Ylimielinen Tuomioja kuvaa päiväkirjoissaan poliitiikan raadollista valtapeliä

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sdp) harrastaa historiaa, lenkkeilyä, matkustamista, loputonta kokoustamista sekä ihmisten suorasukaista arvostelua. Hänen kolmas ”poliittiset päiväkirjat” -teoksensa kattaa vuodet 1998-2000. Yli 700-sivuinen kirja on saanut sarkastiseksi tarkoitetun alaotsikon ”Ei kai eilisestä jäänyt vammoja”.  Ei kai. Harva hänen tielleen osunut säästyy Tuomiojan kritiikiltä. Heitäkin on. Samanmieliset tukijat ja lojaalit avustajat sekä naispuoliset virkamiessihteerit. Tuomioja kirjoittaa ikäänkuin hän olisi valtakunnan johtava ajattelija ja päätöksentekijä. 

 

Monet yksityiskohdat viittaavat siihen, että päiväkirjoja on peukaloitu jälkikäteen. Tämä ei ole tavatonta. Näin tiettävästi menetteli myös J.K. Paasikivi. Urho Kekkosen päiväkirjoista puolestaan on poistettu ainakin useita merkintöjä. Olisi hyvä, jos myös alkuperäiset tekstit olisivat nyt tutkijoiden käytössä. Päiväkirjojen editoijana on toiminut Helsingin Sanomien yhteiskunnallisen kirjallisuuden arvostelija tohtori Veli-Pekka Leppänen, jolla on  sattumoisin läheinen yhteys Otto Wille ja Hertta Kuusisen säätiöön.

 

”Ei kai eilisestä jäänyt vammoja”  alottaa Suomen valtarakenteita ja valtapelejä aikana, jolloin SDP ja puolueen vasemmisto saavutti Suomessa kaiken olennaisen poliittisen vallan. Presidentti Martti Ahtisaaren uloslyönti 1999 oli vallansiirrossa viimeinen etappi. Päiväkirja tuo esiin arvokkaita uloslyöntiin liittyneitä yksityiskohtia. 

 

Tuomioja tuki 1993 SDP:n esivaalissa  puolueen ikonin Kalevi Sorsan vastaehdokasta Martti Ahtisaarta, ”koska hänellä oli parhaat mahdollisuudet tulla valituksi”.  Vuoden 1998 alussa tilanne oli muuttunut. Helmikuun 4. päivänä Tuomioja pahoittaa mielensä kun presidentin valtiopäivien avajaispuheessa on ”kaksi kulmakarvoja kohottavaa muotoilua”. Ensimmäinen on toteamus, että ”Suomella on ensi kertaa historiansa aikana hyvät suhteet kaikkiin naapureihinsa”. Toinen kohta on määritelmä Suomen  turvallisuuspoliittisesta linjasta joka muodostuu ”liittoutumattomuudesta ja yhteistyöstä Naton rakenteissa”. Tuomioja on vakuuttunut että puhe on tämän kirjoittajan kynästä, mikä pitää paikkansa.

 

Puhetta kommentoitiin laajalti eduskunnassa ja mediassa. Kansanedustaja Jaakko Laakso (vas) katsoi presidentin tuhonneen Kekkosen perinnön. Keskustan Esko Aho kuvasi naapurisuhteiden määritelmää ”sammakoksi”. Tohtori Jukka Tarkka arvioi kuitenkin uudessa Lännen tiellä –teoksessa reilusti, että ”Lyhyesti napautettu itsestäänselvyys nollasi hetkessä yya-ajan ystävyysliturgian”. Tarkan mukaan presidentti sanoi ”vahingossa totuuden”. Kyse ollut vahingosta tai sammakosta, vaan harkitusta linjauksesta: tosiasioiden tunnustamisesta. Ongelma oli vain siinä, että SDP sen paremmin kuin muutkaan puolueet  eivät halunneet luopua yya-kauden liturgiasta. Ahtisaari heitti myös pyyhkeen kehään.

 

Presidentti tajusi kaiketi menneensä liian pitkälle, kun vanhan liiton edustajat menettivät malttinsa. Tuomioja saa lohdutusta tavatessaan presidentin myöhemmin 2. päivä maaliskuuta. Ahtisaari oli lukenut Sorsan kaksiosaista artikkelia, että ”jos Baltian maat menevät Natoon, vaikea on Suomenkaan pysyä ulkopuolella”. Presidentti  toteaa Tuomiojalle, ettei hän ensinnäkään pidä mahdollisena että baltit pääsevät Natoon. Toisekseen, vaikka pääsisivätkin, siitä ei seuraisi, että Suomi liittyisi, kuten ei siitäkään, jos Itävalta liittyisi. Tuomioja on tyytyväinen kuulemaansa. Ahtisaari muutti käsityksensä Nato-jäsenyyteen marraskuussa 2002, samaan aikaan kun Baltian maat jättivät jäsenhakemuksensa. 

 

Tuomiojan merkintöjen kiintoisimmat osat liittyvät SDP:n sisäiseen presidenttipeliin keväällä 1999. Esivaalin järjestämisellä haluttiin vaihtaa SDP:n presidenttiehdokas. Huhtikuun 6. päivä Tuomioja keskustelee Tarja Halosen kanssa, jolloin käy selväksi, ettei esivaalista tulla luopumaan, mihin istuva presidentti suhtautui torjuvasti. Halonen on suorastaan innokas asettumaan ehdolle. Jotain on silti solmussa SDP:n sisäpiirissä, kun vielä 21.4. puoluesihteeri Kari Laitinen on jonkinlaisessa paniikissa ja vaatii luopumista esivaalista sekä pyytää Halosta kieltäytymään. Samana päivänä ”pääministeri Lipponen on kuitenkin saanut tiedon, että Ahtisaari on luopumassa jatkosta”. Lipponen ei kuitenkaan kerro Kesärannassa Tuomiojalle koko totuutta: Ahtisaari oli aikeissa luopua jatkosta, mikäli esivaali järjestetään. Samoihin aikoihin on Sorsa julkaissut kolumnin Turun Sanomissa, jossa Halosta pidetään Suomen ulkopolitiikan todellisena johtajana ja vihjaillaan ”Maran mafian” SDP:lle aiheuttamasta vahingosta. Tuskin tarvitaan syvempää historian tutkimusta, kun todetaan, että Lipponen ja Sorsa petasivat tietä Haloselle Ahtisaaren syrjäyttämiseksi. 

 

Valmistautuessaan ottamaan vastaan ulkoministeriyden Tuomioja tapasi allekirjoittaneen KTM:ssä helmikuun viimeisellä viikolla ennen virkautumsta 1.3.2000. Päiväkirjassa tapaamisen ajankohdaksi on merkitty kuitenkin 8.3., jolloin tämän kirjoittaja oli Brysselissä. On turha toistaa kahdenvälisen keskustelun sisältöä, josta keskustelijoilla on eri näkemys. Voin vain viitata professori Predrag Simicin lokakuussa 2014 kirjoittamaan viestiin, jossa vahvistetaan häneltä Länsi-Balkanin Vakaussopimuksen varakoordinaattorina 16.2.2000 Montenegron Podgoricassa saamani tehtäväksianto joka oli osoitettu Suomen ”tulevalle ulkoministerille”. Kyse oli hyvin luottamuksellisesta vetoomuksesta, jonka Serbian opposition edustaja  välitti kauttani Tuomiojalle. Päiväkirjassa Tuomioja kiistää tapaamisen sisällön ja leimaa vetoomuksen ”keksityksi tarinaksi”. On pakko kiistää Tuomiojan näkemys myös siksi, että olin tapaamisessa Vakaussopimuksen edustaja enkä Suomen ulkoministeriön virkamies.

 

Tuomiojan päiväkirjojen kolmas osa kertoo, miten ulkoministeriön nimityksissä noudatetaan poliittista harkintaa. Hänen poliittista avustajaansa Tarja Kantolaa ministeri pitää todellisena Ulkoministeriön kansliapäällikkönä, jonka ainoa ongelma on, että tältä puuttuu loppututkinto. SDP:n jäsenkirjasta tulee vahva meriitti. Ministeri antaa demareille myös suoraan ohjeita. Esimerkiksi 17.8.2000 tapaamisessa sosialidemokraattisten ulkoministeriön virkamiesten kanssa, tuore ministeri korostaa tarvetta nostaa siviilikriisinhallinnan ja globalisaation kysymykset ulkopolitiikan avainasioiksi. 

 

Ministerin harkinta pettää pahasti kun hän paljastaa viranhakuun liittyviä, luottamuksellisia tietoja tarkoituksella vähätellä nimittämättä jätettyjä ehdokkaita. Erikoista on myös, että hän paljastaa päiväkirjassa erittäin salaisen asiakirjan sisältöjä, kun Kööpenhaminan lähettiläs Ralf Friberg (sdp) ojentaa tällaisen asiakirjan, johon sisältyy nähtävästi myös herkkiä tiedustelutietoja.

 

”Ei kai eilisestä jäänyt vammoja” on sinänsä arvokas dokumentti kun arvioidaan Suomen uusinta historiaa ja siihen liittyvää raadollista poliittista valtapeliä. Katkerimmat yhteenotot ja kampitukset koettiin maan johtavassa puolueessa SDP:ssä, ehkä juuri siksi, että puolue oli päässyt lähes yksinvaltaiseen asemaan. ”Vallasta ei voi luopua, siitä voi vain juopua”. Tästä inhimillisestä ominaisuudesta Tuomiojan uusimmat päiväkirjapaljastukset  todistavat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu