Alpo Rusi

Sipilän kriisihallituksen ulkopoliittisissa linjauksissa järkeviä kompromisseja

Suomen talous on ajautunut taantumaan ja turvallisuusympäristössä on käynnissä uhkaava kehitys. Suomen  kohtalo, jos ei ole vaakalaudalla, niin on käännekohdassa joka tapauksessa. Tässä asetelmassa Juha Sipilä (kesk.) on kokoamassa kolmen suurimman puolueen varaan nojautuvaa kriisihallitusta. Hallitusohjelmasta on voitu sopia suhteellisen kitkattomasti, kun kaikki kolme osapuolta ovat kriisin uhatessa luopuneet tiukimmista kannoistaan. Suomen kansainvälisen aseman kannalta etenkin EU- ja UTP-linjaukset ovat varsin merkittäviä ja niissä on tehty allekirjoittaneen arvion mukaan järkeviä kompromisseja.

Suomen EU-politiikan tavoitteena on ollut vuodesta 1995 pyrkiä unionin ytimiin. Suomi halusi olla ”luokan paras oppilas”.  Suomessa ei ainakaan estelty keskustelua liittovaltiokehityksestä, enemmänkin estelyä kohdistettiin korkealta tasolta niitä kohtaan, joiden mielestä integraatiossa tuli edetä varovaisemmin askelmerkein, ”funktionalismin”, ei ”federalismin” pohjalta. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) Brüggessä 2000 pitämässään puheessa asettikin Suomen tavoitteeksi liittovaltiokehityksen, ”federalismin”. Kansalaiskeskustelua hankkeesta ei käyty. EU-politiikka muodostui aidosti elitistiseksi, mikä  alkoi heikentää EU:n arvostusta kansalaisten parissa. Suomi vastusti tämän mukaisesti puheenjohtajakausilla 1999 ja 2006 pikkutarkasti ratkaisuja, jotka olisivat saattaneet Suomen näyttämään omapäiseltä oppilaalta, federalismin torjujalta.   

Sipilän hallituksen kaksi suurinta puoluetta, keskusta ja perussuomalaiset, tuskin olisivat liittyneet edes Euroopan unioniin, mikäli ne olisivat voineet päättää asiasta ”Suomen kansan puolesta” 1994. Kehitys 2000-luvulla on EU:ssa monessa mielessä vienyt edellytyksiä sekä liittovaltiokehitykseltä että Suomen osalta tarpeelta tai jopa mahdollisuudelta olla EU:ssa ”luokan paras oppilas”. EU:n komission tuore varoitus kertoo, että Suomesta on tulossa pikemminkin ”luokan huonoin oppilas”, eikä sekään voi olla Suomen tavoitteena. ”Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”.

Vuoden 2015 hallitusohjelmassa halutaan olla pragmaattisesti edistämässä EU:n kehittämistä. Kaiikki kolme ovat tehneet kompromisseja. Suomelle saattaisi riittää olla EU:n ”keskitason oppilas”.  Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) vakuutti tänään, että Suomi haluaa elää talon tavoilla, ja kunnioittaa velkakriteerejä, ja siten haluaa eroon ”luokan huonoimman oppilaan” maineesta. Lisäksi EU määritellään nyt turvallisuusyhteisöksi, mikä tarkoittaa, että Suomi tunnustaa EU:n turvallisuuspoliittisen merkityksen, mikä varmasti on seurausta EU:n onnistuneesta sanktiopolitikasta, ja siitä, että Venäjän voimapolitiikan vaikutuspiirissä ei ole hyvä olla ilman EU:n tarjoamaa lisäturvaa. 

Eduskuntavaalien aikana allekirjoittanut esitti eri yhteyksissä, että aika oli kypsä Nato-jäsenyyden etuja haittoja koskevan selvityksen valmistelulle ottamatta kantaa itse jäsenyyteen. Olisi suorastaan järjetöntä järjestää kansanäänestys jäsenyydestä, kun kansalaiset eivät tietäisi, mistä äänestettäisiin. Perusteellinen keskustelu Natosta ja liittokunnan merkityksestä olisi tullut käydä jo 2000-luvun alussa. Siihen olisi pitänyt nivoa myös arvio kylmän sodan kauden turvallisuuspoliittisesta asemasta, mitä tosin harvempi asiantuntija penäsi. Myyttien varassa ei kuitenkaan voida ratkaista turvallisuuspolitiikkaa. Yksi myytti on, että Suomi pärjäsi hyvin kylmässä sodassa. Todellisuus oli silti monimutkaisempi. Tämän päivän talousvaikeuksien syitä voi hakea myös kylmän sodan kauden ajalta, sen kauden ajan vahvistuneesta poliittisesta kulttuurista ja idänkaupan sekä turvallisuuspolitiikan aiheuttamista pitkäkestoisista tekijöistä. 

Myöhemmin 2000-luvulla Venäjä palasi takaisin voimapolitiikan harjoittajaksi, mikä alkoi palauttaa Natolle roolia puolustusliittona. Suomen turvallisuuspoliittinen asema Venäjän rajamaana muuttui, mutta edes tämä muutos ei saanut aikaan  monipuolisempaa turvallisuuspoliittista keskustelua. Sipilän hallitus muotoilee turvallisuuspoliittisia linjauksia tästä asetelmasta käsin ja on havainnut keskustelun tarpeen. Hallitusohjelman mukaan Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Vielä vaalikampanjan aikana keskustan johtohenkilöt korostivat, että Suomi on liittoutumaton maa, mikä poikkeaa hallitusohjelman muotoilusta, jonka voi katsoa olevan Alexander Stubbin (kok.) käyttämän ilmaisun mukainen. Hallitus laatii ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, jonka valmistelun yhteydessä arvioidaan mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset Suomelle. Sen lisäksi laaditaan puolustusselonteko, jossa määritellään puolustuspoliittiset linjaukset puolustuskyvyn ylläpidolle, kehittämiselle ja käytölle. 

Kylmän sodan jälkeen Suomen Nato-jäsenyys on koettu etenkin vasemmistossa, mutta myös muissakin puolueissa, tosin vähemmin, ideologisesti vastenmielisenä vaihtoehtona, kun Nato on mielletty Yhdysvaltojen geopoliittisen vaikutusvallan vahvistamisen välineeksi. Tämä väittämä on kuitenkin ristiriidassa historiallisten faktojen kanssa, joita ei tässä toisteta. Toisaalta monet ovat ajatelleet, että jäsenyys lisäisi Venäjän uhkaa, ärsyttäisi 'idän karhun' ilman syytä. Suomen Nato-jäsenyys varmasti olisi tänään vaikea pala Venäjälle, mutta Suomi ei voi tehdä keskeisiä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja muuta kuin itsenäisesti, oman etunsa näkökulmasta. Jäsenyyden puolustajat ovat puolestaan korostaneet, että kyse on tarpeesta suojautua Venäjää vastaan. Tämä argumentti nousee historiasta, eikä sitä kylmän sodan kauden ”menestystarina” täysin romuta. Toiset ovat vain todenneet, että on hyvä kuulua kaikkiin niihin järjestöihin, joihin muutkin länsimaat kuuluvat. Tässä argumentissa jää toissijaiseksi jäsenyyden turvallisuuspoliittinen tausta, mikä ei ole mahdollista, kun keskustellaan jäsenyyden eduista ja haitoista perusteellisesti. Esille on nostettu myös Venäjän epävakauden aiheuttamat ongelmat länsi-investointien houkuttelemiseksi. Tämäkin tulee selvittää. Nyt se on mahdollista, mistä hallitusneuvottelijoille ja niiden vetäjälle on annettava täysin tunnustus. 

Valtiomiesmäisyyttä ei ole se, että on omassa asiassa oikeassa, vaan se että ymmärtää omista tavoitteista riippumatta mitä on tehtävä kansakunnan hyväksi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Hyvä Alpo Rusi,

kiitos tiiviistä, asiallisesta pohdiskelusta, jota on ilo lukea, varsinkin kun Puheenvuoron blogistien suuressa konklaavissa on sankka joukko kiukkuisia, tyhjään huitovia lukuisten totuuksien julistajia. Joukosta löytyy jopa joidenkin blogistien harrastaman ennakkosensuurin tulinen vastustaja, joka itse häpeämättä ennakkosensuroi. Niin se käy! Kurt Vonnegut edelleen sanoisi.

Yritän nopeasti ja huolettomasti löytää poliitikoista kaltaisianne ajattelijoita, eikä niitä paljon löydy. Demareista voisi älyköksi ja näkijäksi nimetä ainakin Mauno Koiviston ja Paavo Lipposen; keskustalaisista lähes sellaiseksi Olli Rehnin; Kokoomuksesta Juho Kusti Paasikiven ja Alexander Stubbin; muista Elizabeth Rehnin; nousee mieleen myös Ele Alenius. Sotilaasta valtiomieheksi noussut Marsalkka Mannerheim johdonmukaisena saksalaisen vaikutuksen vastustajana, länsisuuntautuneena näkijänä ja johtajana on ylhäinen yksinäinen.
Kas, kun tuli kokoelma eri sarjojen painijoita!

On totisesti syytä toivoa ja jopa uskoa, että hallitusneuvottelijat keksivät ja jopa uskaltavat ryhtyä nostamaan meitä mielistelyn ja päättämättömyyden suohon vajonnutta laumaa, jota kutsumme suomalaisiksi. Sanaa - kansa ei voi käyttää, koska sellaiseen yksimielisyyteen ja yhteiseen tavoitteeseen tähtääviä emme ole, vaan toinen toistaan houkuttelevampien, muodikkaiden erikoistarjousten perässä ryntäileviä ja ns. saavutettuihin etuihin takertuvia.

Käyttäjän TimothyKestrel kuva
Timo Koivusalo

Ulkopuolinen tarkkailija, joka perehtyy Suomen tilanteeseen tulee suhteellisen nopeasti johtopäätöksiin maan etujen kannalta strategisista tekijöistä.

Suomen etu on olla proaktiivisesti mukana kehittämässä Euroopan Unionia, transatlanttista kauppa- ja kumppanuussopimusta ja Euroopan yhteistä puolustusliittoa. Kaikissa kolmessa on ongelmakohtia, joissa riittää neuvoteltavaa. Oikealla asenteella ongelmat voi kuitenkin nähdä myös mahdollisuuksina pienelle maalle.

Ei federalismi ole mikään kirosana vaan päinvastoin nykymaailmassa se on jopa hyve. EU:n kehittäminen löyhäksi liittovaltioksi on Suomen etujen mukaista. Malleja tälläisistä ovat esimerkiksi Saksa ja Yhdysvallat. Myös Intiasta saataisiin hyviä kokemuksia siitä kuinka yhdistää useita erikielisiä kulttuureja yhteen.

Suomi elää viennistä ja siitä kohdistuu suurin osa EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimuksen piiriin kuuluvista maista. On itsestään selvää olla mukana neuvottelemassa Suomelle mahdollisimman edulliset ehdot.

Suomen Nato-jäsenyydestä on tehty useampiakin selvityksiä virkamiestyönä. Nyt tehtävä uusi selvitys on lievästi sanottuna tårta på tårta mutta mikäs siinä jos se antaa eväitä asiapohjaiselle keskustelulle. Kaikista selvityksistä tulisi tehdä yhteenveto ja jakaa se jokaiseen kotiin laajan kansalaiskeskustelun pohjaksi.

Neljäntenä ja ehkä tärkeimpänä tekijänä on kuitenkin kotipesän remontti. Jokainen tietää, että oli talo rakennettu kuinka hyvin tahansa niin aika sen peruskorjaukseen tulee aina ennemmin tai myöhemmin. Jotain pitää purkaa, jotain voidaan kunnostaa ja osa rakennetaan kokonaan uudelleen. Sama pätee kansantalouteen.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Hyvät toverit.
Hiljentykää hetkeksi. Antakaa aivojenne tyhjentyä vanhoista kiveenhakatuista fraseerauksista. Fundeerataas yhdessä, miksi Venäjä haluaisi astua Suomen kamaralle anastamaan meiltä itsemääräämisoikeutemme.

Onko maassamme joku mineraali, jota naapurimme haluaa ehdottomasti saada omaan arsenaaliinsa. Ei ainakaan asiasta ole mitään julkista tietoa. On vain muutamia kaivoksia, joista nakerretaan joitain mineraaleja nälkäpalkalla.

Haluaako naapuri lisää maa-aluetta. Miksi. Eihän siellä näinä aikoina saada edes olevia alueita hyvän hallinnon tilaan.

Kadehtiiko naapuri biometsiämme. Enpä usko. Kyllä siellä on riittävästi metsää ja puuhaa ilman epäystävällisessä ympäristössä toimivaa metsäklusteria.

Puuttuuko heiltä työvoimaa. Taitaa olla toisinpäin. Härkäpäistä Suomiorjaa on varsin hankala käsitellä. Rahalla saa paremmin toimivia ja edukkaammin, kuin voimalla hankittua.

Loppuuko naapurilta makea vesi. Ei ole siitäkään tihkunut tietoa. Tietääkseni alueella on aivan riittoisasti makean veden lähteitä.

Haluaako Venäjä naapurikseen Nato Ruotsin ja Nato Norjan. No ei veli venäläisetkään ihan pöhköjä ole.

Toivon teidän löytävän edes yhden syyn, minkä takia naapuri kaivaisi sotakirveensä maasta. Vallanhimoa en hyväksy vastaukseksi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Venäjän sotilaallisesti hallitsema Suomi olisi oiva (joskin todellisuudessa aika tarpeeton) lisäpuskuri Pietarin, Muurmanskin ja Arkangelin ilmapuolustuksella.

Tätähän kai kenraali Makarov yritti muutama vuosi sitten selittää?

Suomen alueen sotilaallista hallintaa tultaisiin myöhemmin vakauttamaan ja laajentamaan myös muuhun hallintoon. Tähän liittyen alkaisi väestönssiirroilla nopeutettu Suomen alueen venäläistäminen.

Näin ollen Venäjä on aina uhka Suomelle.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Erittäin hyvä blogi. Kiitos.
Voisit hieman vastata tuohon #3:n kirjoitukseen tai sitten et. Onhan se sinänsä aivan hölmö, jos näin miedosti sanoisi.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Yksinkertainen voi antaa hömelöitä kysymyksiä, mutta pitäähän asioita valottaa monelta kantilta.
Ei kaikkien pidä seurata sen yhden kantasonnin ajatusmaailmaa, vaan pitää ajatella omilla aivoillaan niitä yksikertaisia asioita, joihin kykenee. Kyllä toveri Putinkin ajattelle sitä, millä hinnalla on mitäkin saatavissa. Suomi on vakiintunut yhteisö, joka ei herittele nyrkkiään joka suuntaan. Paitsi nakkikioskijonossa Perjantai-illan huumassa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

keskusta, kokoomus, "kommunistit". Timo Soini peri puolueen oppi-isä Vennamolta, tutkinut populismia; yksinkertaisten pelottelua ja palkitsemista näkymättömällä, joskin lapsenuskoisuus on suomenkielisyyden "rauhansanalainen" ominaisuus.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Jegor Gaidar kirjoittaa kirjassaan "Imperiumin tuho" miten USA jatkaa imperiumia maailmalla pistämättä omia virkamiehiään virkoihin.
Europpa kuuntelee isännän ääntä ja yrmii Venäjää.
USAn sotaharjoitukset ovat ympäri maapallon josta Irak on loputon kovapanosalue.
Tuntuu että muslimit eivät ole ihmisiä kun vertaa ajatteluun Ukrainasta.
Köyhän Venäjä suuret harjoitukset pidetään vain omassa maassaan ja kuitenkin niistä kirjoitetaan vaarallisena.
Uskoisi koskemattoman Moskovan olevan yhtä tärkeän kuin koskemattoman Manhattanin.

Toimituksen poiminnat