Alpo Rusi

Sorsa ja Tuomioja Neuvostoliiton asialla 1970-luvulla

Helsingin Sanomissa on tänään sunnuntaina (15.3.2015)  julkaistu toimittaja Tommi Niemisen kiinnostava kirjoitus ”Hävetkäämme kuin vuonna 1974”. Kirjoitus ansaitsee huomiota mutta myös vaatii kriittistä kommentointia. Suomettuminen oli ongelma, joka alkoi toden teolla vaikuttaa Suomen ulkopolitiikassa ja henkisessä ilmapiirissä viimeistään 1970-luvun alkupuoletla alkaen. Taustalla oli Neuvostoliiton epätoivo, kun se oli murskannut Prahan kevään. Alkoi toden teola myös kamppailu Suomen ulkopolitiikan johtajuudesta sekä sisäpoliittisista asemista. Keinot olivat välillä moraalittomia ja pahimmillaan lain vastaisia. Kyse suomettumisessa oli tarpeettomasta alistumisesta neuvostopainostukseen,mutta myös aidosta halusta edesauttaa Neuvostoliiton pyrkimyksiä Suomessa. 

Yksi suomettumisen ikävimmistä esimerkeistä liittyy vuoteen1974, kun neuvostokirjailija Aleksander Solzhenytsinin teos "Vankileirien saaristo” todellakin jätettiin julkaisematta julkaisijan, Tammen toimesta. Asiaa on käsitelty professori Juhani Suomen teoksessa  Liennytyksen akanvirrassa - Urho Kekkonen 1972-76, 1998, s. 273-275. Moniin alkuperälisähteisiin nojautuen käy selväksi, että Vankileirien saaristoa koskevan sensuuripäätöksen taustalla oli pääministeri Kalevi Sorsa (sd.), ei presidentti Urho Kekkonen. Näin huolimatta siitä, että Kekkonen epäilemättä ainakin hiljaisesti saattoi hyväksyä Sorsan menettelyn, vaikka suora näyttö tästä tosin puuttuu. Suomi arvioi, että Sorsa pääministerinä pelkäsi SDP:n lähellä olleiden yhtiöiden idänkaupan sopimusten olevan vaarassa, mikäli kirja julkaistaisiin ja ehkä pelkäsi sitäkin, että SDP menettäisi asemiaan Kremlissä. Mitään todistetta ei ole siitä, että Kekkonen olisi kirjan sensurointia vaatinut. Tehtaankadulla toiminut lähetystöneuvos Juri Derjabin sanoo päinvastoin, että sensuurin taustalla oli SDP, "joka ei halunnut pilata suhteitaan Moskovaan". Sen sijaan on viitteitä siitä, että Sorsa - tyypillistä hänelle - käytti Kekkosta suojakilpenään perustellessaan, miksi kirjaa ei julkaista. Hän viittasi ”valtiojohtoon” ottaessaan yhteyttä SDP:n käytännössä omistamaan Tammi-kustannusyhtiöön ja vaatiessaan kirjan sensurointia.

Teoksessa Vasemmalta ohi, 2007, s. 254-255, tämän tekijä on myös käynyt asian läpi. Kirjassa tuodaan esille, että itse asiassa Helsingin Sanomien 1.6.1990 julkaisemien tietojen mukaan Sorsa oli ennen päätöstä ollut yhteydessä Tehtaankadun KGB:hen. Toisin sanoen HS:n omasta arkistosta löytyy todisteita siitä, että päätös syntyi KGB:n Sorsalle antaman ohjeistuksen perusteella. Mutta tässähän koko juoni on: Kekkosta käytettiin suojakilpenä, eli hänet syyllistettiin, kun itse mentiin "vasemmalta ohi ”, mistä kirjoittaa myös professori Timo Vihavainen teoksessa Kansakunta rähmällään, 1991, s.129. 

Myöhemmin 1990-luvulla Sorsa aatetoverien Paavo LipposenErkki Tuomiojan ja Tarja Halosen kanssa olivat keskeisesti mukana päättämässä Stasin arkistoista saatujen tietojen rajaamista ja tutkinnallista käyttöä. He olivat kukin eri asemissa olleet DDR:n Helsingin edustuston joko virallisia tai epävirallisia kontakteja 1970- ja 1980-luvuilla. Suojelupoliisi vuoti kuitenkin harkitusti tietoja vain yhdestä, tosin virheellisesti vakoiluun liitetystä henkilöstä, mutta samalla saatiin SDP:n, kommunistien ja eräiden porvarillisten poliitikkojen DDR-kanssakäymiselle syntipukki. Tämä syntipukkikultttuuri istui syvästi suomettumisen ilmapiirissä. Olihan jo 1970-luvun alusta alkaen etsitty erilaisia syntipukkeja, joista toiset olivat syyllistyneet neuvostovastaisuuteen, ja toiset liialliseen länsiyhteistyöhön. Monet poliittiset nousut ja virkaurat päättyivät suomettumisen aikana näihin leimaaviin syytöksiin. 2000-luvulla suomettumisen uskottiin päättyneen, mutta miten on?

On kai turha muistuttaa, että SDP:n kansanedustaja Erkki Liikanen teki 1974 eduskuntakyselyn, jossa moitittiin UM:n YYA-sopimusta käsitellyttä kirjaa siitä, että siinä oli konsultaatioartiklaa käsitelty tavalla, joka ei ollut Neuvostoliiton hyväksymä. Aiemmin helmikuussa 1972 Liikanen oli mukana vasemmistolaisten kansanedustajien aloiteoperaatiossa nimikkeellä "Rauhan laki", jolla pyritiin kriminalisoimaan neuvostovastaisuus. Pari päivää aikaisemmin KGB:n ja Stasin upseerit aloittivat kampanjan Helsingissä, jonka tavoitteena oli eliminoida puolueettomuuspyrkimys Suomen ulkopolitiikan tavoiteasteikolta ”liiallisena länsimielisyytenä”. Kampanja sai kannattajia etenkin vasemmiston nuoresta poliitikkopolvesta. Samaan aikaan Neuvostoliitto  aloitti salaisesti painostaa Suomea Lapin puolustuksen siirtämiseksi puna-armeijan vastuulle, kuten on selostettu teoksessaVasemmalta ohi, 2007, s. 264-265 ja 257. Rauhan lain tultua torjutuksi, käytännössä sama kansanedustajien ryhmä teki eduskunnan puhemiehelle myöhemmin 18.12.1973 kirjallisen kysymyksen, joka tähtäsi neuvostoliittolaisten toisinajattelijoiden tueksi valmisteilla olleen Srefanus-lähetyksen mielenosoituksen estämiseen. Kyseisessä kirjelmässä oli seuraavanlainen kohta:

”Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä maamme kansallisten etujen vastaisten Neuvostoliitolle ja muille sosialistisille maille vihamielisen propagandan ja toiminnan estämiseksi”. Tämä mielenosoituksen torjunta-aloite on kiinnostava, kun ajatellaan vuonna 2015 käynnissä olevaaa hybridisotaa. Sitä on käyty nimittäin aiemminkin. Sen seurauksia oli suomettuminen ja pyrkimykset irrottaa Suomi lännen yhteydestä.

Toinen Niemisen kirjoituksen  kohta liittyy ulkoministeri Tuomiojaan, jossa yhteydessä tuodaan esiin tietovuotaja Edward Snowden. Tuomioja totesi kesällä 2013 Snowdenin paljastuksista, että hänen mukaansa ”tällaiset paljastukset eivät ole moraalittomia tai rikollisia tekoja, vaan päinvastoin”. Snowdenin vuodot ovat Yhdysvaltojen lakien mukaan epäilemättä rikollisia tekoja. Hänen tekemänsä paljastukset sinänsä ovat vaikuttaneet siihen, että on saatu ratkaisevasti uusia tietoja siitä, miten suurvallat voivat nykytekonologiaa hyväksikäyttämällä kuunnella käytännösssä kaikkia kansalaisia eri puolilla maailmaa. Oliko tämä sinänsä uutinen, on toinen asia. Mutta on kuitenkin kysyttävä, onko Tuomioja lasikaapissa, kun hän ottaa kantaa, mitkä salassapidettävät vuodot ovat moraalisesti oikeutettuja eivätkä rikollisia tekoja? Onko ulkoministeri vuonna 2013 kertonut myös Suomen virallisen kannan näihin asioihin, vai onko kyse yksityisestä pohdinnasta? Snowden sai turvapaikan Venäjltä, mitä seikkaa presidentti Vladimir Putinin hallinto on sumeilematta käyttänyt hybridisodan yhtenä verukkeista kun on osoitettava, miten ”länsi hyökkää”. Samaan aikaan aktivoituivat Venäjän Ukrainassa toimineet niin sanotut ”operatiivit” eli yhteistyöhenkilöt Venäjän vaikutusvallan vahvistamiseksi. Onkin kysyttävä, onko Tuomiojalla moraalista uskottavuutta ottaa kantaa  valtiosalaisuuksien vuotamisiin yleensäkään oli Snowdenin teosta mitä mieltä tahansa? 

Tuomioja oli oman vuonna 1993 tekemänsä tunnustuksen mukaan 31.10.1972 tapahtuneen niin sanotun Zavidovo-vuodon takana, kun toimittaja Tor Högnäs julkaisi Suomessa ja Ruotsissa Urho Kekkosen ja Neuvostoliiton johtajan Leonid Brezhnevin Zavidovon metsästysmajalla käydyistä  keskusteluista 19.8.1972 tehdyn salaisen muistion tietoja. Hän luki Högnäsille käsin kirjoitettuja muistiinpanoja, jotka hän joko oli saanut muistiosta, tai henkilöltä joka niitä kertoi. Vuodosta syntyi ennennäkemätön julkisuusmylläkkä ja oikeudellinen tutkinta jonka takia ministeri Jussi Linnamo joutui eroamaan ministerin virasta. Hän oli esitutkinnassa saadun tiedon mukaan antanut oikeudettomasti muistiosta tietoja toimittaja Aimo Kairamolle ja tutkimussihteeri Paavo Lipposelle. Varsinaista vuotajaa ei kuitenkaan saatu selville ja oikeuskansleri vaati Linnamoa kuitenkin valtakunnanoikeuteen. Presidentti Kekkonen käytti valtaoikeuksiaan Hallitusmuodon 47 pykälän mukaan ja päätti  7.5.1973 ettei Linnamoa saateta syytteeseen valtakunnanoikeudessa. Linnamo oli aiemmin eronnut ministerin tehtävästä. Tuomioja oli poliisikuulustelussa kieltänyt tienneensä mitään muistiosta tai vuodosta. Tähän päivään mennessä Tuomioja ei ole kertonut, keneltä hän sai salassapidettäväksi tarkoitetut tietonsa, eikä oikeuskansleri tätä vaadi. On selvä, että kyse oli joko neuvostoliittolaisista, jolloin kyse ei ole varsinaisesta tietovuodosta, pelkästään hyvästä yhteistyöstä. Tai sitten kyse on suomalaisista, jolloin kyse on tietenkin törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja salassapidettävän tiedon oikeudettomasta vuotamisesta, koska kansaedustaja Erkki Tuomioja ei kuulunut muistion jakelun piiriin, eikä hänellä tietenkään olisi ollut oikeutta antaa tietoja siitä ulkopuolisille. 

Sanonnan mukaan ”piru piileskelee yksityiskohdissa”.  Vuonna 1974 tehty Vankileirien saariston sensurointipäätös oli hävettävä asia, kuten Tommi Nieminen toteaa mutta osoittaa väärää henkilöä. Niemisen kirjoitus todistaa, miksi lähihistorian selvittäminen on välttämätöntä, koska yksityiskohdissa tehdään harkittuja virheitä ja koska  hävettävä oli etenkin rauhanlakialoite 1972 siinä missä Stefanus-seuran mielenosoituksen kieltäminen 1973 tai SKP:n yritys saattaa Suomi epävakauteen 1971.

Suomi on jälleen 2015 Venäjän mahdollisen  hybridisodan vaikutuspiirissä. Yksi ensimmäisiä tämän sodankäynnin tavoitteista on estää Venäjän arvostelu, kertoa ”ymmärrettävästi", miksi Krim joutui Venäjälle ja toisaalta viedä kiinnnostus pois Venäjän ihmisoikeustilanteesta siinä missä leimata Suomessa virkamiehiä ja poliitikkoja lännettymisestäkin. ”Tulkaa ulos kaapeista NATO:n kannattajat”. 

Tekeekö suomettuminen paluuta uusissa asetelmissa mutta entistä tehokkaammilla menetelmillä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kekkosella oli varmaan päänsärkyä silloisten nuorten vasemmistoradikaalien vuoksi. Hän itse ja hänen oman ikäluokkansa edustajat tiesivät aivan hyvin, että suomettuneisuuden ajan ulkopoliittinen liturgia oli pelkkää soopaa, jota nyt vain piti siinä tilanteessa toistella. Eihän sen ikäluokan miehien kannalta ollut kuin hetki siitä, kun vielä oli juoksuhaudoissa tapeltu "ryssää" vastaan.

Sen sijaan nuoret poliitikot, jotka pääasiassa edustivat ns. "suuria ikäluokkia", olivat koko elämänsä kasvaneet sodan jälkeisessä todellisuudessa ja ottivat vakavissaan kaiken sen ulkopoliittisen liturgian sekä vakuuttelut ystävällisistä ja alati syvenevistä suhteista "joiden kulmakivenä on maidemme välille solmittu YYA-sopimus" (hyvin tärkeä sivulause, jota ei saanut unohtaa).

Todennäköisesti Kekkoselle ei alunperin tullut mieleenkään, että suomalaisten joukkoon oli kasvamassa sukupolvi, joka tuohon kaikkeen uskoi. Mutta miten heidän virhekäsitystään olisi voinut oikaistakaan? Ei heille voinut sanoa, että älkää nyt j..lauta tätä todesta ottako!

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

AR: "Tekeekö suomettuminen paluuta uusissa asetelmissa mutta entistä tehokkaammilla menetelmillä?"

Kyllä, mutta ilmansuunta on vastakkainen kuin Neuvostoliiton aikoihin.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Länttäkö tarkoitat, Ruotsia?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Vankileirien saaristoon ja Tammeen liittyi Kalevi Sorsan henkilökohtainen trauma. Hän oli toiminut Yrjö Leinon muistelmien kustannustoimittajana vuonna 1958. Tapaus jätti jälkensä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunisti_sis%C3%A4m...

Vuonna 1974 Sorsa ja Jarl Hellemann saattoivat arvella, että Tammi selviää pienemmällä tappiolla, jos kirjaa ei julkaista, koska venäläiset ja maalaisliittolaiset pyrkivät ehkä kuitenkin kieltämään sen.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Tekeekö suomettuminen paluuta uusissa asetelmissa mutta entistä tehokkaammilla menetelmillä?"

Suomettuminen on täällä jo. Venäläisten maanoston salliminen ja ydinvoimalaratkaisu ovat kaksi selvää esimerkkiä siitä.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Yöpakkaset ovat täällä!(?) Valtakunnan päälehden uumoillaan joutuvan mittavien neuvostovastaisuussyytösten kohteeksi juuri vaalien alla, sinänsä melko pienimuotoisen värikuvarikkeen johdosta (vrt. Vilna/Koivisto 1991), joka on nyt näemmä saamassa kansainvälisen kärhämän mittapuut: http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189769-h...

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Taisi Olli Rehnkin tietää tai ainakin aavistaa asioiden oikean suunnan tukiessaan Rusia, joka joutui aikamoiseen lihamyllyyn Stasiin liittyvillä epäilyillä. Tukiessaan Rusia Rehn laittoi oman pään löysään silmukkan ja selviytyi siitä kunnialla. Siitä propsit Rehnille ovat paikallaan, ajatellaan hänestä mitä vain muuten komissaarina olostaan Unionin osalta.
Tuohon Rusin nimeämään konnagalleriaan tai 10:en syvimpään myyrään-listaan voidaan nostaa vielä Ike ja loput voi sitten nimetä jokin muu.
Tuomioja ja Halonen ovat viimeiset vielä päivänpolitiikkaan vaikuttavat tekijät, joista onneksi ainakin Halonen on valinnut hiljaisuuden, Luojalle kiitos. Uskomattomat kannatusluvut kummankin osalta viittaavat siihen, ettei se suomettuminen koskaan poistunutkaan päivänpolitiikasta ja katsokaa nyt näitä Väyrysiä ja Lehtomäkejä Kepun listoilla. Rusi on raikasta aamusadetta agraripuolueen listoilla kuten on Vartiainen Kokoomuksen osalta.
Äänestäkää Rusia ja Vartiaista toivoo harras antikommunisti ja Tiitisen listan snowdenimista toivova Veikko.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Näin SDP:n ja KGB:n suhteet toimivat 1970-luvulla:

"Varsinkin, jos oli kyseessä tärkeä tai arkaluontoinen asia, piti puhua (KGB-mies Valentin) Kossoville. Esimerkkinä sellaisesta voisi vaikkapa mainita Kalevi Sorsan minulle antaman luottamuksellisen tehtävän.

Kalevi Sorsan henkilökohtainen ystävä ja puoluetoveri oli vedonnut Kaleviin sukulaisensa puolesta. Kyseinen sukulainen oli Neuvostoliitossa tavannut naisen ja halusi avioitua tämän kanssa. Nainen ei kuitenkaan saanut viranomaisilta lupaa poistua maasta. Ystävä pyysi Kalevin apua.

Asia oli Kaleville varsin kiusallinen. (...) Tiedettiin, että Neuvostoliitossa oli myös tapauksia, jolloin avioliittoa käytettiin vain keinona päästä maasta. (...) Puoluejohtajan ja pääministerin tuli olla varovainen, ettei näin arkaluontoisessa asiassa ajaisi väärää asiaa. Tällaisiin juttuihin saattoi liittyä jopa rikollisuutta taikka prostituutiota.

Kalevin ystävä oli kuitenkin asiastaan varma ja sai Kalevinkin vakuuttuneeksi. Niinpä Kalevi antoi minulle kyseisen naisen nimen, henkilötiedot ja jotain muutakin aineistoa. Hän pyysi minua ottamaan esille Valentin Kossovin kanssa.(...)

Tein työtä käskettyä. Valentin otti vastaan antamani paperit synkän näköisenä ilman minkäänlaista kommenttia.

Kun seuraavan kerran tapasimme, lähetti Valentin kauttani Kaleville terveisiä: "Sano sille Kaleville, että ei enää sekaannu tuommoisiin paskajuttuihin. Sano sille lisäksi, että se nainen on nyt Suomessa." Asiaan ei koskaan palattu."

Pentti Väänänen: Purppuraruusu ja samettinyrkki, Kellastupa 2012, ss. 35-37. "Jossain määrin pidettiin yhteyksiä myös kansalaisjärjestöihin ja aktivisteihin. Sellaisia olivat mm. Chile-asioiden aktivisti Jacob Söderman, rauhanaktivisti Ilkka Taipale sekä Erkki Tuomioja." (s. 33)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kyllä suomettuminen on yhä kanssamme.
Kimmo Kiljunen (sdp) käytti kaikki kykynsä (16.3.2015) aamun TV:ssä (MTV3) "ymmärtääkseen" ja saadakseen suomalaiset ymmärtämään Venäjän ja Putinin toimia niin Kaukasuksella kuin Ukrainassa. (NATO on se suuri saatana, vaikkei se ole valloittanut Euroopassa yhtään mitään omin ratkaisuin: järjestöön on liitytty, ei kidnapattu.)
Väliin Kiljunen tosin tuikkasi ohimennen Venäjän toimineen "vastoin kansainvälisiä sopimuksia" -myönnön, mikä peittyi hänen 1970-lukulaiseen ns. poikkeuslaki-liturgiaansa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun vertaa taannoiseen Martti Ahtisaaren viestintään lauantaiaamun ohjelmassa muutama viikko sitten, niin sävyssä ja sanomassa on suuri ero. Ahtisaari sanoi kyllä asiat Venäjästä suoraan ja koristelematta.

Toimituksen poiminnat