Alpo Rusi

Ratkaisuja pitää tehdä ilman tietoa seurauksista

Euromaiden johtajat istuivat 17 tuntia tekemässä päätöstä Kreikan velkakriisin ratkaisemiseksi. On makuasia, katsotaanko sopimusta ehdollisena, toisin sanoen niin, että neuvotteluja lisälainasta voidaan aloittaa vasta sitten, kun Kreikan parlamentti on hyväksynyt noin 80 miljardin euron tasolle nousevaan lainaan liittyvät ankarat ehdot. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antaa ymmärtää, että Suomi on ehdollistanut oman hyväksymisensä Kreikan parlamentin ratkaisuihin. Periaatteessa asia on tietenkin näin kaikkien euromaiden kohdalla, mutta tuskin tätä on haluttu muissa euromaissa erikseen alleviivata. Sipilää voi tulkita niin, että Suomen ensisijaisena tavoitteena oli nähtävästi Saksan tavoin estää kreikkasopu. Hallituksen taustalla vahvasti toimiva entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) ehätti povaamaan loppuviikosta, että Kreikan aika eurossa on pian ohi. Tuskin perustelu voi olla muu kuin se, että Sipilä piti Kreikan auttamista liian kalliina ratkaisuna. Erikseen voidaan ihmetellä kuitenkin sitä, että yleensä sopimuskysymyksissä täsmällinen Saksa esitti jonkinlaista viiden vuoden ”time out”-ratkaisua  eurosta Kreikalle, joka monien asiantuntijoiden mukaan olisi ollut perussopimusten vastainen menettely.

Eurojohtajien sopimuksen hyväksyminen tapahtui tietenkin ilman, että voi olla mitään varmuutta Kreikan parlamentin tulevista ratkaisuista, eikä siitäkään, auttaisiko sopu Kreikan jaloilleen. Sipilän asenne ei ole harvinainen, kun hieman katsellaan mitä Suomen historiassa on koettu. Sitkeänä on elänyt huhu, jonka mukaan presidentti Risto Ryti(ed.) vastusti Jatkosodan loppuvaiheissa karjalaisten evakuoimista, koska hän ei uskonut, että Suomella oli varaa ottaa vastaan evakkoja. Hänen ei tosin tarvinnut olla tekemässä tätä päätöstä, kun sota päättyi. Ennen Talvisotaa valtiovarainministeri Väinö Tanner (sd.) vastusti armeijan lisävarustelua, koska piti sitä taloudellisesti kestämättömänä ”eikä sodan uhkaa  ollut”. Sekä Ryti että Tanner olivat poliitikkoja, joiden päättely rakentui ennen muuta kapeille taloudellisille päätelmille. Jokainen voi arvioida, olisiko päätöksenteon piiriin tullut kytkeä hivenen enemmän strategista pohdintaa tai kansan piirissä vahvaa ”kaveria ei jätetä” -asennetta.

Toinen talousmies, mutta sosiologin koulutuksen saanut presidentti Mauno Koivisto (sd.) on eritellyt päätöksentekoa  7.2.1992 valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa, jota hän lainaa muistelmissaan Historian tekijät. Suomen eteen oli nopeasti tulossa tilanne, että oli ratkaistava, haetaanko jäsenyyttä Euroopan yhteisössä. Olin mukana tässä historiallisessa vaiheessa koko edellisen syksyn asiantuntijajäsenenä valmistelemassa valtiosihteeri Martti Ahtisaaren johdolla Suomen mahdollisen EY-jäsenyyden etuja ja haittoja. Työryhmän raportti ei sinänsä suositellut hakemuksen jättämistä, mutta tekstisisältö kauttaaltaan tähän rohkaisi. Keskutavetoinen hallitus empi ratkaisua vuoden alussa 1992  jolloin presidentti päätti hieman auttaa pääministeri Ahoa ja puheessaan eduskunnassa totesi: ”Kokemukseni aikaisemmissa tehtävissä on ollut, että rutiinipäätökset tehdään virka-aikana työtovereiden kanssa ja avustajien myötävaikutuksella. Mutta suuria ratkaisuja joudutaan tekemään joskus kaikkina vuorokauden aikoina ristiriitaisissa tilanteissa vajavaisella tiedolla ratkaisujen kaikista vaikutuksista. Mutta ratkaisuja on tehtävä, koska niiden tekemättä jättäminen on ratkaisu”.

Koivisto asetti sanansa tässäkin yhteydessä viisaasti ja loi edellytykset sille, että Suomi jätti Koiviston ja Ahon 18.3.1992 allekirjoittaman  EY-jäsenhakemuksen ”ilman ehtoja”. Hallituksen jäsenistä vain keskustan Hannele Pokka ja kristillisten Toimi Kankaanniemi jättivät eriävät mielipiteeensä hallituksen 27.2. 1992 tekemään periaatepäätökseen. Kreikan kriisin ratkaisemisessa oltiin tilanteessa, jossa oli tehtävä ratkaisu, vaikka varmasti kaikkia sen vaikutuksia ei ollut tiedossa. Periaatteessa kyse oli jopa Euroopan unionin hajoamisesta, ei Suomen veronmaksajien ”kestokyvystä”. Voitaisiin ajatella, että Suomella olisi ollut erityinen sympatia paljon kärsineen Kreikan auttamiselle. Olihan Turkin sota 1919-1922 aiheuttanut maalle suuria kärsimyksiä. Tästä on muistutuksena Ateenan keskustassa oleva sotamuseo. Jossain määrin olikin erikoista, että hallituksen ministerit eivät tuoneet esille Kreikan historiaa tai Euroopan yhtenäisyyden merkitystä, kun keskustelua Suomen kannasta käytiin julkisuudessa.  Kansainvälisten mediatietojen mukaan Saksa ajoi loppuun saakka käytännössä Grexit-ratkaisua etenkin Suomen myötävaikutuksella, mutta taipui viime hetkellä Ranskan - ja ehkäpä nimenomaan Yhdysvaltojen - kovan painostuksen edessä. On selvää, että Euroopassa tullaan nyt käymään keskustelua siitä, onko Saksa jälleen ajautunut tilanteeseen, että se saa osakseen enemmän negatiivista kuin myönteistä huomiota. Liittopresidentti Joachim Gauck korosti sunnuntaina haastattelussa, että  Kreikan kriisiä tulee arvioida Euroopan yhtenäisyyden näkökulmasta. ”Meidän on tuettava toisiamme”, toinen viisaasti sanansa valinnut presidentti totesi.

Pääministeri Sipilä on eri yhteyksissä korostanut, että hän ei voi edistää ratkaisua, johon hän ei usko. Tätä  kantaa voi tapahtuneen valossa lukea niin, että Suomi ensisijaisesti halusi Kreikan erottamista eurosta, mikä olisi ollut hallituksen sisäisen yhtenäisyyden kannalta toivottavaa, mutta tuskin Sipilän argumentti sinänsä, vaan sovun taloudellinen hinta. Kokoomuksen näkökulmasta Grexit ei ollut myöskään ylivoimainen valinta hankalassa hallituspoliittisessa asetelmassa, koska sitä ajoi kristillisdemokraattien johtama Saksa. Siinä, että Sipilä ei välttämättä usko eurojohtajien saavuttaman sopimuksen tehoon, ei ole ihmettelemistä, koska kellään ei voi olla varmuutta siitä, että sopimus Kreikan parlamentin hyväksymisen jälkeenkään takaa sille asetettujen tavoitteiden toteutumista.  Mutta ei Rytilläkään voinut olla varmuutta siitä, kestääkö Suomen talous karjalaisten evakuoinnin. Hän ainoastaan uskoi, että ei kestä. Todellisuudessa Suomi  ja maan talous kesti evakot. Kuten myös suuremmat maahanmuuttajajoukot vuonna 2015.  Mutta olisiko Suomi kestänyt puolen miljoonan evakon jättämisen Neuvostoliiton armoille on asia, jota emme tiedä, mutta todennäköisesti ei. Emme ehkä myöskään saa tietoa siitä, miten Europan projektille kävisi, jos Kreikan euroero toteutuisisi. Tässä vaihtoehdossa kuitenkin ne poliittiset puolueet, jotka ovat vastustaneet Suomen EU-jäsenyyttä, saisivat ainakin hetkellisesti tuntea revanssin tarjoamaa suurta tyydytystä. Myöhemmin tulisi kuitenkin toinen todellisuus esille, kun taloudellinen ja poliittinen epävakaus leviäisi Eurooppassa. Suomen asema olisi tällöin sekä taloudellisesti että turvallisuuspoliittisesti aiempaa enemmän uhattuna.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Miten tässä Kreikalle käy, on heidän omien jatkopäätösten varassa.

Todellakin ex-pääministeri Aho näki viime viikolla Mikkelisssä Kreikan lähdön eurosta väistämättömänä.

Liittokansleri Merkel suositti liittopäiville tehdyn sopimuksen hyväksymistä. Miksei Suomen pääministerillä ollut kanttia sanoa samaa, sillä olihan hän yhtenä hyväksymässä yksimielisätä sopimusta muiden euromaiden kanssa.
http://de.reuters.com/article/topNews/idDEKCN0PN0P...
http://www.faz.net/agenturmeldungen/adhoc/merkel-b...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Britannian pääministeri Neville Chamberlain palasi Britanniaan juhlittuna sankarina annettuaan Hitlerille vapaat kädet Tsekkoslovakiassa ja pelastettuaan näin omasta mielestään maailmanrauhan syksyllä 1938.

Hänkin teki ratkaisunsa ilman tietoa seurauksista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset