Alpo Rusi

Lähimenneisyydessä ei ole häpeämistä, mutta sitä ei pidä vääristellä

Vladimir Putin on saanut tavalliset venäläiset uskomaan, että maasta on tullut jälleen suurvalta. The Guardian -lehden Moskovan kirjeenvaihtaja Shaun Walker on julkaissut ansiokkaan teoksen The Long Hangover ("Pitkä krapula"), joka tarkastelee Putinin "uutta Venäjää", jonka luomisessa historian manipuloinnilla on ollut keskeinen, jopa ratkaiseva rooli.

Walker etsii myös vastausta kysymykseen, miksi Venäjä ei pysty samaan kuin Saksa, joka on tehnyt natsikauden pesänselvitystä ansiokkaasti. Venäjällä ei keskustella Josif Stalinin hirmuteoista, kuvata vankileirien saaristossa koettuja kärsimysnäytelmiä tai avata vähemmistökansallisuuksien julmia pakkosiirtoja koskevia arkistoja. Päin vastoin Putin käyttää menneisyyttä ja sen tietoista manipulointia Venäjän uuden identiteetin vahvistamiseen. Toisesta maailmansodasta, Suuresta Isänmaallisesta sodasta, on kehitetty 2000-luvulla tähän tarvittavan "voiton ideologian" perusta.

Walker muistuttaa, että Neuvostoliitossa lokakuun vallankumous ja työläisten vappu olivat juhlinnan kohteita. Suuren Isänmaallisen sodan voitonpäivän, toukokuun 9. päivän  paraateja ryhdyttiin järjestämään vasta Leonid Brezhnevin kaudella (1964-82), kun sosialistinen utopia ei enää ollut realismia, mutta menneisyyden sankariteoilla - etenkin maailmansodan voitolla - voitiin motivoida kansalaisia luottamaan myös sosialismin toteutumiseen joskus tulevaisuudessa. Vasta Neuvostoliiton hajottua kenraali Dmitri Volkogonovin johtama historiakomissio toi esille, miten raskaasti toisen maailmansodan voiton taustoja oli vääristelty. Arvostelun kohteeksi joutunut Volkogonov vastasi tylysti: "Emme tarvitse sokeaa nationalismia. Tarvitsemme totuuden."

Putinin Venäjä on valinnut uuden identiteettinsä perustaksi nationalismin, jota luodaan maailmansodasta kehitetyillä myyteillä. Vuonna 2000 järjestettiin ensimmäinen ja suurellinen sotilasparaati Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Vuonna 2005 voitonpäivän juhlinta sai jo äärinationalistisia piirteitä, kun kansalaiset alkoivat kantaa Pyhän Yrjön mustaoranssisia rusetteja rintamuksissaan. Vuoden 2008 paraatissa Punaiselle torille vyöryivät ensimmäisen kerran Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suuret massatuhoaseet. "Emme kalistele sapeleita", vakuutti Putin hallituksen istunnossa. "Emmekä uhkaa ketään". Elokuussa Venäjän panssarit vyöryivät Georgiaan. Walker osoittaa, että voitonpäivän juhlinnassa eivät enää korostu niinkään menneisyyden suurteot ja uhraukset, vaan tämän päivän ja tulevaisuuden sotilasvoimaan nojaava voittajavaltio.

Myös Suomessa on identiteettiä vahvistettu historian vaivihkaisella manipuloinnilla. Vuoden 1918 sisällissodasta totuutena on pidetty Väinö Linnan fiktiota Täällä Pohjantähden alla. Se oli oman sukupolveni suurteos itsenäistymisen alkuvaiheista. Tämän blogin kirjoittaja tuhrasi varman laudaturin äidinkielen kokeesta kirjoittamalla talvella 1969 aineen Akseli Koskelasta, "ihailemastani suomalaisesta". Aine lähti koulusta Jyväskylästä laudaturina, mutta palasi Helsingistä cum laudena. Ikävä totuus vain oli se, että kyse oli fiktiivisestä hahmosta. Torppareita oli punaisistakin vain pieni murto-osa, mutta Linna sai luotua mielikuvan sotasankaruudesta, joka  siivitti torppareiden vapaustaistelua. Kuitenkin kyse oli bolshevikkien manipuloimasta kiihotuksesta, joka sai jalansijaa sosialidemokraattisessa puolueessa marraskuussa 1917. Suomi oli menettämässä itsenäisyytensä heti alkuunsa. Oli pelottavaa seisoa omilla jaloilla. Tilaisuus virheen korjaamiselle tarjoutui tämän blogin tekijälle lopulta Etupiirin ote -teoksessa vuonna 2014.

Voi olla, että valkoinen terrori teki välttämättömäksi Linnan fiktion, jotta punaisten sotasyyllisyys ei nousisi esille liian aikaisin. Talvi- ja jatkosota loivat poliittisen asetelman, jonka seurauksena oli ulkopoliittisesti järkevää mukautua Väinö Linnan tarjoamaan selitykseen sisällissodasta - tai kuten tuli tavaksi sanoa - "kansalaissodasta". Valkoisten teloituskomppaniaa  1918 johtanut tasavallan presidentti Urho Kekkonen teki sisällissodan päättymisen 50-vuotisjuhlan yhteydessä kunniakäynnin punaisten haudalla, mikä sisälsi enemmän henkilökohtaista dramatiikkaa kuin tuolloin tiedettiin. Kekkonen tunnusti  käytännössä "sotarikoksensa" vasta 1981 eronsa kynnyksellä. Presidentillä oli oletettavasti  oma syyllisyys mielessä, kun hän teki kunniakäynnin SKDL-taustaisen ministerin Ele Aleniuksen toivomuksesta. Aleniushan oli punaorpo.

Kylmän sodan jälkeen 1990-luvulla vallitsi hillitty, suorastaan piiloteltu helpotus, kun Neuvostoliitto hajosi. Virallinen Suomi tosin oli enemmänkin hämmennyksissä: Suomi menetti yhdessä yössä tuottoisan kauppakumppanin, mutta myös turvallisuuspoliittisen vakauden, jonka eteen koko diplomaattinen toiminta oli keskitetty vuosikymmeniä. Mikä olisi Suomen kansainvälinen identiteetti, kun se ei enää ollut "erityistapaus"? Suomi oli se länsimaa,joka vältti neuvostomiehityksen 1944 ja jossa sai puhua melko vapaasti, kunhan ei liikaa arvostellut Neuvostoliittoa, suurta ja "ystävällistä" naapuria.

Vasta arkistojen vähittäinen aukeaminen ja entisten KGB-upseerien loikkaukset alkoivat 1990-luvun lopulla kieliä niistä ongelmista, joita suomalais-neuvostoliittolaisissa suhteissa oli ollut kaiken aikaa. Kylmän sodan jälkeen oli nopeasti syntynyt käsitys, että Suomi selvisi tästäkin sodasta "kuin koira veräjästä". Ongelmia oli ollut, mutta ei niin suuria, että niistä kannattaisi käydä käräjiä. SKP:n saamasta raha-avustakin syyttäjät jättivät syytteiden nostamisen "näytön puuttuessa".  Näyttöjä oli tietenkin olemassa runsaasti, mutta hyvien naapurisuhteiden säilyttäminen oli tärkeämpää kuin rahanpesusyytteiden nostaminen "kommunistiveteraaneja" vastaan.  Oli aika katsoa Eurooppaan, ei entiseen Neuvostoliittoon.

Jostain syytä 2000-luvun alussa kylmän sodan aikaista ulkopolitiikkaa ryhdyttiin virallisissa puheissa kiittelemään menestystarinaksi. Samalla torjuttiin kaikki spekulointi suomettumisesta. Termi oli lanseerattu 1960-luvun lopulla Länsi-Saksassa, missä pelättiin, että kritiikitön yhteistyö - Ostpolitik - Neuvostoliiton kanssa johtaisi vähittäin Länsi-Saksan suomettumiseen.  Tämän poliitiikan arkkitehti Willy Brandt torjuikin suomettumisen käsitteen ja pyysi Suomelta virallisesti anteeksi termin käyttöä. Suomessa puhuttiin jopa itsesuomettumisesta eduskunnan puhemies Johannes Virolaisen vuonna 1979 selitettyä, että kokoomus oli pidetty oppositiossa "yleisistä syistä", toisin sanoen Neuvostoliiton vaatimuksesta. Jopa kokoomus hyökkäsi Virolaista vastaan, ei vain Kekkonen, joka otti vastuulleen sen, että totuus ei tulisi esille. Tänään tiedetään, että Virolainen kertoi totuuden ja Brandt oli diplomaaattinen, mutta väärässä.

Onko suomettumisen haamu edelleen olemassa Euroopan unionin pyrkiessä yhtenäiseen esiintymiseen Venäjän suhteissa, mikä oli jälleen esillä Salisburyn myrkkyiskun yhteydessä? Mikä on Suomen vastuu siitä, että suomettuminen ymmärretään oikein sen ongelmakohtia peittelemättä, saati että niitä pyrittäisiin selittelemään parhain päin menestystarinana?  Venäjän federaation suurlähettiläänä 1992-96 toiminut Juri Derjabin välitti epäsuoraa arvostelua Suomen valtiojohtoa kohtaan, kun hän toi esille Turun Sanomissa 10.12.2009, että "suomalaiset vaikuttivat itse suomettumisen syntyyn. Neuvostoliittoa silitettiin vapaaehtoisesti myötäkarvaan".

Hieman myöhemmin ennen kuolemaansa Derjabin avautui Helsingin Sanomille 28.10.2012 sanomalla, että "puhe Suomen ja Neuvostoliiton ystävyydestä oli liturgiaa". Kekkosen ihailijaksi tunnustautunut Derjabin myönsi Neuvostoliiton puuttuneen Suomen sisäisiin asioihin 1961 niin sanotun noottikriisin avulla. "Piti turvata Kekkosen voitto vuoden 1961 vaalissa." Hän tekeekin dramaattisen yhteenvedon: "Suomettuminen oli kaksisuuntainen latu. Monet suomalaiset käyttivät Kremlin korttia etuihinsa." Erikseen hän arvostelee vielä KGB:n päällikkönä toiminutta Viktor Vladimirovia tämän muistelmista, joita hän pitää "viekkaina". "Suomalaiset pitivät häneen innokkaasti yhteyttä ja antoivat tietoja."

Derjabin oli itse huonon näkönsä takia jätetty varsinaisen KGB-uran ulkopuolelle. Hän kävi diplomaattien koulutukseen tarkoitetun korkeakoulun, mutta sai sen yhteydessä erikseen tiedustelukoulutusta, kuten kaikki itänaapurin diplomaatit aikanaan ja ehkä tänäänkin. Hänen todistamisensa suomettumisesta olisi syytä ottaa vakavasti, kun pyritään luomaan kykyä puolustautua hybridivaikuttamista vastaan. Lähihistoriasta ei tulisi antaa valheellisia todistajalausuntoja. Tällaisesta voi ottaa esille tuoreen esimerkin. SDP:n entinen puoluesihteeri antoi Helsingin Sanomille 70-vuotihaastattelun, jossa oli sinänsä avointa tilitystä kanssakäymisestä KGB:n Helsingin päällikön Feliks Karasevin kanssa 1980-luvun lopulla. Jostain syystä ex-puoluesihteeri korostaa, että "kirkkaana oli meillä puolueessa sovittu, että papereita ei anneta, mutta muutoin voidaan pitää yhteyttä".

Nuoren polven historioitsija Aleksi Mainio kertoo tuoreessa teoksessa Erkon kylmä sota, miten SDP:n johtaviin poliitikkoihin kuulunut  YLE:n pääjohtaja Erkki Raatikainen tapaili säännöllisesti KGB:n Albert Akulovia ja luovutti tälle myös papereita. Supo määritteli Raatikaisen  KGB:n "vaikutusvalta-agentiksi", mutta ei kyennyt tekemään mitään Raatikaisen käräyttämiseksi. Tämän blogin kirjoittaja on viimeksi yhdessä Jarmo Korhosen kanssa teoksessa Kremlin jalanjäljet tuonut esille muita SDP:n johtavien poliitikkojen KGB- ja DDR:n Stasi-tapaamisia, joissa yhteyksissä on luovutettu papereita KGB:lle ja Stasille. On kuitenkin selvä, että SDP osallistui myös KGB:n aktiivisiin toimenpiteisiin, joiden avulla tiedustelupalvelu ajoi eteenpäin tavoitteitaan Suomessa, mihin usein kuului vastustettavien poliitkkojen tai virkamiesten maineen likaaminen. Tällainen operaatio oli SDP:n puoluesihteerivalinta 1969, johon liittyi Päivän Sanomien päätoimittajan Eero Santalan yhteistyö Akulovin kanssa. Tuskin ilman SDP:n yhteistyötä lehti olisi nimennyt kymmenkunta sosialidemokraattia neuvostovastaiksiksi, joiden valinta tuli estää. Moskovan media lainasi  uutisen, jonka seurauksena yksikään nimetyistä ei uskaltanut asettua ehdolle. Santala on myöhemmin paljastunut KGB:n luottamukselliseksi kontaktiksi peitenimellä "Samuel".

Näin ollen on järkevää myöntää, että suomettuminen oli iso ongelma, joka mädätti poliittista kulttuuria, eikä ollut siten "menestystarina". On erityisen huolestuttavaa, että aikalaistodistamisissa kierretään totuutta ja suoranaisesti valehdellaan. Näin vaikeutetaan historiantutkimusta. On erityisen ongelmallista, että jatkuvasti keskeisimmät todistamiset saadaan suomettumisesta ulkomailta, ei niiden toimesta, jotka ovat käytännössä edesauttaneet suomettumista, joko oman poliittisen edun tai taloudellisen hyödyn takia.  On kysyttävä, missä määrin suomettumisen peittely rajoittaa Suomen kansainvälisen liikkumatilan maksimointia 2018. Lähimenneisyydessämme ei ole häpeämistä, mutta suomettumisen peittely vahvistaa, että joillakin häpeä on ongelma, joka tulee torjua häpeämättömyydellä. "Kansa ei suomettunut", kuten Max Jakbsonilla oli tapana todeta, mutta "poliittisessa eliitissä oli suomettuneita". Tämän takia ei historiaa tule vääristellä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Mielenkiintoinen kolumni! Suomettuminen ei silti rajoittunut vain yhteen puolueeseen, vaan koski kaikkia! Jopa Kokoomusta.
Keskustan piirissä heitä kutsuttiin K-linjalaisiksi. Keitä heihin kuuluu, löytyy helposti googlettamalla.
Kommunistiksi tituleeratulla Aarne Saarisella oli anekdootin mukaan puhtaammat jauhot pussissa kuin monen muun puolueen poltiikolla. Hän kun oli huonossa huudossa Moskovassa. Saarista on usein tituleerattu siksi sinivalkoiseksi kommunistiksi! Hän ei antanut komennella itseään.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Suoraselkäisen miehen kirjoitus. Shaun Walkerin kirjan nimi The Long Hangover ("Pitkä krapula") kuvaa valitettavan hyvin myös Suomen poliittista ilmastoa suomettumisen ja vielä 'post'-suomettumisenkin ajalta. On aika raitistua, kollektiivisen häpeämisen ja pelon aika olkoon ohi.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Suomessa ei ole juuri mikään muuttunut. Onnella seilattiin, ja nyt suomettuminen on kääntynyt lännen suuntaan. Harvat vastarannankiiskit leimataan tylysti Venäjän maksamiksi piilovaikuttajiksi. Eliitti on liikuttavan yksimielinen ja puolueiden välillä ei ole vaihtelua ydinkysymyksissä. Aiemmin kokoomus oli jäähyaitiosssa, nyt paikka on persujen.

Ei kannata harhautua kuvittelemaan, että olisimme nyt jotenkin viisaampia. Ainoa asia, jonka eliitti on oppinut, on se, ettei enää tarvitse olla tilivelvollinen omalle kansalle. Aiemmin mystifioitiin suhteita Neuvostoliittoon, saatiin jonkinlainen korkeampi valtuutus. Nyt mysteerioiden sarja leviää korkeampaan salaiseen tiedustelutietoon, sotilasdoktriinien määrittelyyn. Viranomainen päättää ja isoimmatkin suunnanmuutokset ovat pikkunäppärää memotekniikkaa.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Olemme EU:n jäsen ja asiaan yleensä kuuluu, että jos on jonkin seurankin jäsen, on lojaali sille! Sinä olet tietysti aina poikkeus, vai? Olet epälojaali joka yhdistyksessä, eikö?
En vertaisi siis EU:ta NL:oon! Sellainen puhe on heti sitä ihtiään ja kertoo ihmisestä kaiken. Suhteet NL:oon eivät perustuneet vapaaehtoisuuteen, vaan meitä uhkailtiin alinomaa jopa oman presidenttimme suulla. Kekkonen se vasta riekkuja olikin. Ties vaikka oli se Myyrä, mistä Tervo kirjoitti kirjan.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Hauska kirjoitus lähihistoriastamme. Minusta kansa ei ollut suomettunut 1973, kun Kekkonen valittiin poliittisten päättäjien johdolla poikkeuslailla presidentiksi kesken kautensa. Sen sijaan kansa oli lähes kaikkien poliittisten puolueiden ja niiden johtajien kanssa suomettunut, kun seniili Kekkonen 1978 huudettiin keisariksi. Kepu oli kaikkein suomettunein.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

"Rusi olisi siis astunut liian monta kertaa liian isoille varpaille ja sai nyt maksaa." https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/arvio...

Suoraselkäisyys on Alpo Rusiin liitettynä varmasti monelle tulkinnanvarainen ja vaikea määritelmä. Minuun on tehnyt vaikutuksen se, että jokseenkin rajun kölin alta vetämisen jälkeen miehellä on edelleen suunta selvillä. Syyttömyyden julistamisessa aikanaan vitkuteltiin, mikä rasitti Alpo Rusin mainetta kohtuuttomasti. Aivan kuin tämänkin blogin kommentoinnin hitaudessa leijuisi taustalla vanhaa painolastia. "Kerran merkitty, aina merkitty".

Historian epämääräiset ja epämiellyttävät haamut vaikuttavat keskuudessamme. Sad to say.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Minä kyllä luulen että kommentoinnin harvuus johtuu blogin "tyrmäävyydestä". Moni haluaisi ohittaa koko asian käsittelyn.

Käyttäjän StacyPullasorsa kuva
Stacy Siivonen

Täytyy sanoa, että on aika tyrmäävää, että joku ottaa Linnan teokset totena.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #15

Kaikkien meidän tietomme eri historian vaiheista ankkuroituu erilaisiin kertomuksiin. Linnan teokset ovat malliesimerkki tuosta. Niitä on myös käsitelty draamadokumentteina vaikka ne ovat fiktiivisiä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Suomentumisen isä on kiistatta pres. Urho Kaleva Kekkonen ja suomettunein puolue Suomen Keskusta jota Alpo Rusikin edustaa. Vuoden -82 preidentinvaalit, jossa kepun johto, Väyrysen johdolla ja idänkaupan vuorineuvosten tukemana ajoi NL:n tahdon mukaisesti alkoholisoitunutta Ahti Katjalaista Suomen tasavallan presidentiksi, voidaan pitää suomettumisen pohjanoterauksena.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Samaa mieltä Kekkosesta, Väyrysestä, Karjalaisesta ja keskustasta. Blogistina Rusi, kuten muutkaan tutkijatyypit, ei kuitenkaan "edusta" puoluetta.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Tottakai suomettuminen ulottui yli puoluekentän SKDL:sta kokoomukseen. Jari-Pekka Vuorela tuskin haluaa kiistää sitä. Pitkään valtionhoitajapuolueena toiminut SDP ei ollut yhtään sen vähempää suomettunut kuin keskustapuoluekaan. Todennäköisesti se oli sitä jonkun verran enemmän.

Ei ole mitään syytä olettaa, että esimerkiksi Kalevi Sorsa, Erkki Tuomioja, Paavo Lipponen tai Tarja Halonenkaan olisivat pysyneet (tai edes voineet pysyä) erillään tuosta poliittista kenttää hallinneesta ja sitä omalla tavallaan halvaannuttaneesta Finnlandisierung-ilmiöstä.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

"Myöhemmin 1990-luvulla Sorsa aatetoverien Paavo Lipposen, Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen kanssa olivat keskeisesti mukana päättämässä Stasin arkistoista saatujen tietojen rajaamista ja tutkinnallista käyttöä.

He olivat kukin eri asemissa olleet DDR:n Helsingin edustuston joko virallisia tai epävirallisia kontakteja 1970- ja 1980-luvuilla.

Suojelupoliisi vuoti kuitenkin harkitusti tietoja vain yhdestä, tosin virheellisesti vakoiluun liitetystä henkilöstä, mutta samalla saatiin SDP:n, kommunistien ja eräiden porvarillisten poliitikkojen DDR-kanssakäymiselle syntipukki." http://alporusi2014.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18988...

* * * * * * * * * * * *

J-P. Vuorela vaikenee kuin Kremlin muuri syytettyään vain yhden puolueen edesottamuksia. Yllä oleva lainaus on blogisti Rusin käsialaa, mutta "silti" useimpien mielestä uskottavaa. Rusin ei tarvitse uiskennella taktisen vaikenemisen valtavirrassa.

Valikoitua totuutta, muunneltua totuutta, puolitotuutta - ja vaikenemista. Niillä elementeillä ja välineillä Vuorelan tapaiset kulttuuriopportunistit edelleen osallistuvat politiikkaan, tutkimukseen, vuorovaikutukseen, lähes kaikkeen inhimilliseen toimintaan - ja joskus myös epäinhimilliseen.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

#6. "Suomettumisen pohjanoterauksen" kärkipaikasta kilpailee kaiketi vahvimmin vuoden 1961 noottikriisi, joka johti Honka-liiton kaatumiseen. Sen painajaisen jälkeen puoluekenttämme ja demokratiamme riippumattomuus ja uskottavuus oli kanveesissa pitkään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

Hieno, analyyttinen blogi.

Kiitos.

Käyttäjän StacyPullasorsa kuva
Stacy Siivonen

Rusi lyö päätään seinään aina vaan.

"Venäjä ei pysty samaan kuin Saksa, joka on tehnyt natsikauden pesänselvitystä ansiokkaasti. Venäjällä ei keskustella Josif Stalinin hirmuteoista"

En sanoisi Saksan tehneen ansiokasta pesänselvitystä, kun maassa on natsijengejä, jotka kiertelevät murhaamassa ulkomaalaisia. Se on hävettävää ja selkeä merkki siitä, että jokin on mennyt pahasti pieleen. Sen sijaan Venäjällä ei kiertele stalinistijengejä tappamassa porvareita.

"Putinin Venäjä on valinnut uuden identiteettinsä perustaksi nationalismin, jota luodaan maailmansodasta kehitetyillä myyteillä."

Tässä suhteessa Venäjä on samanlainen kuin Suomi.

"Vuoden 1918 sisällissodasta totuutena on pidetty Väinö Linnan fiktiota Täällä Pohjantähden alla."

Ainoastaan sinä olet pitänyt. Osoitus siitä oli se, että ainekin tuli takaisin cum laudena. Kerronko juonipaljastuksen, kun sanon, että myös Tuntematon Sotilas on fiktio.

"Torppareita oli punaisistakin vain pieni murto-osa, mutta Linna sai luotua mielikuvan sotasankaruudesta, joka siivitti torppareiden vapaustaistelua. "

Tietysti. Se hänelle suotakoon taiteellisen vapauden nimissä.

"Kuitenkin kyse oli bolshevikkien manipuloimasta kiihotuksesta, joka sai jalansijaa sosialidemokraattisessa puolueessa marraskuussa 1917."

No, eipä ollut. Kysymys oli siitä, että vajaa puoli vuosisataa aiemmin oli ollut suuri nälänhätä osin Suomen eliitin ansiosta ja vuonna 1917 elintarviketilanne huononi radikaalisti ja tietysti pelättiin, että nälänhätä uusiutuu. Sen lisäksi eliitti murhasi työväenluokkaa. Sivistyneistö kannatti rotuoppeja ja puhdistuksia. Puhdistukset toteutettiinkin osittain, esimerkiksi venäläiset ammuttiin Suomesta, kuin koirat ja pelkästään sen takia, että olivat venäläisiä.

"SKP:n saamasta raha-avustakin syyttäjät jättivät syytteiden nostamisen "näytön puuttuessa". Näyttöjä oli tietenkin olemassa runsaasti"

Totta, tietenkin myös toisin päin. SDP ja oikeisto ovat saaneet runsaastikin rahoitusta lännestä.

"Oli aika katsoa Eurooppaan, ei entiseen Neuvostoliittoon."

Eikä pelkästään katsoa, vaan mennä länteen vaseliinipurkki kädessä, taas kerran.

"Suomettuminen oli kaksisuuntainen latu. Monet suomalaiset käyttivät Kremlin korttia etuihinsa."

Tietysti käyttivät. Samalla tavalla pelataan lännen kanssa nykyisin, suomalaisten tappioksi. Länteen ollaan samalla tavalla suomettuneita kuin itään aiemmin.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Stacy Siivonen onnistui tuossa kommentissaan tekemään väärässäolon ennätyksen, paras oli tuo "...Venäjällä ei kiertele stalinistijengejä tappamassa porvareita." Venäjällä on Stalin taas nostettu valtiovallan taholta suureksi sankariksi, kun taas Saksassa pidetään Hitleriä rikollisena, muutamia uusnatsihörhöjä lukuunottamatta. Venäjällä erilaiset rasistijengit tappavat ulkomaalaisia huomattavasti enemmän kuin Saksassa, eikö Siivonen todellakaan ole lukenut näistä! Kuinka kujalla voi ihminen olla :)

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Kiitos Alpo Rusille tästä oikeasta tulkinnasta sodan jälkeisestä historiasta. Odotellaan hyvinkin vielä lisää näkemyksiä.

Käyttäjän OlliSantanen kuva
Olli Santanen

Kiitos suurlähettiläälle ansiokkaasta analyysista.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Neuvostoajan ja sen jälkeisen ajan historiankirjoitus odottaa vielä tekijöitään ja omaa aikaansa. Venäjällä on tähän asti kerrottu vain väritettyjä satuja.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Hyvä tarkkanäköinen analyysi. En löytänyt kohtaa, mistä olisin edes osittain eri mieltä. Haluaisin tuoda esille neurobiologisen tekijän suomettumiseen liittyen ja samalla vastata kysymykseen kuinka paljon todellisuuden peittely vaikuttaa liikkumavaraan lännen suuntaan.

Informaatiovaikuttamisen avulla, mikä on kestänyt jo 70 vuotta, on suomalaiset saatu uskomaan hyviin suhteisiin, saatu uskomaan Suomen voivan pysyä liittoutumattomana maana konfliktin ulkopuolella, saatu uskomaan neliskanttisiin kärrynpyöriin ja uskomaan muita järjen vastaisia selityksiä. Ei ole olemassa ystävällismielisiä suhteita Suomen ja Venäjän välillä. Ei ollut myöskään Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Vain Suomessa uskotaan sellaisten olemassa olemiseen, minulle käsittämättömäksi jääneeseen ilmaisuun vastavuoroisuudesta ja muuhun sanahelinään, millä kansaa aivopestiin systemaattisesti.

Kun ihminen saadaan uskomaan johonkin propagandan avulla, syntyy siitä hänelle pysyviä aivomuutoksia. Tätä voidaan verrata aivovammaan silloin, kun sisäistetty käsitys alkaa olemaan henkilölle haitallinen. Propagandan avulla luotu lumetietämys eroaa järkeillystä tietämyksestä siten, että todellisuudesta järkeilyn avulla syntyneen tietämyksen henkilö pystyy järkeilemään muuttuvia tosiasioita vastaaviksi itsenäisesti, mutta propagandan avulla syntynyttä ei ulkopuolistenkaan avulla selitettäessä, ellei henkilö siihen itse suostu. Vaikka tosiasioita kertoisi ja järkiperäisesti perstelisi, tosiasiat vallinneista ja vallitsevista reaaliolosuhteista lähtien eivät kohtaa koskaan lumetodellisuudesta muodostettuja käsityksiä. Jo pysyviksi sisäistettyjen selitysmallien avulla ja vaikutuksesta henkilö perustelee kaiken uuden ristiriidassa olevan tiedon vääräksi.

Propagandan avulla aikaan saatua väärää uskomusta voidaa vahvistaa lisäperustelujen ja selitysten avulla. Vahvistusvaikutuksen avulla uusien väärien uskomusten omaksumisesta tulee entistä helpompaa ja samalla tietenkin propagandalähteen työ helpottuu haluttaessa kasvattaa järjenvastaisten väittämien määrää. Lopputuloksena mikään oikea tieto ei enää tavoita ja tehoa henkilöön. Hän pyrkii selittämään jo omaksutun tiedon kanssa ristiriidassa olevan uuden informaation jollakin tavoin vääräksi. Vaikka hän ei siinä onnistuisikaan, yksittäisillä tiedonjyvillä kokonaiskäsitystä ei saa muutettua.

Venäjä vahvistaa kaiken aikaa systemaattisesti informaatiovaikuttamisen avulla vanhoja uskomuksia maailmasta ja Suomen asemasta Venäjän naapurina. Tätä työtä tekevät "käännytetyt" henkilöt kotimaasta ja trollit ulkomailta. Suomessa päättäjät ja muu kansa uskoo vapaaehtoiseen itsesuomettumiseen pystymättä järkeilemään miten suomettuminen sai alkunsa. Sotien jälkeen päättäjät olivat pakkoraossa. Siis pakotettuna toimimaan naapurin vaatimusten mukaisesti. Oli ulkopoliittinen välttämättömyys ja sisäpoliittisesti tarkoituksenmukaista saada iskostettua väestöön uusi oppi todellisuudesta.

Kommunistit levittivät harhaoppia omiensa piirissä ja julkaisemiensa lehtien kautta kannattajilleen. Neuvostoliitto painoi päälle rajan takaa ja myös Tehtaankadulta. Kommunistit valvoivat ettei mikään puolue/kukaan henkilö syyllisty neuvostovastaisuuteen. Painetta kattilassa pidettiin yllä kaikin mahdollisin keinoin kaikista suunnista ja tahoilta.

Presidentti painosti päätoimittajia ruotuun. He painostivat toimittajia oikean sisältöiseen uutisointiin. Neuvostoliittoon toimittajat agredioitiin sen mukaisesti kuin oli toimittajan poliittinen kanta. Myös kotimaasta rekrytoitiin toimittajia poliittisen kannan mukaan. Toimittajat aivopesivät väestöä pakotettuna ja äärivasemmisto vapaaehtoisesti ilman ainoatakaan ristiriidassa olevaa tiedonjyvää uutisoimatta kansalle.

Edellisen kaltaisesta pakotetusta ja painostetusta todellisuudesta huolimatta, tosiasioiden vastaisesti lähes jokainen Suomessa uskoo tänäkin päivänä selitykseen "vapaaehtoisesta itsesuomettumisesta". Olisi aika jo katsoa historiaamme tosiasioiden mukaisella tavalla ja tunnustaa nolostelematta mistä oli kysymys.

Nato-jäsenyyden kannatus ei tule Suomessa nousemaan n. 20 % korkeammaksi, teki Venäjä mitä tahansa, ennen kuin lähtöasetelma suomettumiselle tunnustetaan ja oma ajattelu rakennetaan uudelleen tiedostaen pakotetun propagandan vaikutus nykyiseen omaan ajattelutapaamme. Muutoin suomalaiset käpertyvät turvaa tuovaan puolueettomuuteen ikuisesti, vaikka todellisuudessa apua pystyy antamaan ja suojaa turvallisuutta luomaan vain Nato.

Tämän verran suomettumisen alkusyyt siis vaikuttavat tänäkin päivänä Suomen liikkumiseen länteen. Estävät Nato-jäsenyyden hakemisen, mikä perustellaan järkiperäiseksi harhaopein ja politiikkaa selitellään itselle ja äänestäjille tosiasioiden vastaisesti sellaisin termein kuin esimerkiksi "nato-optio", mihin selvästi poliitikot itsekin ovat alkaneet jo uskomaan.

Mielestäni pitäisi olla hyvin varovainen Niinistön lanseeraamasta ajatuksesta liittoumista, mitkä syntyvät ex tempore. Vaikka sellaisen uskomuksen ylläpito olisi ulkopoliittisissa piireissä käyttökelpoista, kotimaassa julkisuudessa sen käyttäminen vahingoittaa Suomen etua. Se on vain yksi uusi lumetodellisuuden tiili, millä suomalaisia manipuloidaan uskomaan ja vahvistetaan heillä olevaa harhakuvitelmaa pärjäämisestä ilman Natoa. Uusia todellisuuden vastaisia satuja kirjoitetaan satukirjaan ja ajan kuluessa kokonaisuudesta tulee yhtä totta, kuin Väinö Linnan fiktiosta.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Erinomainen analyysi Heikki Aukeelta!

Toimituksen poiminnat