tapauksessa syttyvä. Se oli suunniteltu ja "kartoitettu" yksityiskohtaisesti. Armeijakuntien mobilisoiminen koko itärajan pituudelta ja marssioppaiden painaminen, joissa opastettiin kuinka Tornionjoella tervehditään ruotsalaisia rajavartijoita, olisivat jo sinänsä olleet sekä suunnitelmana että toteutuksena paljon enemmän aikaa vievä projekti kuin se aika, joka käytettiin syksyllä neuvotteluihin. Mutta näiden toimenpiteiden lisäksi oli jo toista vuotta aiemmin alettu rakentaa huoltorataa Petroskoista Suomen rajalle Suojärven korkeudelle, ynnä muuta, ynnä muuta.

Vaikka hyökkäyksen merkit olivatkin selvät, niin varustelujen vuoksi, Saksan kanssa tehdyn sopimuksen vuoksi sekä uhkavaatimuksien vuoksi, niin toki joku voi kysyä olisiko sittenkin ollut parempi ryhmittää joukot sille rajalle, jota Neuvostoliitto vaati ja evakuoida kaikessa rauhassa asujaimisto pois sen itäpuolelta valmistautuen tarpeen vaatiessa puolustamaan uusia sovittuja rajoja?

Tähän voi vastata, että AINAKAAN Karjalan kannaksella se ei olisi tullut kysymykseen. Suomi oli rakentanut kiinteät puolustuslinnoitukset lähelle vanhaa rajaa ja ne olivat ainoa keino estää vihollisen tunkeutuminen panssareineen kannaksen tasaiselle avenuelle kohti Helsinkiä. Jos vihollinen olisi päästetty linjojen länsipuolelle, niin sitten olisi ollut myöhäistä rypistää. Vain "taivaan isältä" olisi voinut pyytää, että Neuvostoliitto olisi pysähtynyt sovittuun kohtaan. Ja esimerkki Virosta oli jo olemassa.

Käyttäjän KariKaunismaa kuva
Kari Kaunismaa

Holstin tavoin kuvaa Saksan lähettilästä von Blücheriä myös pääministeri Edwin Linkomies kirjassaan ”Vaikea aika”. Toisaalta Michael Jonas kertoo lähettilään pitkälle estäneen Saksan johtoa ulottamasta juutalaisvihan täyttämää propagandaansa Suomeen ja kehottamaan johtoa pitäytymään pelkässä sotilaallisessa yhteistyössä. Kokonaan ei talvisotaa silti olisi voitu estää Suomen puolelta millään diplomatialla. Sotilaallinen valmistelu ulottui jo elokuussa 1939 niin pitkälle, että Leningradin sotilaspiirin orkesteri levytti marssin ”Ota meidät vastaan Suomi-kaunotar”. Tämä perustui siihen harhaluuloon, että vuoden 1918 hävinnyt puoli yhtyisi riemuhuudoin maahan tunkeutuviin puna-armeijan joukkoihin ja kävisi lahtarien kimppuun. Stalinin tiedustelijat eivät saaneet kunnon tietoa suomalaisten mielialoista ja pyrkivät mielistelemään Isä Aurinkoista lähettämällä toivorikkaita viestejä.

https://www.youtube.com/watch?v=NRZrH6gdpyQ

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Talvisota ei ollut diplomaattisin toimin vältettävissä. Se oli suoraa jatkumoa Stalinin marraskuussa 1917 Helsingin työväentalolla pitämälleen agitaatiopuheelle. Suomesta olisi ollut tarkoitus tehdä itse asiassa neuvostotasavalta itänaapurin ”perheeseen.” Tämä johti kapinaan laillista hallitusta vastaan, josta muotoutui sitten Vapaussota, mikä päättyi Tarton rauhaan.

Suosittelen erittäin mielenkiintoista kirjaa. Se on Viktor Stepakovin ja Dmitri Orehovin toimittama kirja ”Paraatimarssi Suomeen.” Kirja on muistelmateos Talvisodasta, jossa puhuvat tavalliset venäläiset sotilaat ja upseerit. Venäläiset tekijät ovat tavoittaneet noin 500 Talvisodan veteraania. Kirja julkaistiin Suomeksi vuonna 1992.
Kirjan mukaan valmistelut hyökkäykselle Suomeen aloitettiin jo huhtikuussa 1939 ja jatkuivat pitkin kesää ja syksyä. Tämän perusteella Paasikiven neuvottelut ennen Talvisotaa olivat pelkkää puhdasta teatteria itänaapurin puolelta Moskovassa.

Valloitus olisi ollut jatkumoa inkerinsuomalaisia, siis suomalaisia, kohtaan tapahtuneelle kansanmurhalle, josta Vieno Heistonen kertoo blogissaan. Suojeluskuntalaiset olisivat olleet ilman muuta ensimmäisiä kohteita, kuten eräs tamperelainen lähes 100-vuotias kapteeni totesi aikanaan haastattelussa Talvisodan muistomerkin paljastustilaisuudessa Kasarmintorilla.

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260105-suom...

Talvisotaan liittyen kannattaa lukea ministeri Rudolf Holstin selonteko Kansainliitolle. Artikkeli on otsikoitu ”Hyökkäyksen valmistelu maatamme vastaan.” Se on julkaistu Helsingin Sanomissa 12.12.1939 sivulla 4.

www.hs.fi/aikakone

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset