Rudolf Holstin ero heikensi diplomatian edellytyksiä välttää talvisota

Ulkoministeri Rudolf Holsti (1881-1945) erosi 17.11.1938. Hän oli toiminut ensimmäisen kerran ulkoministerinä vuosina 1919-1922 ja vaikuttanut keskeisesti nuoren tasavallan ulkopolitiikan muotoiluun sekä toimeenpanoon. Tämän jälkeen hän oli lähettiläänä Tallinnassa ja Riiassa sekä Kansainliitossa Genevessä. Hänen toinen ministeriytensä oli seurausta pääministeri Kyösti Kallion häntä kohtaan osoittamasta arvostuksesta. Kallio halusi ennen muuta parantaa suhteita Neuvostoliittoon, kun Euroopan turvallisuustilanne oli vakavasti uhattuna syksyllä 1936. 

 

Holsti teki merkittävän vierailun Moskovaan helmikuussa 1937, mitä Saksan Helsingin lähettiläs Wipert von Blücher ei katsellut hyvällä. Kirjeessään Kaliforniasta presidentti Risto Rytille 11.10.1942, jonka tämän blogin tekijä sai elokuussa haltuunsa Kanadasta, Holsti katsoo Blücherin olleen ”kavalin lähettiläs”, jota hän oli urallaan koskaan kohdannut. Holsti selitti vuonna 1935 tehtävässään aloittaneen Blücherin saaneen ”Helsingin poliittisissa” ja ”seurapiireissä  johto-aseman” ennen kuin hän itse aloitti hallituksessa lokakuussa 1936. ”Siitä lähtien Blücher alkoi vainota minua sekä edessä että etenkin takanapäin”. Saksalainen professori Michael Jones on vahvistanut Holstin näkemyksen vuonna 2008 ilmestyneessä väitöskirjassaan. Jones osoittaa, miten Blücher  sai kampanjalleen tukijoita ei vain ulkoministeristä, vaan myös maan hallituksesta ja mediasta. Natsi-Saksa kävi hybridisotaa ennen kuin käsite lanseerattiin 2000-luvulla. Suomi taipui.

 

Holstin eron taustalla olikin ennen muuta natsi-Saksan pari vuotta kestänyt operaatio hänen kaatamisekseen.  Blücher riemuitsi eron jälkeen Berliiniin kirjoittamassaan raportissa, että ”aktiomme onnistui täydellisesti”. Vakiintunut historiankirjoitus Suomessa syyttää kuitenkin Holstia itseään erosta, ”diplomaattisesta harha-askeleesta”, joka maksoi hänelle ulkoministerin postin. Hänen katsottiin loukanneen Saksan ”valtakunnankansleria” Adolf Hitleriä diplomaatti-illalisilla Genevessä aiemmin 26.9.1938. Eron yhteydessä tosin leviteltiin myös huhuja, että Holstilla olisi ollut kiistaa verottajan kanssa, sekä epäselvyyksiä  nauttimastaan kaksoipalkasta. Molemmilta syytöksiltä putosi pohja hieman myöhemmin eron jälkeen, minkä tämän blogin tekijä on äskettäin voinut asiakirjojen kautta varmistaa.

 

Hitler piti aiemmin samana päivänä ennen Holstin ”harha-askelta” 26.9. kiihkoisan ja äärimmäisen hyökkäävän puheen Urheiluhallissa Berliinissä, mikä radioitiin kaikkialle Saksaan. Jokainen voi halutessaan katsoa ja kuunnella puheen Youtuben kautta. Holsti ei kuitenkaan esittänyt illallisilla halventavia kommentteja Hitleristä, mikä tosin olisi ollut jopa ymmärrettävää, vaan ainoastaan käänsi Ranskan entisen pääministeri Poul Boncourtin pyynnöstä Hitlerin puhetta englannista ranskalaisille vieraille. Irlantilaisen Kansainliiton neuvoston puheenjohtaja Eamon De Valeran isännöimän illallisen jälkeen oli kokoonnuttu kahville, jossa yhteydessä vasta Hitlerin nimi tuli esnimmöistä kertaa esille ja vain Holstin käännöksen kautta. On siiten mahdollista, että joku on tahallisesti kuullut Holstin moittineen Hitleriä.

 

Suomen Berliinin lähettiläs Aarne Vuorimaa meni Saksan ulkoministeriön valtiosihteerin, SS-kenraalimajurin arvossa toimineen Ernst von Weizsäckerin virittämään ansaan. Valtiosihteeri ei koskaan paljastanut lähdettään 1.11. tapaamisessa Vuorimaalle, vaan viittaisi ainoastaan ehdottoman luotettavaan lähteeseen. Vuorimaa lähetti 7.11. salaisen raportin saamistaan tiedoista, joiden uskottavuutta hän ei mitenkään kyseenalaistanut.  Raportissa oli myös lauseita, jotka viittasivat lähettilään antipatioihin omaa ulkoministeriään kohtaan. Holstin oma versio – jonka sisältö saatiin tutkimuksen käyttöön Kanadasta alkukesästä 2018 – kumoaa täysin Vuorimaan välittämät tiedot. Presidentti Kyösti Kallio luotti täysin Holstiin, mutta oli sairas, eikä jaksanut puolustaa ministeriään, joka oli myös saanut lievän sydänkohtauksen paineen keskellä.

 

Holstin ero tapahtui Suomen kannalta huonoon aikaan. Sitä edelsi ”kristallisirpaleiden viikko”, kuten Saksassa yöllä 9.-10.11. käynnistettyä juutalaisiin kohdistunutta vainoaaltoa on nimitetty. Vuorimaa raportoi salaisessa kirjelmässä ulkoministeriölle tapahtumista heti 11.11.: ”Saksan valtion suhtautuminen juutalaisiin on siksi tunnettua, ettei siitä kannata paljon kirjoittaa”.  Lähettiläs katsoo että ”jyrkät toimet on tarkoitettu saamaan juutalaiset pois Saksan valtakunnasta tavalla tai toisella”. Hän selostaa asiallisesti kristalliyön tapahtumien taustan ja kertoo tuhoista eri puolilla Berliiniä sekä uskoo maailman yleisen mielipiteen tuomitsevan väkivaltaisuudet. Näin tapahtui, mutta Suomi alkoi lähestyä Holstin eron jälkeen kuitenkin natsi-Saksaa, harjoittaa hänen seuraajansa Eljas Erkon kaudella ”puolueettomuutta Saksan hyväksi”.

 

Kirjeessään Rytille 11.10. 1942 Holsti valittaa, että Suomessa ei ole seurattu kansainvälistä tilannetta – osin siksi, että usein tiedot saadaan Saksan virallisen uutistoimituksen DNB:n kautta väritettyinä. Suomi oli tämän päivän narratiivia mukaillen suursodan seurannassa pääosin valeuutisten varassa. Tämä onkin ehkä vajavaisesti tutkittu jatkosodan historiaa koskeva yksityiskohta. Holsti varoittaa presidenttiä vuoden 1918 tilanteesta, jolloin kohtalona oli jäädä sodassa hävinneiden puolelle. Hän pelkää näin tapahtuvan, mikäli Suomi ei pääse eroon sodasta ajoissa. Hän ei viittaa vuoteen 1939, jolloin nojautuminen Saksaan oli ainakin osasyynä talvisotaan, kun Saksan petti elokuussa siihen naiivisti luottaneen Suomen solmimalla liittosopimuksen Neuvostoliiton kanssa.

 

Max Jakobson on teoksessaan Diplomaattien talvisota (1954) vihjannut, miten Holstin ero 1938 tulkittiin Moskovassa ”Saksan diplomaattiseksi voitoksi”. Tässä hän ei ollut väärässä. Suomen ulkopoliittinen johto siirtyi Eljas Erkon käsiin, joka ei ymmärtänyt, että suurvallan intressi on usein ristiriidassa pienten valtioiden oikeuksien kanssa. Hitlerin natsi-Saksa ei välittänyt Suomen oikeuksista, vaan laskelmoi kylmästi, kuten 1918, Suomen roolia omien poliittisten intressiensä näkökulmasta.  

 

Olisiko Suomi taitavammalla Saksan politiikalla voinut välttää talvisodan 1939 on kysymys, johon tuskin saadaan vastausta. Professori Stephen Kotkin on tuoreessa Stalin -teoksessaan Waiting for Hitler arvioinut, että ”Suomi taisteli 1939 sodan jonka se olisi voinut välttää”. Kotkin on perustanut näkemyksensä lähinnä arvioon Holstin ja Neuvostoliiton tiedustelun NKVD:n edustajan Boris Jartsevin ja Holstin keväästä lokakuuhun 1938 eri vaiheissa käymiin neuvotteluihin, joista tietoja saatiin yksityiskohtaisemmin vasta sotien jälkeen, vaikka hallituksen ylin johto niistä oli tietoinen ja niihin myös osallistui. 

 

Suomen strateginen asema Leningradin puolustuksessa oli toissijainen verrattuna Baltian maihin, kuten kenraaliluutnantti Oscar Enckell kirjoitti muistiossaan marraskuussa 1939. Tämä olisi tullut soveltaa diplomatiaksi, missä ei onnistuttu. J. K. Paasikivi ehdotti 30.10.1939 presidentti Kalliolle kesken Moskovan neuvottelujen Erkon erottamista ja Väinö Tannerin nimittämistä ulkoministeriksi. 

 

Ehdotus oli siinä mielessä ”keskeneräinen”, että ainoastaan Holstilla, joka oli Genevessä Suomen edustajan Kansainliitossa, olisi ehkä ollut vielä tässä vaiheessa riittävästi poliittista pääomaa tai luottamusta saada aikaiseksi kompromissia Neuvostoliiton kanssa, kun esillä olivat kysymykset Hangon ja Suursaaren luovutuksesta tai vuokaamisesta sekä Repolan ja Porajärven palautukset, joita vastaan raja olisi kannaksella siirretty lännemmäksi. Mikään ei viittaa Holstin julkaisemattomissa muistelmissa siihen, että hänkään olisi ollut valmis hyväksymään Neuvostoliiton maksimaalisia ehdotuksia. Erkon jatkossa antamat neuvotteluohjeet olivat joka tapauksessa epäonnistuneita, eikä niiden pohjalta neuvottelijoilla ollut asiallisesti mitään liikkumavaraa.

 

Ulkoministeri Eljas Erkko oli 29.11.1939 illallisilla ystävänsä eversti G. Taucherin luona. Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Aaro Pakaslahti pilasi kuitenkin ystävysten illallisen. Itsekin Kansallisteatterista illalla ministeriöön hälytetty Pakaslahti yritti useita kertoja puhelimitse saada turhaan yhteyttä ministeriin. Lopulta kiusaantunut Erkko saapui ulkoministeriöön Ritarikadulle keskiyön tuntumassa. Pakaslahti kertoi ministerille Neuvostoliiton katkaisseen diplomaattisuhteet. ”Hänen todellisen mielentilansa kuitenkin saattoi aavistaa siitä lähes täydellisestä neuvottomuudesta, joka kuulsi hänen reaktioistaan”. Dramaattinen kuvaus on luettavissa Pakaslahden vuonna 1969 ilmestyneistä muistelmista Talvisodan poliittinen näytelmä. Seuraavana päivänä alkoi Talvisota, ”Erkon sota”, kuten J. K. Paasikivi sitä tuohtuneena kuvasi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu