Alpo Rusi

Brexit on epävarma, mutta jo nyt varoitus demokratian puolustajille

Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta Britannian EU-ero, "brexit", johtaisi unionin  uskottavuuskriisiin. Vaikka kesäkuussa 2016 pidettyä kansanäänestystä on pidetty brexit-prosessin alkuna, ei lopputulosta voida pitää kuitenkaan täysin varmana. Tähän johtopäätökseen on tullut Financial Timesin arvostettu kommentaattori Gideon Rachman (20.2.2018). Hän arvostelee Britanniassa brexitistä syntynyttä henkistä kahtiajakoa - "lähtijät" ja "pysyjät" - ja näiden osapuolten kyvyttömyyttä keskustella rehellisesti EU:n ongelmista, mutta myös jäsenyyteen liittyvistä eduista.

EU:n komission 28.2.2018 tekemä ehdotus brexit-neuvottelujen pohjaksi on torjuttu Lontoossa, mikä vahvistaa Rachmanin pessimististä arviota. Entinen pääministeri John Mayor on vaatinut parlamentissa uutta äänestystä brexitistä, koska eroaminen unionista olisi hänen mukaansa huonoin vaihtoehto, josta kärsimään Britannian talouden ohella joutuisivat kaikkein vähäosaisimmat. On vaikea nähdä, millä poliittisella selkänojalla brexit voitaisiin viedä läpi, mikäli Britannia joutuisi nielemään komission ehdotuksen. Brexit on silti edelleen nähtävästi realistisin vaihtoehto.

Britanniaan on syntynyt Suomessa käytävälle turvallisuuspoliittiselle keskustelulle ominainen eipäs-juupas-asetelma, mikä on myös populismin nousun taustalla laajemminkin. Kyse on demokratiakriisistä, kun perinteiset niin sanotut kansanpuolueet ovat menettäneet asemiaan eri puolilla Eurooppaa. Sosialismin romahduksen jälkeen puolueet hakivat ohjelmaratkaisuja karttamalla äärisuuntauksia. Samalla ne alkoivat menettää kykyä uudistua.

Digiaika on 2000-luvulla luonut uusia mielipiderintamia. Omassa asiassa etsitään sitä vahvistavia faktoja, kun taas vastapuolen päteviäkin näkökohtia joko häivytetään tai jopa vääristellään. Tällainen faktojen valikointi tunnistetaan tieteellisessä keskustelussa. Puhutaan oman näkemyksen todistamispakosta, "vahvistumisharhasta" (confirmation bias). Tutkija on taipuvainen puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tukevaa informaatiota. Tämän seurauksena kerätään vain yhdenlaisia todisteita ja muistetaan asioita valikoivasti.

Julkisessa keskustelussa vahvistumisharha on arkea, on kyse politiikasta tai vaikkapa  asiantuntijoiden Suomessa käymästä turvallisuuspoliittisesta, ns. turpo-keskustelusta. Brexitin kannattajien kohdalla puolestaan vahvistumisharha on tarkoittanut, että mikä tahansa ilmiö, kuten Katalonian itsenäistymishanke tai Saksan hallituksen muodostamisvaikeudet, käännetään todisteeksi EU:n kriisistä - "Eurooppa on sekasorrossa".

EU:ssa pysymistä kannattavat ovat puolestaan kiirehtineet julistamaan miten kansleri Angela Merkelin onnistuttua hallituksen muodostamisessa ja Katalonian tilanteen rauhoituttua Eurooppa-projekti on osoittanut voimansa - "Eurooppa on ratkaisu ongelmiin". Näin on synnytetty asetelma, jossa keskustelijat kannattajineen pysyvät juoksuhaudoissa ja kuvittelevat enemmän kuin ajattelevat tai kykenevät todistamaan.

Rachman kehottaakin syventämään analyysiä. Vaikka EU on selvinnyt vuosia kestäneistä kriiseistä, unionin pidemmän aikavälin ongelmat odottavat ratkaisua. Miten omaksua terve kansallismielisyys EU:n yhteiseksi henkiseksi pääomaksi, eikä sitä heikentäväksi anti-eurooppalaisuudeksi? Tätä kyvykkyyttä unionin johtamisessa testataan nyt Itävallassa ja monissa muissakin jäsenvaltioissa syntyneessä EU-vastaisessa kapinoinnissa.

Itävallan Vapauspuolue nousi yhden EU-maan hallitukseen ilman Brysselin vastarintaa, vaikka vuonna 2000 saman puolueen hallituspaikka johti Itävalta-boikottiin, eikä ilman  Suomenkaan hallituksen tukea. Vuonna 2000 EU ylireagoi kun taas vuonna 2017 alireagoi unionin arvojen vastaiseen poliittiseen ilmiöön. EU:n epäjohdonmukaisuus heijastaa unionin johdon pelkoa, ettei unionilla ole lopulta keinoja estää poliittista kehitystä, joka on  seurausta EU-myönteisen poliittisen "keskustan" hajoamisesta eri puolilla unionia, kuten Rachman arvelee. Mutta ehkä epäjohdonmukaisuus on seurausta siitä, että EU:ssa valtaa pitävät perinteiset kansanpuolueet ovat syyllistyneet ”vahvistumisharhaan” jo vuosia. EU-projektin mielekkyyttä ei enää tarvinnut puolustaa; katsottiin, että siihen riitti varovainen pakottaminen, mitä kokeiltiin jo Itävalta-boikotissa 2000.

Britannian Brexit-keskustelussa unionin jättämistä puolustaneet ovat jo menettäneet tärkeimmät argumenttinsa: EU on osoittanut euro- ja pakolaiskriisien aikana  tarpeellisuutensa. Brexit-prosessi onkin paljastanut kiistattomia etuja, joiden menettäminen Brexitissä iskisi suoraan tavallisten brittien elämään.  Tullien ja rajatarkastusten palauttaminen, tukien menetys ja vapaan liikkumisen estäminen vaikeuttaisivat talouskasvua ja johtaisivat kasvavaan työttömyyteen.

Rachman ilmoittautuu Brexitin  vastustajaksi, koska suuria eurooppalaisia ongelmia, kuten pakolaiskriisiä, Itä-Euroopan nousevan antiliberaalin nationalismin kasvua saatikka Venäjän ongelmia ei voida ratkoa EU:sta eroamisella. Jos Britannia eroaa EU:sta, se ei voi olla ratkomassa entiseen tapaan näitä ja monia muita akuutteja ongelmia, vaan muuttuu osaksi ongelmaa. Paluu eristäytymispolitiikkaan ei ole järkiratkaisu globalisaation aikakaudella, jolloin rajat ovat myös kehityksen esteitä. Rajoja on valvottava, mutta ei siksi, että palaisimme 1930-luvulle.

Britannian brexit-keskustelu muistuttaa suomalaista eipäs-juupas-turpo -keskustelua. Siinä asiallinenkin Euroopan turvallisuusasetelman historiaa ja muutosta koskeva puheenvuoro leimataan helposti "kiihkoiluksi", jos se ei sovi usein aiemmin omaksuttuihin opetuksiin. Rachmanin brexit-analyysiä tulisikin tutkia myös Suomessa laajemmasta näkökulmasta, ei vain keskusteltaessa EU:n eduista ja haitoista, vaan myös turpo-linjan vaihtoehdoista. Oikeassa olemisen pakosta ja faktojen vääristelyistä luopuminen purkaisi "eipäs-juupas" asetelman nopeasti. 1990-luvulla vaikutti hetken siltä, että keskustelussa kilpailisivat argumentit, eivät asenteet. Brexit on vastalause EU:n epäonnistumiselle, joka koskee kaikkia jäsenmaita.

Näin siksi, koska EU:ssa valtaa pitävät perinteiset kansanpuolueet ovat syyllistyneet "vahvistumisharhaan" jo vuosia. EU:n ytimissä tulisi pohtia, miksi unioni epäonnistui projektin puolustamisessa ennen Britannian kansanäänestystä. Eurokraattien ei ole tarvinnut kantaa vastuutaan, ei parlamentissa eikä komissiossa. Pienemmästäkin epäonnistumisesta on jäsenmaissa järjestetty uudet vaalit tai hallitus eronnut. Tämä unionin instituutioiden koskematon asema, jossa vastuuta ei kanneta, vieraannuttaa demokraattisia jäsenvaltioita entisestään harvainvaltaiseksi koetusta unionista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"John Mayor on vaatinut parlamentissa uutta äänestystä brexitistä, koska eroaminen unionista olisi hänen mukaansa huonoin vaihtoehto"

Aina voi keksiä kaikenlaisia hassuja mielipiteitä.

"EU on osoittanut euro- ja pakolaiskriisien aikana tarpeellisuutensa."

?? Hassu väite.
EU on nimenomaan osoittanut huonot puolensa. Siksi UK ei halunnut EU:ta totella pakolaiskriisissä. Eurokriisissä vähän sama tilanne.

"Tullien ja rajatarkastusten palauttaminen, tukien menetys ja vapaan liikkumisen estäminen vaikeuttaisivat talouskasvua ja johtaisivat kasvavaan työttömyyteen."

Miksi ne pitäisi palauttaa tai vapaa liikkuminen estää? Kuljetaan mekin EU:sta ulos ja takaisin ihan vapaasti.
Tukia ei tietenkään menetetä. Tukiin jää enemmän rahaa ja ne voi paremmin kohdistaa, kun niistä saa kansallisesti itse päättää.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

On monia kritiikkiä puoltavia seikkoja eu:ta kohtaan ja varsinkin sen liiallista laajentumista. Italian mafia on ulottanut lonkeronsa jo useisiin jäsenmaihin. Tämä on viimeksi todettu Slovakiassa, jossa murhattiin toimittaja puolisonsa kanssa. Italialaiset mafian lonkerot ulottuvat Slovakian politiikkaan.
https://www.politico.eu/article/jan-kuciak-last-st...

Nämä järjestäytyneet mafiosot ovat rahastaneet sitä paitsi eu:ta monin eri keinoin ja huomattavia summia. Tukien myöntäminen ja valvonta näiden on ollut jokseenkin löysäkätistä.

Miten eu on näyttänyt hyödyllisyyttä vapaan likkuvuuden suhteen? Siinäkö, kun on rikottu niin Dublin sopimusta kuin Schengen asetusta antamalla eu:n ulkopuolelta tulleiden vapaasti kulkea useiden jäsenmaiden läpi, jopa edestakaisin, etsien mahdollisimman edullisesta maasta turvapaikkaa hakemukselleen (hakien reissuilla useista maista). Tämäkö on eduksi eu:n toiminnalle ja vapaalle liikkuvuudelle? Onkohan myös maiden turvallisuustilanne huomattavassa määrin laskenut ja rikollisuus kasvanut? Tällaiseen tilanteeseen on jäsenmaissa useimmissa päästy ja nimenomaan eu:n lepsuilun johdosta.

Brexitin yhtenä tärkeimpämä vaateena onkin vapaan liikkuvuuden estäminen.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Nationalistisissa projekteissa, joihin lasken mm. Brexitin kuuluvan on myös positiivinen puoli. Osa EU-kansalaisista alkaa ajatella Euroopan kehitystä ja tulevaisuutta laajemmin. Tälläista ajattelua nostivat esille elinkeinoelämän veturit jo 80-luvun loppupuolella kun Japanin ja USA:n todettiin kasvattavan kilpailukykyään suhteessa eurooppalaiseen. Integraatio alkoi syvetä ja NL:n romahdus toi runsaasti haasteita mutta myös kehityspotentiaalia entisten SEV-maitten suunnasta. Tämä EU:n kehityksen tärkeä vaihe näyttää jääneen unohduksen syövereihin, eikä siitä saatua oppia ole hyödynnetty saati lähdetty pontevasti jatkuvan parantamisen tielle.

Nyt pelikenttä on laajentunut Aasian maitten tullessa mukaan sekä taloudellisen kakun leipomiseen että sen syömiseen. Vielä 70- ja 80 luvulla riitti noin 100 miljoonan asukkkaan kansakunta kehittämään sisämarkkinoittensa tuella kasvuaan kansainvälisillä markkinoilla. Japani ykkösesimerkkinä.

En usko lainkaan sellaiseen malliin, että pelkillä valtioitten välisillä sopimuksilla saataisiin Euroopan valtioitten kilpailukykyä paremmaksi. Ei edes Saksan voima siihen yksin riittäisi.

Brexit on lähinnä vallanhimoisten poliitikkojen luoma visio paremmasta. Sillä ei ole globaalissa bisneksessä toimivan brittiläisen elinkeinoelämän selkänojaa tukenaan. On visio, mutta ei strategiaa eikä minkäänlaista suunnitelmaa miten visioon päästäisiin.

Brexit on riittävän suuri julkinen ja viestinnällinen ponnistus näyttämään, miten elinvoimainen iso talous onnistuu suunnan muutoksessa. Mittarit nakuttavat eri näkökulmista onnistumista tai epäonnistumista. Uusia vaikeasti ratkaistavia ongelmia nousee esille kuukausittain. Vallanhimoiset brexit-poliitikot ovat vaikeuksissa. He osoittavat syyttävällä etusormellaan EU:n päättäjiä, mutta eivät huomaa, että kaikki muut sormet osoittavat Iso-Britannian sisälle.

Herää kysymys, kuinka 50 miljoonan suuruinen sivistysvaltio, jolla on vertaansa vailla olevat kansainväliset verkostot ja myös sotilaallinen voima ei pysty ratkaisemaan kasvavia ongelmiaan itse. Minulla on siitä vahva näkemys, mutta jääköön sen esittäminen omaksi blogikseen.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Mitään taloudellista kasvua ei tarvita. Eikä sitä tuota massamuutto vaan laskee per capita varallisuutta. Englantilaisten äänestäjien pääsyy brexitiin oli maahanmuutto, joka järjetöntä luokkaa maan koon huomioiden. Englanti on pieni ylikansoitettu läntti, joka ei kaipaa massamuuttoa.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

"Mitään taloudellista kasvua ei tarvita." Perin omituinen näkemys nykyisessä valtioitten ja maanosien välisessä kilpailussa.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #9

Kilpailu ei vaadi kasvua. Kasvua vaatii velkavetoinen maailmantalous ja sen korko- ja sijoitustuottovaatimukset. Ne ovat juuri globaalin talouden syöpä. Ne vievät meidät tuhoon.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen Vastaus kommenttiin #12
Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

EU:n tulevaisuuden suhteen kannattaisi perehtyä visionääri Noam Chomskyn ajatusmaailmaan. Euroopan liittovaltiolla lienee tulevaisuudessa edessään se sama kohtalo, mikä USA:ssa on tapahtunut viime vuosikymmenillä - keskiluokan tuho.

Varallisuuden katsonnan ja käytännön kautta suuri kokonaisuus on helpommin hallittavissa, verrattuna pieniin ns. demokraattisiin yksiköihin nähden.

Brysselissäkin on tänä päivänä n. 20.000 rahapiirien lobbaria vaikuttamassa EU:n päätöksentekoon leipätyönään. Idea tähän on kopioitu USA:sta ja idea liittovaltiokehitykseen on myös kopioitu USA:sta.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Brexitin pääsyy on kyllä massamuutto. Britannia on ollut vuosisadat maahanmuuton kohteena. Mutta EUn aikana massamuutto Britanniaan kasvoi kymmenkertaiseksi pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden.

Pakolaisuuden hoidossa ei ole mitään ongelmaa, kun EU vain valvoo rajansa ja estää alueelle kävelyn riippumatta siitä kuka tulija on.

EU tarvitsee sopimuksen muuttajien maksimimäärästä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Juha Koponen

..Englanti on eurooopan sydän ja henki. Ranska on valtavassa velkakierteessä, Italian ja Saksan pankkien kanssa. Kreikka konkursissa, maa missä ei osata maksaa veroja ja eletään 1800 luvun maailmassa.Espaniassa velkaa ja mielettömiä päällekkäisyyksiä ja työttömyyttä.
NYT EU:ssa ei huomioida Irlannin ja Englannin menneisyyttä. "Pohjois-Irlanti kortilla" pyritään hankaloittamaan Brittien yhtenäisyyttä ja tuomaan "suuria ongelmia".
EU on matkalla epäonnistumiseen, koska taloudellinen totuus ei kestä. Saksan rahat eivät riitä. Saksan teollisuus pitää moia maissa nytkin nousukiidossa, mutta miten pitkään?...

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Sisämarkkinoiden ongelma Britannialle oli maan ylivoimainen viehättävyys EU:n alueen liikkuvan työvoiman piirissä, joka johti lopulta EU-eroon Brysselin ollen kyvytön Saksa - Ranska dupolin toimin neuvottelemaan brittien kanssa tästä ongelmakysymyksestä.

Vähäisemmälle pohdinnalle on kokonaan jäänyt, mikä Britanniassa niin suuresti viehättää liikkuvaa työvoimaa ?

Suomi ei tässä suhteessa ole jostakin syystä haluttu kohde, kuin eivät monet muutkaan EU-maat.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Vanha imperiumi, jonka valta ulottui todella laajalle. Brittiläinen kansainyhteisö. Sehän on melkein "lupakirja" tulla vuorostaan vierailulle. Ja onhan se hieno maa ja kulttuuri. Upporikkaitten sijoituskohde. Jos pitäisi (jos ottaisivat?) muuttaa johonkin maahan niin TOP 3:ssa olisi.

jyrki tikkakoski

Millähän tavoin eu on osoittanut tarpeellisuutensa pakolais ja euro kriisissä?
Molemmat kriisit ovat yhä ratkaisematta ja haitallisen maahanmuuttopolitiikan johdosta britit eu:sta häippäseekin.
Euro kriisin mahdollinen puhkeaminen onkin eu:n lorun loppu. Jos Suomi joutuu brexittiä paikkaamaan ja yhteisvastuut kaatuu syliin niin pohjolan kreikka on valmis.

Mikä on populismin vastakohta? Ainakin eu on sitä, yksinkertaiseen ongelmaan keksitään mahdoton tai ainakin mahdollisimman vaikea ratkaisu.
Eu:n etuja puolustellaan niillä ja näillä unohtaen, että kaikki olisi sovittavissa ilman eu:takin. Ja halvemmalla vielä. Pelkkänä kauppaliittona olisi hyödyt suuremmat ainakin Suomelle. Mitään hyvää ja kaunista ei ole siitä himmelistä näkyvissä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Brittihallituksen suhde tulliunioniin ja Irlannin rajaan olisi huomattavan koominen, ellei se olisi niin traaginen.

Suomalaisille vaihtoehtojen ymmärtäminen on poikkeuksellisen helppoa. Meidän rajoillamme ne kaikki ovat käytännössä olemassa.

1. Maaraja Euroopan unioniin kuuluvan Ruotsin kanssa.
2. Maaraja Euroopan talousalueeseen kuuluvan Norjan kanssa.
3. Merinaapuruus Euroopan unioniin kuuluvan Viron kanssa.
4. Tarkasti vartioitu ja tullitarkastettu raja Venäjän kanssa.

Ei ole muita vaihtoehtoja. Paras brexit on Norway option. Jos britit oikeasti lähtevät tulliunionista, hard border tulee Irlannin saarelle tai Irlannin merelle. Ei Eurooppa voi hyväksyä, että sen rajan yli saa tuoda mitä tahansa tarkastamatta ja tullaamatta.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Hyvä vertaus. Norjaan tosin on Helsingistä 1000km joten kivulias sekin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Yeahhh... Entäs Dublinista Belfastiin tai Lontooseen tai päinvastoin? Ja hittoako sen väliä on, jos kyse on siitä, mitä kiinalaiset tai amerikkalaiset saavat tyrkyttää?

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Medialla on confirmation bias.

Julkinen tiedonvälitys on vaihtunut yksisilmäiseksi totalitarismiksi. Esimerkiksi:

- pakolaiskriisin suhteen
- EU/Euron suhteen
- Brexitin suhteen
- Trumpin suhteen
- Venäjän suhteen

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

"Britanniaan on syntynyt Suomessa käytävälle turvallisuuspoliittiselle keskustelulle ominainen eipäs-juupas-asetelma, mikä on myös populismin nousun taustalla laajemminkin."

Ehkä me, niin Suomessa kuin EU:ssa, tarvitsemme sellaisen kunnollisen ja konkreettisen "ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen täräyksen", jonka Suomi sai syksyllä 1939. Sen jälkeenhän suomalaiset, huolimatta v. 1918 tapahtumista, olivat yhteisessä rintamassa.

Ehkäpä me EU:ssa ja Suomessa näin Putinin viimeisen linjapuheen jälkeen alamme ymmärtää mikä on meidän suhteemme Venäjään. Ehkä meidän ei enää kannata jäädä odottelemaan sitä viimeistä "tärähdystä".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset