Alpo Rusi

Kasvava Venäjä-riippuvuus Suomen ongelmana

Venäjä on kiihdyttänyt hybridisotaa rajamaissaan Krimin anastuksen jälkeen. Tässä etenkin propaganda, vakoilu, sotilaallinen pelottelu, disinformaatio ja kyberiskut ovat vaikuttamisen välineitä. Nämä menetelmät olivat pääosin käytössä kuitenkin jo kylmässä sodassa. Suomen kansainvälistä asemaa ja suhteita Neuostoliittoon sääteli vuonna 1948 kuitenkin Neuvostoliiton aloitteesta ja käytännössä pakottamana allekirjoitettu YYA- sopimus. Suomen oli taivuttava toimimaan sopimuksen pohjalta. Sopimusta voitiin myös tulkita niin, että se rajasi Neuvostoliiton vaikutuspykimyksiä. Jännite tulkintojen välillä vallitsi koko sopimuskauden vuoteen 1992. YYA-neuvottelujen aikana Neuvostoliitto vaati, että sopimukseen tulisi niin sanottu evoluutiopykälä, joka olisi edellyttänyt  suhteden syventämistä esimerkiksi sotilaallisen yhteistyön alalla. Kreml pyrki lukemaan sopimusta usein ikäänkuin se olisi sisältänyt evoluutioklausekkeen. Suomessa tuli vahvistaa ”neuvostomielisyyttä”. 

Varsin pian kylmän sodan jälkeen 1995 Suomen kansainvälistä asemaa ja Venäjän suhteita alkoi säädellä kansanäänestyksellä lokakuussa 1994 hyväksytty EU-sopimus. Tosin neuvottelujen alkuvaiheissa eräät asiantuntijat vaativat, että EU-sopimukseen tulisi sisällyttää Venäjän suhteita koskeva ”opting out” -artikla. Tästä onneksi luovuttiin. Krimin anastuksen jälkeen vuodesta 2014 on ollut havaittavissa pyrkimyksiä, että Suomi hoitaisi Venäjän suhteita ikäänkuin Suomella olisi näille suhteille EU-sopimuksessa varattu ”opting out”, toisin sanoen mahdollsuus oman tien kulkemiseen erityisen painavista syistä. Tämä lähestymistapa muistuttaa sitä mallia, miten suhteita hoidettiin YYA-kaudella: oltiin ikäänkuin lännessä, mutta varattiin erityissuhde Neuvostoliitolle. Tämä linja sai ymmärrystä myös lännessä, missä Suomea pidettiinkin ”erityistapauksena”.

Ukrainan tapahtumien jälkeen on palattu monessa suhteessa kylmän sodan aikoihin, vaikka ei varmuudella kylmään sotaan, koska uusi asetelma on monella tavoin  turvallisuuspoliittisesti paljon vaikeampi. Tänään ei voida enää hakea vakautta  esimerkiksi  yksipuolisesti voimatasapainon menetelmillä. Tästä pitää huolen se, että Venäjä on vetäytynyt lähes kaikista aseriisuntasopimuksista yksipuolisesti, mutta myös aseteknologian kehitys. Venäjä uhkailee ydinaseilla, kun se on jäljessä tavanomaisia aseita koskevassa varustelussa. Venäjä on silti läpiviemässä suurta asevoimien uudistusta, josta ei ole tingitty edes talousvaikeuksien keskellä. Edessä on lännen ja Venäjän välinen konfliktuaalisen suhteen aikakausi. Vaihtoehtona on, että Venäjä mukautuisi uudelleen sääntöperäiseen kansainväliseen järjestelmään. Tämä ei ole mahdollista ilman perusteellista poliittista muutosta Venäjällä. Ilman näitä muutoksia tulisi silti pitkällä aikavälillä  luoda modus vivendi, siedettävä naapuruus, lännen ja nykyisenkaltaisen Venäjän välille, jolloin tässäkin vaihtoehdossa edessä on vuosia kestävä siirtymäjakso.

On rehellisyyttä myöntää, että  myös Suomessa suhtautumisessa Venäjään vallitsee ulkopoliittisen yhteisymmärryksen pinnan alla suuriakin erimielisyyksiä. Tuoreessa tutkielmassa The Coming Storm Eduard Lucas arvioi yhdeksää ”eturintaman maata”, joihin kuuluvat pohjoismaiden ohella Baltian maat ja Puola. Ne ovat Venäjän voimapolitiikan uusia kohdemaita, vaikka vain marginaallisesti operatiivisten hyökkäyssuunnitelmien kohteina. Yleensä kaikkein stabiileimpana maana näistä yhdeksästä on pidetty Ruotsia. Näin ei enää ole. Ruotsi on ollut Venäjän sotilaallisen ahdistelun kohde viimeiset pari vuotta, jonka seurauksena maassa revisioidaan 2000-luvulla luotua turvallisuuspoliittista ”kansankoti-mallia”. 

Samalla tavoin kuin Suomessa, myös Ruotsissa suhtautuminen Venäjään jakaa sekä asiantuntijayhteisön että poliittisen eliitin. Ruotsin Moskovan lähettiläs (1994-2004) Sven Hirdman on joutunut arvostelun kohteeksi. Hirdman on lähettiläskautensa jälkeen toiminut venäläisyliopiston hallituksessa, jonka  puheenjohtajana on ulkoministeri Sergei Lavrov. Poikkeuksellisen merkittävän diplomaattiuran tehnyt Hirdman on tullut tunnetuksi siitä, että hän on sekä ymmärtänyt mutta myös selitellyt Venäjän politiikkaa ikäänkuin Venäjän puolesta. Nordstream-kaasuputken rakentamisen alkuvaiheessa 2006 hän arvioi, että keskustelua putkesta sävyttää ikivanha Venäjän pelko. Krimin anastuksen yhteydessä 2014 hän kylläkin arvosteli Venäjää kansainvälisen oikeuden rikkomisesta, mutta samalla myös Euoopan unionia siitä, että sen piirissä Putinin arvostelu oli mennyt kohtuuttomuuksiin. Hirdman on tullut kuuluisaksi erityisen kriittisistä puheenvuoroista, joissa Ruotsia varoitetaan liittymästä Naton jäseneksi.

Hirdmanilla on Suomessa paljon samoinajattelevia entisiä lähettiläskolleegoja ja politiikan avainhenkilöitä. Entinen pääministeriPaavo Lipponen (sd.) on ollut Venäjän valtiollisen energiayhtiön Gazpromin arvokas konsultti Georgian sodasta alkaen. Hän on pohjustanut rooliaan  ”EU:n ja Venäjän välisen sillan rakentajana” ja  varoittanut vuosikausia Suomen Nato-jäsenyydestä. Samoihin aikoihin pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korosti, että kaasuputki ei ole turvallisuuspoliittinen ongelma, vaikka presidentti Vladimir Putin oli julkisesti todennut, että putkea puolustetaan vaikka asevoimalla. Lucas on nyt ottanut tämän näkökohdan esille tutkimuksessaan. Vanhanen on niinikään kuulunut Nato-jäsenyyden vastustajien eturiviin ja välttänyt dramatisoimasta Venäjän voimapoliittisia otteita.

Suomen entinen Venäjän lähettiläs Rene Nyberg on East Office -yrityksen kautta ollut merkittävä toimija Suomen ja Venäjän kaupan edistämisessä 2000-luvulla. Myös hän on varoittanut vuosikausia askelista, joiden päässä olisi Nato-jäsenyys. Nyberg yritti ainakin vuoden 2012 loppuun perustella linjaansa strategisella kehityksellä, mikä teki turhaksi sotilaallisen varustautumisen ylipäätänsä, kuten hän marraskuussa 2012 esitelmässään Tampereen yliopistolla totesi. Nykyisin entisen pääministerin Esko Ahon (kesk.) johtamana East Office on EU pakotteista huolimatta jatkuvasti korostanut maiden välisen kauppapolitiikan kehittämistä.  Tässä ei välttämättä ole mitään ongelmallista, mutta monet East Officen osakkeenomistayhtiöt kuten valtionyhtiö Fortum, on kytketty mukaan Pohjanmaalle suunniteltuun ydinvoimalaan, Fennovoimaan. Ennakkotietoa venäläisen Rosatomin mahdollisesta Fennovoiman omistamisesta ei koskaan annettu. East Office Oy on osakeyhtiö joka sijaitsee poliittisesti harmaalla vyöhykkeellä, kun se toimii läheisessä yhteistyössä valtionyhtiöiden kanssa. 

Vähemmälle huomiolle on siten jätetty Suomen ja Venäjän kaupan merkityksen arvio Suomen kansainvälisen aseman ja turvallisuuden näkökulmasta. Kauppapolitiikasta on tullut  2000-luvulla Venäjälle myös poliittinen ase. Suomessa tulisi erityisen hyvin tiedostaa, että kylmässä sodassa idänkauppa oli Kremlille keino vaikuttaa Suomen poliittiseen käyttäytymiseen.  Neuvostoliitto näki mahdollisuuden integroida Suomi lähemmäksi Neuvostoliiton poliittista vaikutuspiiriä kauppapoliittisin keinoin. Vielä 1988 Mihail Gorbatshovin vierailua lykättiin, koska Suomen ja Venäjän kauppavaihdossa oli taseongelmia. Suomen oli hankittava 1960-luvulla ydinvoimalat Neuvostoliitosta, kun Kreml äkämystyi pienelle naapurimaalle siitä, että se kohteli suurvaltaa kuin kehitysmaata eikä tuonut Neuvostoliitosta kuin raaka-aineita, ”vaikka meillä on korkean teknologian tuotteita vaikka millä mitalla”, kuten pääsihteeri Leonid Brezhnev jyrisi Urho Kekkoselle kesäkuussa 1968 Moskovassa. Ydinvoimalat tilattiin Neuvostoliitosta eikä uhkaavasta Tshekkoslovakian miehityksestä vaihdettu sanaakaan. Suomen ja Venäjän presidenttien vuoden 2015  kesäkuun tapaamisen jälkeen Moskovassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa presidentti Putin palasi maiden välisiin kauppapoliittisiin suhteisiin ja niiden kehittämiseen useamman kerran. Putin korosti kauppapolitiikalla olevan keskeinen osa suhteiden kehittämisessä unohtamalla Ukrainan kriisin, josta vieras olisi halunnut sananvaihtoa. Toistuuko historia? 

Suomen Venäjän kanssa harjoittamassa kauppapolitiikassa piilee kasvava poliittinen riski, joka voi kehittyä myös liiketaloudelliseksi riskiksi etenkin investointien yhteydessä. Vanhassa idänkaupassa taloudelliset riskit toteutuivat täysimääräisesti 1990. Yhdessä yössä romahti kymmenen prosenttia ulkomaankaupasta, koska idänkaupan ongelmista ei julkisesti paljoa keskusteltu, eikä vaihtoehtoja poliittisista syistä uskallettu spekuloida. Olennaista on tänäänkin välttää ajautuminen Venäjän kanssa negatiiiviseen  riippuvuussuhteeseen, mistä jo presidentti Juho Kusti Paasikivi jatkuvasti varoitteli. Kielteinen Venäjä- riippuvuus vaikeuttaisi varmuudella taloudellisen yhteistyön kehittämistä länsimaisten investoijien ja konsernien kanssa. Erikseen kielteinen Venäjä-riippuvuus lisäisi entisestään myös turvallisuuspoliittista epävakautta Itämeren alueella. Näin lännen ja Venäjän konfliktuaalisen suhteen oloissa EU-Suomen hyvien Venäjä-suhteiden politiikasta tulisi huonojen suhteiden politiikkaa lännessä. Toivottavasti näin ei ole asian laita.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Venäjän kanssa kauppaa tekevien henkilöiden tai sinne investoivien suomalaisten yritysten johtajien kannattaisi lukea amerikkalaisen sijoittajan Bill Browderin uunituore kirja "Red Notice". Tämä ansaitsi firmansa Hermitage Capitalin kautta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeiselle Venäjälle sijoittamalla miljardiomaisuuden, mutta joutui järjettömien toimenpiteiden kohteeksi Venäjän oikeuslaitoksen ja poliittisen johdon taholta. Häneltä alettiin täysin tekaistuin syin kahmimaan omaisuutta oligarkien käsiin. Browder koitti pistää vastaan ja paljasti valtavia verokähmintöjä ja oikeuslaitoksen ja virkamiesten laajan korruption. Hermitage Capitalin lakimies Sergei Magnitski kidutettiin kuoliaaksi kun häntä yritettiin pakottaa tunnustamaan työnantajansa rikolliseksi. Onneksi Browder pääsi pakoon Venäjältä ja sai omaisuutensakin siirretyksi länteen.
Browderia vainotaan jatkuvasti kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin Venäjän johdon taholta.

Kirjasta paljastuu vastaansanomattomasti itänaapurin poliisin, oikeuslaitoksen ja poliittisen johdon todella laaja korruptoituneisuus. Onko se mitenkään uutta?

***

Suomessa hoetaan kolmea asiaa mantramaisesti(onhan niitä toki enemmänkin): YYA-sopimus oli elintärkeä sopimusten sopimus, sotakorvaukset olivat Suomelle piristysruiske, ja Suomella on jotain salaperäistä ja merkittävää tietoa Venäjästä, jota kellään muilla mailla ei ole. Uskokoon ken tahtoo!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Eiköhän se todellinen ja paperiviisautta syvällisempi itänaapurituntemus ole juuri katoamassa lopullisesti maastamme sotaveteraaniemme joutuessa yksi toisensa jälkeen viimeiseen iltahuutoon.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Niinpä. Tiesitkö että vielä vuonna 1809 sana "ryssä" oli suomessakin yhtä hovikelpoinen kuin se on kaikissa muissa kielissä (kuten ranskassa, venäjässä ja ruotsissa) yhä edelleen? Uuden hallitsijamme manifestin virallisessa käännöksessäkin se oli itsensä Kejsarin ja Itzewaldiaan Suuri-Ruhtinaan sanomana, ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197383-a...

Miksiköhän kelpo sana sai vuoteen 1917 mennessä niin paljon kielteisiä konnotaatioita, että se piti panna puolipannaan?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Hyvä veto Alpo!

Olen laittamassa uutta pykälää silmään. Ole yhteydessä minuun päin jos kiinnostaa. Kuka tahansa. Ei vielä julkista kaikin puolin.

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1970...

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1971...

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Täyttä roskaa jälleen Rusilta. Venäjä on polvillaan pakotteiden seurauksena ja se on itäkaupan suora seuraus. Rusin toiveiden täyttyminen käytännössä johtaisi samaan, kuin mikä olisi jos länsi vapaaehtoisesti yksipuolisesti riisuisi itsensä aseista.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Itänaapuri voi olla hyvä kauppakumppani, mutta liiallinen riippuvuus siihen suuntaan tuo aina ennemmin tai myöhemmin murhetta. Miksi Violat kelpaa itään vaan onko kaupattukaan länteen ja etelään?

Ainakaan ei veronmaksajien maksamilla tukirahoilla, kiitos. Tarpeeksi on maksettu jo nyt ja mitä jäi käteen matti meikäläiselle?

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Se ettei Venäjää koskeva ”opting out” ole EU-sopimuksessa ei mielestäni estä nykyistä itsenäisempää ulkopolitiikkaa - EU pykälät ovat hyvin joustavia ja ulkopolitiikan osalta mm Kreikka, Itävalta ja Unkari tulkitsevat niitä oman etunsa mukaan kuten puolestaan talouspolitiikassa EU:n isot pelurit.

Se että monet elinkeinoelämän edustajat kannattavat Suomen kahdenvälisten suhteiden kehitystä Venäjään on mielestäni pelkästään myönteistä, samaa aktiivisuutta toivoisin myös julkishallinnolta, yhdistyksiltä, vapaalta kansalaistoiminnalta kuin yksittäisiltä ihmisiltäkin. Suomen Venäjänkaupan kohtuullinen kasvatus ei vielä aiheuta kokonsa takia kohtuutonta riippuvuutta. Suomella ja suomalaisilla on vielä arvostusta Venäjällä, tämä ja maamme maantieteellinen/logistinen asema ovat nyt osin hyödyntämätön kilpailutekijä jolla Suomenkin taloutta voisi kääntää kasvu-uralle.

Mielestäni kaikilla aloilla ja tasoilla voisi nostaa Suomen menestysstrategiaksi "Suomi Venäjän porttina länteen, Suomi lännen porttina Venäjälle".

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Ari Rusila

Suomen kautta kulkeva Venäjän transitoliikenne on pudonnut kolmannekseen huippuvuoden 2008 noin 3,8 miljoonasta tonnista. Viime vuonna siitä hävisi runsas viidennes ja lasku jatkuu. Tänä vuonna transitokuljetusten määrä jäänee 1,3 miljoonan tonnin tasoon. Esimerkiksi autojen transitokuljetukset Suomen kautta ovat pudonneet miljoonan auton vuositasolta yli 80 prosenttia ja suunta on yhä alaspäin.

Suomi on menettänyt transitokuljetuksissa osuuttaan koko ajan Baltian maiden ja etenkin Latvian ja Viron satamille. Mutta myös Venäjän omat satamat, uusi Ust-Lugan suursatama ja Pietarin satama ovat kasvattaneet osuuksiaan. Venäjä arvioi omien Suomenlahden satamiensa kehittymisen johdosta pystyvänsä hoitamaan vuoteen 2025 mennessä kaikki kuljetuksensa omien satamiensa kautta.

Esimerkiksi Latvian satamien kautta kulkee jo 10 kertaa enemmän venäläistä vienti- ja tuontitavaraa kuin Suomen kautta. Virokin on viisi kertaa suurempi transitokuljettaja kuin Suomi.

Kysymyksessä ei ole maamme maantieteellinen/logistinen asema vaan Suomen korkea hintataso ja satamien lakkoherkkyys. Suomen asema Venäjän ja lännen välisenä porttina on menetetty jo kauan sitten eikä se enää palaa.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Transitoliikenteessä tämä varmaan pitääkin paikkansa. Itse korostaisin portti-ajatuksella satamien sijaan nimenomaan aineettomia tekijöitä. Esimerkiksi sitä että monipuolinen eri tasojen kanssakäyminen maantieteellisen asemamme ansiosta on ensinnäkin mahdollista ja toisekseen antaa aivan erilaista ymmärrystä jopa osaamista naapurin kanssa toimimiseen. Esimerkiksi itselleni on tuntunut Venäjällä hanketyössä toiminta hyvinkin helpolta verrattuna vaikkapa ruotsalaiskollegoihin vastaavissa hankkeissa. Edelleen yhteistyö virallisillakin foorumeilla tai BoB tilanteissa on aivan erin tasoa jos vaikka saunailloissa, harrastepiirissä tai perhejuhlissa osapuolet ovat jo ennakkoon tutustuneet toisiinsa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tilanne maailmassa on "vaarallisin toisen maailmansodan jälkeen," sanoo Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier. Silti hän ei halua, että Venäjä eristetään poliittisesti. Pelissä on hänen mukaansa Euroopan rauha.

http://www.t-online.de/nachrichten/deutschland/id_...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Putin has decided to define his power in conflict with the West. The only question is whether he has limited or all-out conflict in mind." Tämän New York Timesin kolumnin pohjalta Suomelle ei paljon pelivaraa jää.

http://www.nytimes.com/2015/06/26/opinion/roger-co...

Petteri Hiienkoski

Fennovoiman ydinvoimalahanke on hyvä esimerkki
petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197403-teatteria-ydinvoimayhtion-omistuksella

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset